Pupun sairaus

DSC_1999Pupu (Scarpebox Brown Canella)
14.9.2007-6.12.2015
sairasti mm. kroonista bronkiittia, närästystä ja sai herkästi hiivan. Ilmeisesti myös jotain allergiaperäistä tai jotenkin suolistosairas. Hiiva oli riesana pennusta asti, mutta pysyi kohtuu kurissa ruokavaliolla. Kurjaan oloon Pupu söi herkästi vaatteiden paloja.  Kevättalvi 2015 oli taisteltu, jotta syyllinen löytyisi tuskaiseen oloon. Näillä näkymin sairaus oli IBD:tä tai jotain vastaavaa vatsalaukun ja ruokatorven sairautta. Joulukuussa sairaus sai ylivallan. Luulin ensin syyksi anaalirauhasia, mutta se olikin Pupun suolisto, joka tihkutti verta lattioille asti. Pupu päästettiin pois kärsimästä.
(Pupun sisarukset ovat sairastaneet edesmennyt Scarpebox Bretty Brunette addisonintautia  ja Scarpebox Simbly Red SA-tautia)

 

 

Joulukuu 2015
6.12 Pupu lähti viimeiselle matkalleen. Kotiin tulessa lattialta löytyi verisiä tippoja, joiden lähtöpaikaksi selvisi Pupun peräaukko. Edellinen yökin oli mennyt närästysyskää köhiessä. Oli pakko tehdä viimeinen päätös. Elänläääkärissä koira painoi enää 16kg ja oli täysin kuihtunut lihaksistoltaan. Rauhotuspiikkiäkin oli vaikea antaa lihakseen, koska koira oli jo niin lihakseton jo (jopa päänlihakset oli kuihtuneet). En lähettänyt Pupua avaukseen, vaikka aluksi olinkin sitä miettinyt, keskustelin tästä eläinlääkärinkin kanssa. Kuolinsyy oli kumminkin IBD suolistosairaus ja mahdollisesti kasvaimet jossain päin kehoa (patteja oli runsaasti ihon alla muutenkin). Mikään ei oikein enää imeytynyt, koira kuihtui vaikka söi puoli kiloa lihaisaa ruokaa päivässä.

Marraskuu 2015
28.11
Pupua vaivaa anaalirauhaset. Se nuoli jatkuvasti pyllyään ja ihmettelin missä vika, kunnes keksin että anaalirauhaset vaivaa. EN ole koskaan joutunut puristamaan moisia yli 30 vuotisella koira urallani… No Pupun oloa helpotti, kun sain ne tyhjennettyä. Annoin riskillä särkylääkkeenkin, mutta siitä ei saatu lisävaivoja. Tänään pylly taas kiinnosti kauheasti ja jouduin taas vähän puristelemaan tyhjäksi, että olo helpottu… Saapa nähdä mikä tässä nyt on vikana.
12.11 Pupu voi taas tasaisesti, ei niin hyvin kuin ennen tätä romahdusta, mutta ei huonostikaan. Lenkkeily ei vieläkään oikein maistu, mutta ruoka maistuu ja kakomista ei ole kuulunut. Fakta on, että joku tälläinen vahinko on viimeinen
6.11 Pari päivää aikaisemmin Pupu onnistui varastamaan palan paprikaa ja löysi palan pikkarit, joista popsi osan. Siitä seurasi kaksi päivää kestänyt armoton närästys, jota ei voinut lääkkeillä auttaa (lääkkeet pahentaa Pupun närästystä). Kävely oli vaikeaa, ilmeisesti mahakivut jumitti selkälihaksia. Päivä päivältä olo taas helpotti.

Lokakuu 2015
10.10
Kuukausi terveenä koirana <3 Ei mitään vaivoja, elämä maistuu ja vauhti on entisenlaista. Eliminaatiodieetti jatkuu (raaka seiti, raaka kalkkuna, kypsä broileri ja kypsä kukkakaali)
2.10 Aallon harjalla mennään. Koira voi hyvin, vaikka ruokavaliota on hiottu. Ruokana nyt kypsä broileri ja kukkakaali sekä raaka seiti. Kokeilussa tällä hetkellä raaka kalkkuna, ainakin vielä oireetta. Ja tietenkin lisät menee. Koira jaksaa lenkkeillä muun porukan mukana reipastahtiset lenkit. Muutos on kyllä ollut merkittävä, haudan partaalta normaaliksi 8-vuotiaaksi isovillaksi! Pelko romahduksesta jyskyttää kulman takana, mutta nautitaan nyt <3

Syyskuu 2015
25.9 Koira voi erinomaisesti. Kaatelee jo lapsia…Syö noin 500g päivässä kypsää seitiä, broileria ja kukkakaalia + lisät. Ei ole syönyt vaatteita. Vaikuttaa ihan tavalliselta koiralta!
19.9 Oon niin onnellinen tästä muutoksesta. Pari viikkoa sitten mietin jo viimeisen piikin antoa. Nyt ruokavalion muutos ja lääkkeiden poistaminen on tuonut jo näin reippaan koiran esiin!

18.9 Ja voisi ehkä päivittää Pupun vointia, koira voi kohtuullisen hyvin, en uskalla vielä riemuita, kun vasta reilun viikon tätä jatkunut, Mutta 400-500g seitiä menee mukisematta joka päivä, lisinään Biolatte 4-legs ja Möllerin ADE. Nyt eilisestä mukana on ollut rkl kypsää broileri, ilman oireita. Lenkit koira kävelee mukana
11.9 Pupu SYÖ, on syönyt eläinlääkäristä tulosta asti. Keitettyä seitiä menee 2x 200g päivässä eli normaali annos. Koiraa ei tunnu närästävän, vaikka ei saa närästyslääkkeitä. Ruuan mukana saa toki maitohappobakteereita. Olo on vakaa, mutta vielä ei ole oikein virtaa (no ei ole ihme useamman päivän syömättömyyden jälkeen) mutta kivuttoman ja rauhallisen oloinen. Itselle tuli helpotus, kun tein tuon oma diagnoosin (IBD), ei se voi muutakaan olla. Mutta taudille on nimi, nyt tietää miten edetä ja mitä voi seuraavaksi kokeilla (ja lääkäriinkin olen ollut yhteydessä asian osalta ja sovittiin, ettei tähystetä, hoidellaan mahdollisena IBD:nä).
9.9 Nettiä selatessa silmiini osui koirien sairaus IBD (koirien tulehduksellinen suolistosairaus), googletettuani tuntuu aina vain enempi, että se voisi juuri olla Pupulla. Olen selannut lukuisia blogeja, joissa koirat ovat tuota sairastaneet (ja monet on lopulta päätyneet eutanasiaan  ). Hyvin täsmää monien oireet: heikko ruokahalu, närästys, väsymys ja tyhjän mahan oksentelu. Lisäksi monilla on ollut selkäkipua (ilmeisesti lihasten jännittämisen takia mahakivussa). Ripuli Pupulta onneksi puuttuu, mutta muuten täsmäisi todella hyvin. Monilla sairauspolku on kulkenut hyvin samalla lailla kuin Pupulla, lukuisia tutkimuksia, missä koira todetaan terveeksi ja lopulta tähystys, jossa tämä on löytynyt.
Pupulta otettiin pari viikkoa sitten verikokeet jossa se todettiin terveeksi koiraksi, laiha ja lihasköyhä kyllä ja selkäkipuinen. Eilen käytiin ultraamassa varuiksi munuaiset ja kuvattiin keuhkot, molemmat muutoksien varalta –> ei löydöksiä, terve koira niidenkin osalta. Nämä tutkittiin siksi, että Pupu lopetti nyt syömisen. Enää jää jäljelle siis mahalaukku ja suolisto, jossa vikaa voi olla (ja pää ).
Sitten kun vielä silmiin osuu artikkeleja, joissa todetaan närästyslääkkeiden haitat koirille (muuttaa vatsan ph:ta ja koiran sulatus tarvii happamuutta, etenkin liha). siitä voi saada kierteen, että närästyslääkkeen takia ruoka ei sula kunnolla ja närästää ja sitten taas pitää antaa närästyslääkettä.
Tähystystä varten pitää lopettaa Antepsin lääkitys kumminkin, joten ihan sama jos lopetan sen nyt. Kun nappulat ei mene alas, niin keittelin taas neidille seitiä, ihan sama mitä syö, kunhan menisi ruokaa alas. Aikaisemmin voi ihan ok seitillä, joskin antepsinin kanssa ja laihtui kyllä.
Hullua, että koira on kaikilla nyt käytetyillä mittareilla terve, mutta ei ole terve… Josko nyt lähtisi vyyhti aukeamaan…
8.9 Koira ei syö enää ollenkaan. Eläinlääkärissä, tutkimassa vielä sitä mitä voi, koska selkä kipuilee ja munuisarvoissa näkyi jotain, niin ultrattiin munuaiset, sisäelimet, röntgen kuvattiin keuhkot. Koirassa ei ole mitään vikaa, koira on kaikilla mittareille, niin verestä kuin tutkimusten mukaan erittäin hyvässä kunnossa, mutta silti koira ei ole kunnossa. Mietitään tähystystä ja eläinlääkäriltä lupa syödä ihan mitä vain menee alas. Haen seitiä.
4-6.9 Koira ei syö kunnolla, jättää ruokia kokonaan syömättä, voi todella pahoin, mietin jo viimeistä matkaa. Ostelen kissanruokia ym, jotta söisi. Yritetään vielä…

 

Elokuu 2015
27.8 
Ei pidä nuolaista ennenkuin tipahtaa… Mut pieni ilon hetki, tätä ei ole nähty aikoihin. Pupu leikitti vähän Hupia iltaruuan jälkeen (minuutin-kaksi). Lähinnä se on niillä sellaista pyörähtelyä, haukkailua ja Hupi nousee Pupua vasten, mut se on niiden omaa juttua. Viime aikoina Pupu on siis maannut sängyssä ja murisee, jos Sisukin on sitä yrittänyt houkutella leikkiin.
Mutta muuten elossa ei ollut suuntaa huonompaan tai parempaan, mutta 10 päivää pitikin tällä lääkkeellä kokeilla.
25.8 
Kotiin vielä tuli. Diagnoosi jäi auki, vain selässä voimakasta aristusta. Verikokeissa eikä pissassa mitään sellaista mikä selittäisi. Erittäin terve kokeiden mukaan. Vain CRE arvo ylhäällä, mutta se johtunee lihasten katoamisesta, ne näkyy tossa arvossa lääkärin mukaan. Syöpää tms ei näin pysty näkemään. Nyt yritetään alkuun kipulääke + pahoinvointilääke + lisäravinteet boosteri L-tyrosiini (+ tietenkin Antepsin tuplana). Jos ne auta, vaihdetaan kipulääke ja kaveriksi kortisoni. Sen jälkeen on kokeiltu kaikki ja on aika päästää irti. Pupusta maailman paras päivä, kaksi kertaa eläinlääkäriin, mutta nyt on taas aivan puhki… Pientä toivoa… Toivottavasti.
24.8
Koira makoilee paljon. Huomenna lääkäri.
22.8 
Pupun vointi hunompi. Etsii vaatteita syötäväksi repuista, puhtaatkin kelpaa ja pilkkoo roskia. Aamulla taas kakoi närästystä. Tuplasin jo Antepsinin. Silmät taas rähmässä joka päivä, mutta ei ärtyneet, toisen puolen imusolmuke turvonnut, sama kuin viimeksi nielutulehduksessa.
12.8 Antibiootin jälkitautina saatiin hiivaa hitusen korvaan, mutta se hävisi siitä itsestään. Jonkun aikaa jouduttiin pitämään myös närästyslääkettä tuplana, muutenPupu kakoi niin aamulla kuin illalla ja ruoka ei maistunut. Nyt Pupu voi taas normaalisti, ei mitenkään huipusti, mutta ihan hyvin. Aamuisin ei lähde kävelylle, mutta päivällä jo on matkassa. Tällä hetkellä ei yski närästystä ja normaaliannos närästyslääkettä menossa. Pelottaa, että on tasannevaihe ennen seuraavaa tiputusta.

Heinäkuu 2015
27.7
Pupu huonona, kävely ei maita. Antibiootti närästää, joten närästyslääkkeen joutuu tuplaamaan.
22.7 Pupu sai 10pv antibiottikuurin oireisiin, kun tähystystenhinnat pyöri siellä 400-600e tienoilla.
21.7 Pupu vietiin lääkäriin kun sitkeä, harmaa silmävuoto vaivaa ja nenästä vuotaa keltaista. Silmissä ei ollut mitään vikaa, mutta nenäontelossa saattaisi olla vikaa. Pupulla oli oikeanpuolen nielurisa ärtynyt ja oikeanpuolen imusolmuke turvonnut. Hoitona voi kokeilla antibioottia, mutta siitä ei kuulemma usein ole hyötyä. Nenäontelon tähystyksellä voisi löytyä enemmän, jos nenässä on vaikka roska, mutta ei välttämättä mitään. On selvitettävä mitä tähystys maksaa…

Kesäkuu 2015
30.6
Pupu ollut pari päivää vaisu ja nukkuva. Olen jättänyt pitkiltä lenkeiltä kotiin. Haukuvaisempi. Tänään korvasta löytyi hiivaa, tippakuuri Canofiteä aloitettu.
25.6 Pupulla ilmeisesti jotain vaivaa, söi kangasta.
18.6 Olo on tasaista. Pupu saa edelleen ja ilmeisesti loppuelämän Antepsin tabletin puolikkaan aamuin illoin. Se on annettava noin puoli tuntia ennen ruokaa, ruokaa ei missään nimessä voi antaa aiemmin, mieluummin vaikka tunnin päästä. Tabletin otto on mieluisaa, sillä se on kiepattu pieneen palaan sulatejuustoviipaletta. Ruokana Pupulla on Hill’s Z/D eläinlääkärimuonaa, jota olen tilannut halvemmalla Zooplussasta. Herkkuna päälle voi antaa kypsää seitiä. Lisinä Pupu saa Möllerin tupla kalaöljyä ja Biolatten 4-legs maitohappobakteeria.
9.6 Omeprazol aiheuttaa pahanhajuisia pieruja ja löysää tummaa kakkaa, kestetään, koska närästys on parempi.
7.6 Olo selkeästi helpottunut tällä lääke kokoonpanolla ja ruokakin maistuu. Ei ole enää oksennellut. Viikon nyt ainakin syödään tuota Omeprazolia.
5.6 Annan Omeprazol lääkkeen mutta noin 10 minuuttia sen annosta Pupu taas oksentaa. Ruoka ei maistu, närästää. Koira köhii heti kun painetta kurkulla. Varaan ajan lääkäriin samalle päivälle. Pupulla närästys taas pahana, joten nyt muutetaan lääkitystä hetkeksi. Antepsin menee edelleen, nyt aamulla heti herättyä ja illalla viimeiseksi. Puoli tuntia ennen iltaruokaa tyhjään vatsaan omeprazol 10mg. Näin yritetään estää aamun pahoinvointi ja närästys. Paino taas 16.7kg 🙁 . Ruokaa on pakko saada menemään, koira on selkeästi laiha. Yritetään sopivia eli ruoka koostuu nyt sekoituksesta jossa Hill’ssin allergianappulaa, Hill’ssin kissan allergiapurkkiruokaa sekä kypsää seitiä ( + Biolatten 4-legs maitohappobaku ja 2x Möllerin kalaöljykapseli).
4.6 Oksentaa aamulla, mutta olo tokenee Omeprazol lääkkeellä. Voi kohtuullisesti loppupäivän.
3.6 Pupu on melkoisen tuskainen ja levoton illalla ruuan jälkeen. Maha lorisee ja koira katselee vatsaansa. Ruoka ei meinaa maistua. Oksentelee aamulla ja päivälenkillä keltaista vaahtoa.
1.6 Pupu närästys alkaa nostaa päätää, korvasta löytyy kotitutkimuksella hiivaoireilua, vanha sopinut nappula ei vaan enää käy. Haen eläinlääkäristä erikoisnappulan Hill’ssin Z/D allergiaruuan, jätän muut ruuat pois. Samalla reissulla punnaan Pupun lekurin vaa’alla, 17.1kg

Toukokuu 2015
29.5
Laihuus edelleen kiusana, kotipuntarilla Pupu painoi vain 16.4kg, ruokamäärää nostetaan.
22.5 Pupulle yritettiin lisätä ruokavalioon possua, vitamiineja ja lisäöljyä. Mikään ei sopinut, närästys iski taas. Kokeillaan Arden Grangen sensitive nappulaa seitin kaveriksi. Antepsin menee edelleen 2x päivässä.

Huhtikuu 2015
29.4 Tarkastusverikokeet. Maksa-arvot laskusuunnassa, veri ei enää huomattavan rasvaista. Koira aivan liian laiha (16,7kg). Laihuuden ja nenän takia ruokavalioon saatava muutakin lihottavampaa ja välttämättömiä rasvahappoja ym.
25.4 Nenä ruvella, kuivunut kummalliseksi ja värittömiä pilkkuja. Närästys vähän palannut, onnistunut syömään vaatteita taas.
17.4 Ruokaan lisätty kukkakaalia. Voi tasaisesti, mutta tuntuu 3 vuotta vanhemmalta. Hoikistunut huomattavasti. Kurkun painaminen yskittää.
4.4 Vointi vaihtelee. Ruokana kypsä seiti ja Biolatten 4-legs. Lääkkeenä Antepsin 2x päivässä. Lyhyet lenkit jaksaa, pitkiä ei. Pirteämpi aurinkoisella säällä, vaikuttaa ikäänsä vanhemmalta koiralta. Ei halua lähteä aamulenkeille.

Maaliskuu 2015
24.3
Pupun olo parantunut sukan oksennuksen jälkeen melkoisesti, kiusaa jo pikku koiria. Väsyy nopeasti edelleen.
18.3 Pupu oksensi noin kuukauden sisuksissa oleen sukan palan.
13.3 Lekuri soittaa, ei selkeää addisonintautia, mutta ei voida ihan pois sulkeakaan vielä (kortisonin jäämiä kehossa). Muut veriarvot ok. Koiran vointi vakaa, ei erityisen huono, mutta ei vielä kunnossakaan. Aamupäivät parempi. Suunnitelmana jäädä seuraamaan, uusitaan kilppari ja addison jonkun ajan päästä tarvittaessa tai olon huonontuessa, jatketaan Antepsinia ja suppeaa ruokavaliota.
10.3 Olo ei ole kohentunut. Pupu viettää päivän eläinlääkäriasemalla kokeissa. Anemia hävinnyt, hematokriitit ok. Veri edelleen rasvaista. Tehdään addisontesti (koska Peppi-siskokin siihen kuoli) ja samalla muita verikokeita. Antepsin 2krt päivässä. Korvassa hiivaa ja silmässä tulehdus, niihin lääkkeet. Ruoka pitää vaihtaa, Pupu alkaa syödä pelkkää seitiä aluksi.
6.3 Verikoetulokset tuli, ei kushingia, ei kilpirauhasen vajaatoimintaa. Addison mahdollinen. Selkään akupunktiota. Edelleen turvoksissa. Vaihdetaan NEUP ruokaan.

Helmikuu 2015
27.2
Pupu vietiin Animagiin lääkärille. Kuvien perusteella keuhkot eivät olleetkaan niin pahat kuin alun alkaen luultiin. Kunnossa ne ei ole, mutta ei vielä tarvita niihin kortisonia. Yskiminen enemmin närästystä. Turvoksissa. Verikokeita, rasvainen veri, kaliumissa ja suolassa jotain häikkää. Selkä jumissa. Eläinlääkäri suosittelee kypsää kotiruokaa. Kortisonia aletaan purkamaan pikku hiljaa. Koira makoilee eläinlääkärin tiskin vieressä maksaessa, ennen kuulumatonta…
26.2 Koiran olo taas heikompi, kävelee lenkillä hyvin huonosti. Muutenkin nukkuu ja makaa paljon.

17.2 Pupu vähän parempi, jaksoi leikkiä muiden koirien kanssa auringossa.
14.2 Koira ei yski, kävelee lenkinllä kohtuullisesti, mutta ei ole oma itsensä. Vieraiden käydessä koira vain makaa.

Tammikuu 2015
27.1 Koira aavistuksen ehkä parempi, kaulan painaminen ei enää aiheuta köhimistä.
24.1 Koira edelleen levoton ja yskivä. Koira saa kortisonin ja 2 vk antibioottikuurin.
21.1 Pupu oksentaa verta, pikaisesti takaisin lääkäriin. Koira ultrataan, röntgenkuvataan, vierasesineitä ei löydy. Verioksennukset johtui vahvemmasta mahalääkkeestä. Mutta sivulöydöksenä löytyy keuhkoista verkkokuviota, eli Krooninen Bronkiitti. Koira saa 5 pv matokuurin keuhkomadon varalta ja seuraamme tarvitaanko muuta lääkitystä.
19.1 Närästys pahenee, lähdemme lääkäriin. Koira saa vahvempaa närästyslääkettä. Jatketaan nappulalla.
14.1 Pupua närästää, yritämme helpottaa kotikonstein. Koira yskii öisin ja etsii maanisesti jotain syötävää, vaatteita, omia karvojaan, mitä vaan. Ruokinta muutetaan eläinlääkärin ruokaan 2krt päivässä.


One thought on “Pupun sairaus

  1. Hei,
    tämä oli ensimmäinen kirjoitus, kun löysin, että vatsaongelmatkin tekevät koiran kävelyhaluttomaksi. Olit laittanut hyvin havainnollistavat videot.
    meillä eri rotua, mutta vastaavaa ongelmaa, tosin on myös nivelrikkoa.

Vastaa käyttäjälle susanna hakanen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *