Pienilukuisen rodun aiheuttama näyttelyharha

Posted on

Eilen erkkarissa mieleen tuli asia, jotan harvoin mietitään. Se on vähälukuisten rotujen aiheuttama harha näyttelyssä. Meilläkin ceskyterrieri on harvinainen ja etenkin näyttelyharrastajia on vähän. Usein näyttelyssä koiria on vain 1-3 ja nekin saattaa olla samasta perheestä kaikki. Omat koirat voittaa hyvin usein ROPin. Ei tuomarit ole höveleitä välttämättä sille ainoalle ja palkitse sitä, mutta kun ei ole kilpailua, niin toki se ainoa, on paikalla olijoista se paras. Ei ole mitään mihin verrata. Vielä kun rotu on harvinainen, niin monet tuomarit ei ole ihan perillä rotutyypin yksityiskohdista. Ja usein ceskyt onkin ihan perushyviä. Tottakai saa iloita siitäkin ROPista, niin minäkin iloitsen, mutta se tuo tunteen, että oma koira on uskomattoman hyvä, kun aina voittaa.

Entäs sitten kun vastaan saadaan muita rotutovereita… Sitten alkaa näkemään mikä se oman koiran taso on. Eilenkin erikoisnäyttelyssä oli vastakkain 6 urosta, joista jokainen oli ollut voittoisa aikaisemmissa näyttelyissä, joissa juuri muita ei ole ollut. Silloin kun on enempi koiria paikalla, käy helposti, että se oma koira ei olekkaan se voittoisin ja paras. Sitten on ihmeissään, että eikö se voittanutkaan, vaikka on moninkertainen ROP voittaja.

Itselleni on käynyt niin, että ceskyissä sitten lähden tavoittelemaan sitä paras uros voittoa. Jos sijoitus on pu-2, niin se on sama kuin häviö. Harjakoirissa tai villakoirissa pelkkä PU-sijoitus on jo iso voitto ja jos ROP tai VSP tulee, niin melkein pyörtyy. Sisukin jäi kehistä, kun ei ole niin voittajalaatua (ja oli kyllä muitakin syitä), mutta tältäkin koiralta löytyy ROP voittoja ja lähes aina se on sijoittunut PU-kehässä. Sairasta… Harjakoirana Sisu olisi ollut tuloslistansa kanssa huippulaatua. Tietenkin sitä haluaisi samaa tulevalta koiralta, jos kehissä kävisi, sen haluaisi olevan sitä ROP-laatua, mihin on tottunut… Ja tietenkin vielä mieluiten rotua, joka menestyisi sitten RYP-kehissä. Mutta ei se niin mene. Ne rodut jotka sitten keulii usein RYP-kehissä, on usein näitä suurempi lukuisia rotuja, jotka on tahkonneet jo rotukehissä yli 30 kilpailijan kanssa ja saaneet kovassa kaartissa ansaitun voiton.

Jos ceskyllä haluaa aina voittaa ja koiranettiin kauniin ROP rivin, niin resepti on yksinkertainen, kannattaa kiertää kaikki pienemmät näyttelyt, pysyä poissa isoista näyttelyistä ja pääkaupunkiseudun näyttelyistä. Se on niin helppoa. Onko ne oikeita ROP-voittaja sitten? Tietenkin on mutta jos haluaa nähdä mikä koiran taso oikeasti on tai miten tuomari arpoo isommasta joukosta, kannattaa hakeutua noihin isompiin tai tänne etelään, missä näitä on pari enempi kehissä.

Eilen erikoisnäyttelyssä meillä oli tuuria, Hupi on paras uros ja VSP, tänään mennään Riihimäelle, jossa 5 koiraa paikalla ja ei todella mennä voittamaan, saa nähdä millainen tuuri tänään on. Tuomaristahan se lopulta on kiinni, että mistä tykkää. Minä kun edelleen pidän näyttelyvoittoja jollain tavalla tuurina, se kun on tuomarin henk.koht. mielipide sinä päivänä. Niin että ei näyttelyitä kannata niin vakavasti ottaa.

DSC_6252

Normaalia enempi koiria paras uros kehässä… jopa 6kpl urokia erikoisnäyttelyssä.

IMGP6732

Vähän eri meininkiä harjakoira kehässä erikoisnäyttelyssä. Pelkkiä junorinarttuja mukana hurjat 25kpl… Siinä käy jo niin, että hyväkään koira ei pärjää… (kuva vuodelta 2008)


Kuinka menneisyys vaikuttaa koiraharrastukseen

Posted on

Luin kaksi artikkelia, kuinka koulukiusaaminen jättää syvät arvet vielä vuosikausiksi, ehkä jopa loppuelämäksi (ARTIKKELIT TÄÄLLÄ ja TÄÄLLÄ). Löysin tekstistä itseäni, koulukiusattu minuakin kouluaikana ja nyt ehkä ymmärrän näisen kahden artikkelin pohjalta enemmän itseäni koiraharrastuksen saralta. Viime aikoina olen miettinyt, miksen osaa oikein valita minkä koiran haluaisin… Miksen tiedä mitä itse haluan? Koska haluan miellyttää monia, koska haluan kuulua johonkin jengiin, yhteisöön, jossa kaikilla on samanrotuinen koira (tää näyttää nyt kirjoitettuna tosi hassulta, mutta ei sitä ole aiemmin miettinyt). Tosin siinäkin voi tehdä virheen, että ottaa väärältä kasvattajalta tai kasvattajan kaveri, on väärää leiriä, niin voi olla että saa kokea uudestaan kouluajan kiusaamisia. Lisäksi ei-tietoisesti käy läpi myös sitä, että jos ystävä harrastaa kiihkeästi jotain rotua/lajia/ruokintasuuntaa tms, niin kun minä teen samoin, säilyn hänen ystävänä. En ole näitä ennen tiedostanut, mutta artikkeli avasi silmäni. Sitä hakee sitä samaa hyväksyntää, kuin jo lapsena ja samalla pelkää, että mokaa ja sitten kukaan ei halua enää olla ystävä, että ei enää mahdukkaan siihen rotujengiin, kun on niin outo. On vaikea käsittää, että kelpaa ihan tälläisenä ja joku voi pitää minusta ihan sellaisena kuin vain olen. Että ystävyys säilyy vaikka vaihtaisin kissoihin. Kai sitä pelkää sitä lapsuuden ulkopuolisuuden tunnetta. Sitä, että ei riittänyt itsenään. Menneisyyden takia, en uskalla avata ystävyyttäni syvemmälle, kuin perustasolle, jutellaan, mutta illanvietot, kahvittelut ym on pysyneet poissa, näin myös ystäväpiiri, niitä oikeita syviä ystävyyssuhteita on vähän, kuten artikkelissakin todetaan.

Kun koira on oikeaa rotua, kuuluu yhteen porukkaan, kun se on tietyltä kasvattajalta, hyväksytään tiiviimpään porukkaan. Kun se menestyy näyttelyissä, sinusta kiinnostutaan, sinun käsiin luotetaan parempia koiria, saat loistaa, ihmiset tarvitsevat sinua, ihmistä, joka kuljettaa koiria näyttelyissä ja osaa pitää turkin upeana. Saat uusia ystäviä mutta samalla pelkäät, että menetät heidät, jos et jaksakkaan joka viikonloppu nousta näyttelyihin, jos ajat koiran turkin lyhyeksi, jos seuraava koira ei olekaan multitalentti ja näyttelytykki…

En varmasti ole ainoa, mutta kun asian tiedostaa ja pikku hiljaa alkaa uskoa siihen, että joku voi oikeasti pitää seurastani ja olla minun ystäväni minun itseni takia.

DSC_8284-001


Kuinka turkin saa tapettua?

Posted on

Niin, nyt kun taas elvytän yhtä turkkia ja kasvatan toista turkkia, pystyn helposti kertomaan miten turkki tapetaan. Toki tehokkain tapa on antaa turkin olla likainen ja päästää se moneen kertaa pahaan takkuun, mutta on niitä muitakin.

Yksi helpoin on pitkät pesuvälit. Jossain vaiheessa etsin ja etsin aineita, millä koira pysyi mahdollisimman pitkään takuttomana. Siinä on puolensa, sillä tottakai takut kuluttavat turkkia, mutta likainen ja hiekkainen turkki myös kuluttaa turkkia todella paljon. Pitkällä pesuvälillä, vaikka olisi kuivakeli, koiran turkki kerää hiekkaa ja epäpuhtauksia, jotka syö turkkia. Aina kun mennään yli viikon pesuväleihin suoraturkkisilla turkkiruduilla, ollaan vaaranpaikassa. Sopiva pesuväli tuntuu olevan 3-7päivän kieppeillä.
Tiedän kyllä monia ja monia koiria, joilla on monien viikkojen pesuväli ja silti kaunis ja ehjä turkki, mutta ne kehissä liihottavat upeat kiiltäväturkit, on yleensä melkoisen tiheästi pestyjä kavereita. Onneksi nykyajan shampoot on sellaisia, että niillä voi hyvin laimennettuna pestä vaikka joka päivä.

Yksi tappo on myös pestä sitkeästi niillä aineilla joita kuvittelee hyviksi, mutta pesutulos on kerta kerran jälkeen ei niin kaunis. Ei auta vaikka pullon esittelytekstit lupaa vaikka mitä, jollei se sovi kyseiselle koiralle.

Tämä pitää huomioida myös turkkia kasvatettaessa. Heti kun päätös on tehty, hoito alkaa samalla lailla kuin turkki olisi pitkä. Näin säästetään myös ne karvanpäät ehjinä ja hyväkuntoisina, eikä turkki ala sitten takkuamaan tietyssä mitassa. Tuntuu ihan urpolta nytkin pestä Jekkua 6 päivän välein, mutta uskon, että se kantaa hedelmää siinä vaiheessa kun turkki on pidempi.

IMG_20160713_184136

Hupin hamppuinen helma ja etujalka. Yritetään elvytellä.

IMG_20160713_184237

Osa onneksi säilynyt kauniina…

IMG_20160713_182408

Jekku kasvattelee ehkä pitkää turkkia, sitä on nyt hoidettava jo tässä mitassa kuin olisi pitkä ja takkuava.

IMG_20160713_182435

Laatu on nyt todella kiva, mutta kyllä se siitä muuttuu kasvaessaan.



Vauhtia riittää

Posted on

Maalla oli kiva ottaa hidastusvideoita koirista, jotka hakee palloa. Videoissa näkee hyvin, miten erikoinen on ceskyjen juoksutyyli. Takajalat viedään aivan taakse kummallisesti potkaisten, hieman epätaloudellista juoksua. Jekku taas juoksee vinttikoiratyylillä kiitolaukkaa.


Pentuajatuspyörittelyä

Posted on

Mikä laimentaa tehokkaasti pentukuumetta? NO se kun Jekku ja Hupi otti jostain tyhjästä(?) pienen rähinän keskenään. Tuli tunne, että ei perkele enää yhtään urosta tähän taloon! Viimeinen naula arkkuun, että seuraava on narttu. Siinä on vaan yksi iso mutta… Kahdella kun on vielä pallit tallella ja sekalauma ei tule kysymykseen missään nimessä. Harjakoira, villakoira, cesky, vesikoira… Sen näkee sitten kun tulee, että mikä se lopulta on ja koska se edes tulee 😀 Mut sen näkee sitten.

Sisu ja Hupi ei ole tapelleet leikkauksen jälkeen ja Sisukaan ei ole pissinyt yhtään kertaa. Vietämme siis mukavan kesän kolmen järkevän pienen aikuisen koiran kanssa 😀 Silmä alkaa pikkuhiljaa tottua sporttiSisuun, mutta toivottavasti karvat silti kasvaa nopeasti 😀

Facebookin muistot antoivat ihanan kuvan viiden vuoden takaa. Reipas Naomi ja niiiiiiin suloinen Jekku 4kk ikäisenä.

dsc_2405.JPG


Parantumaton ja Sisu leikattu

Posted on

Kyl mä vaan oon parantumaton näyttelyihminen 😀 Pentukuumeessa olen pentusia katsellut ja aina mietin niistäm kävisikö ne kehiin. No olen kumminkin aloittanut näyttelyt match showssa melkein 30 vuotta sitten. Ei siitä hauskasta harrastuksesta niin pääse eroon. Nyt vaan on kaikki valioita, niin ei ole juuri mitään enää haettavaa.

Sisu leikattiin melkein pari viikkoa sitten ja poika on hyvin parantunut. Luonteessa ei juuri muutosta vielä näy, mutta isä ja poika ei ole enää ollenkaan rähisseet ja jalka ei ole noussut enää sisällä. Eli ainakin vielä näyttää lupaavalta.

Karvat Sisulta lähti tänään, toivottavasti ne kasvavat parempina takaisin (koska koirasta tuli järjettömän ruma 😀 )

13418515_10153795999293865_505766708352622597_o


Hullu näyttelyelämä

Posted on

Kirjoitin facebookkiin tämän päivityksen Sisun saatua viimeisen sertinsä ja tultua valioksi:

”Joskus sitä oikeesti miettii koiranäyttelyiden järkevyyttä. Maksan ison summan rahaa, jotta saisin arvostelun koirasta ja ehkä ruusukkeen. Usein arvostelussa lukee positiivisena asiana asioita, joita ei saisi rodusta edes löytyä ja koira on kumminkin Rop. Pitäisi toki iloita ropista, mutta seuraavana päivänä, sama koira voi olla universumin rumin. Miten se on mahdollista? Mitä pystyy tekemään, että koira olisi ensi kerralla nätimpi? Ei mitään, koska kaikki on tuomarin mielipiteestä kiinni, joka ei ees nojaa rotumääritelmän…
Silkkaa hulluutta ja mä vielä osallistun itsekkin näihin karkeloihin 😀 Mitä jos ne rahat ohjaisi muuhun järkevämpään”

Edelleen katselen ihmisten facebookpäivityksiä näyttelyistä hieman hämilläni. Erikoisiin asentoihin venytettyjä koiria, joita on ehkä supsutettu tuntikausia, jotta nimen eteen tulisi joku kirjainyhdistelmä ja saisi jonkun ruusukkeen ja pokaalin. Lajissa, jossa et voi todella itse juuri vaikuttaa lopputulokseen. Et voi treenata koiraa paremmaksi ja toimivammaksi, niin, että se voittaisi. Olen ennenkin kirjoittanut tästä ja viime aikoina useammin. En tiedä mitä on tapahtunut, seurailen itseäni sivusta. Jos näyttelyt alkavat tuntumaan järkevältä rahantuhlaukselta, niin mennään sitten taas, mutta juuri nyt ei voisi vähemmän kiinnostaa random arvostelu ja ruusuke 40-50 eurolla. Menen mieluummin metsään ja annan koirille oikeasti nautintoa ja elämyksiä ja makkaraa voi syödä metsässäkin. Näyttelyn ulkopuolella koiran tietty trimmauskin alkaa kuullostaa ihan hoopolta, miksei koiraa voi trimmata koiralle mukavaan malliin, vaan pitää hirveät harjat kasvattaa villakoiralle ja leikata millilleen oikein tai karvaiselta nakulta klanittaa koko turkki pois…

Tämä on nyt vaikuttanut koirahaaveeseenkin. Minulla on pentukuume. Mutta en hae enää sitä näyttelyn ryhmävoittajaa. Haen meille sopivaa kilttiä koiraa, ehkä narttua. Villakoiraa, apikoosia tai harmaata, harjakoiranarttua, ehkä ceskynarttu tai joku muu, metsäretkeilyyn hyvin sopivaa rotua. Tai eipä sillä rotu tai väripuhtaudellakaan ehkä niin väliä, joskin oishan se hauska jättää mahdollisuus kehäkäynteihin, jos taas innostuisin :) No tää pennun hankinta on pitkä projekti, kaikilla pojilla on vielä pallit. Maanantain jälkeen Sisulla ei enää ole. Pelkään, että ihastun pallittomuuteen ja sit nipsasen lopuiltakin… Sit voiskin nartun hommata. Toisaalta olen kauhean tyytyväinen oloon myös näiden kolmen pojan kanssa, mutta hetkittäin tuntuu, että joku puuttuu…

DSC_5083-001

Mielestäni kaunis valioitumiskuva Sisusta. Ei venytettynä ja vanutettuna vaan juuri sillä omalla persoonalla :)

DSC_5170-001

Kuivat takkuavat masukarvat läks ja maanataina lähtee palliosastokin.

DSC_5128-001

Jekkukin pääsi kesäkarvaan nakuharjakoiramalliin. Muuten kiva, mutta pitää pukea, ettei hyttyset kuppaa koko koiraa.