Mitä minä haluan???

Posted on

Olen kohta vuoden etsinyt pentua, eri rotuisia, mutta sopivaa ei ole tuntunut tulevan kohdalle. Olen etsinyt ceskyjä, villakoiria, harjakoiria + lisäksi muutamia muita rotuja, mutta sitä oikeaa ei ole löytynyt. On syntynyt pelkkiä narttuja ja narttuja on jäänyt tyhjäksi, on löytynyt sopiva, mutta se on sitten kaatunut muihin juttuihin. Välillä olen miettinyt, että haluaisin supernäyttelykoiran ja välillä tuntuu, ettei jaksaisi koko näyttelyitä. Ja lopulta sitä miettii mitä mä haluan oikeasti itse? Neuvoja ja vinkkejä olen pennun hankintaan saanut yllin kyllin ja se on ehkä sekoittanut omaa päätäni enemmän, kun olen sellaista sorttia, että tykkään pohtia ja miettiä asioita ystävieni kanssa.

Alunperin (ja aina siellä pohjalla) halusin lemmikkiä, se on meillä se koiran tärkein tehtävä, olla perheemme rakastettu lemmikki. Silloin on ihan sama miltä se näyttää, onko korvat ja hampaat ristissä vai ei, kunhan kaveri uppoaa tähän meidän laumaan.

Nyt olen hakenut myös helpompaa turkkia, kuin villakoirat ja puuterihuiskut, joko niin, että rotu olisi helpompi jo luonnostaan tai että koiran voisi tarvittaessa klanittaa. En enää halua viettää tuntikausia pesuhuoneen syövereissä kokeillen kaikenmaailman tököttiyhdistelmiä, saati föönata tuntikausia. Tuo kaikki on poissa muusta toiminnasta mitä maailma tarjoaa. Turkin suojelu ja varominenkin estää normaalia elämää esimerkiksi näyttelyaamuina ei kuralenkkejä vedetä. Ja talvella mielestäni koiraa pitää pukea, jottei iske lihaksien kanssa ongelmat, kuten Sisun kanssa on ollut. Toisaalta, olen ollut taitava turkkien kanssa, nyt se kaikki tietotaito valuu hukkaan, en pääsisi näyttämään ihmisille kuinka hienon turkin voi saada (ja toisaalta, onko se enää tärkeääkään). Mutta esimerkiksi villakoiran näyttelyelämä ei ole helppoa, turkki on pidettävä jatkuvasti siistinä, trimmattava, pestävä, föönattava, no puuterinkin, pois lukien trimmaus.

Näyttelyt, en tiedä halauanko vielä sitä näyttelyrumbaa. Katsoin kaihoten Jyväskylän näyttelyn loppukilpailuja, voi kun olisi halunnut olla jännityksessä mukana. Edessä parin viikon päästä on messukeskus ja iso näyttely, odotanko sitä? no en juurikaan. Näyttelyyn trimmaus ja turkin laitto on jo aloitettu, mutta tänä vuonna olen tehnyt sen palasissa koiran parasta ajatellen. En ajanut turkkia pois kokonaan pakkasilla, vaan vain ne osat, jotka tarvitsee sen 3 viikon kasvun, kaljut osat vedän vasta ennen näyttelyä ja sitten sen jälkeen puetaan. Kyllähän sitä tykkää niistä menestyksistä mitä on saanut, mutta onhan siihen uhrautunut paljon rahaa ja aikaa sekä kilometrejä. Mitä siitä on jäänyt käteen? Tittelit ja pokaalit. Juttu SUOMEN KAUNEIMMASTA KOIRASTA kiteyttää hyvin koko homman järjettömyyden. Koiraan on käytetty tuhansia ja tuhansia työtunteja, on kuljetettu ympäri maailmaa, niin että koira on maailman toiseksi kaunein ja suomen kaunein ja palkinnoksi on saatu vain pokaaleja ja ruusukkeita (ja jokunen ruokasäkki). Tuhansia ja tuhansia euroja pelkkien ruusukkeiden takia, on koiraihmiset hulluja, minäkin olen ollut, siihen jää jotenkin koukkuun 😀 Joka kerta kun katson potentiaalista pentua, takaraivoon nousee kumminkin ajatus näyttelyistä, miten se pärjäisi siellä… Vaikka toisaalta mietin jättäväni näyttelykehät huimasti vähemmälle ja ehkä kokonaankin. En tosin tiedä pääseekö seepra raidoistaan ja jäisikö näyttelykehät vai imaisisiko ne taas mukaansa uuden pennun kanssa. Juuri siksi yritän miettiä mitä MINÄ haluan?

En ole suunnitellut ensi vuodelle yhtään näyttelyä, en ole edes katsonut tarkemmin näyttelyiden listaa. Hupilla on jo kaikki mitä saavutettavissa on suomessa ja muut ei ole näyttelykuosissa. Eikä sitä pentuakaan ole löytynyt. Eikä tiedä uskaltaako kasvattajalle luvata käydä kauheasti näyttelyissä, mitä jos ei huvitakkaan?

Mitä sitten jos rakastuu tulisesti pentuun, josta ei ole näyttelytähdeksi? Voinko minä ottaa sen? Mitä jos haluaisinkin joskus myöhemmin näyttelyihin ja 4 koiran kiintiö on jo täynnä? Mitä ihmiset sanoisivat, jos ottaisinkin koiran, jota ei voi viedä näyttelyihin ja joka on ulkonäöllisesti ei ehkä niin kaunis? Mitä jos sillä ei ole turkkiakaan tai se on ajeltu helpon elämän takia? Mitä jos kumminkin näen mielikuvissani tämän koiran mökin terassilla pötköttämässä kesäiltana muun lauman kanssa? Mitä minä oikeasti haluan?

 


Pienilukuisen rodun aiheuttama näyttelyharha

Posted on

Eilen erkkarissa mieleen tuli asia, jotan harvoin mietitään. Se on vähälukuisten rotujen aiheuttama harha näyttelyssä. Meilläkin ceskyterrieri on harvinainen ja etenkin näyttelyharrastajia on vähän. Usein näyttelyssä koiria on vain 1-3 ja nekin saattaa olla samasta perheestä kaikki. Omat koirat voittaa hyvin usein ROPin. Ei tuomarit ole höveleitä välttämättä sille ainoalle ja palkitse sitä, mutta kun ei ole kilpailua, niin toki se ainoa, on paikalla olijoista se paras. Ei ole mitään mihin verrata. Vielä kun rotu on harvinainen, niin monet tuomarit ei ole ihan perillä rotutyypin yksityiskohdista. Ja usein ceskyt onkin ihan perushyviä. Tottakai saa iloita siitäkin ROPista, niin minäkin iloitsen, mutta se tuo tunteen, että oma koira on uskomattoman hyvä, kun aina voittaa.

Entäs sitten kun vastaan saadaan muita rotutovereita… Sitten alkaa näkemään mikä se oman koiran taso on. Eilenkin erikoisnäyttelyssä oli vastakkain 6 urosta, joista jokainen oli ollut voittoisa aikaisemmissa näyttelyissä, joissa juuri muita ei ole ollut. Silloin kun on enempi koiria paikalla, käy helposti, että se oma koira ei olekkaan se voittoisin ja paras. Sitten on ihmeissään, että eikö se voittanutkaan, vaikka on moninkertainen ROP voittaja.

Itselleni on käynyt niin, että ceskyissä sitten lähden tavoittelemaan sitä paras uros voittoa. Jos sijoitus on pu-2, niin se on sama kuin häviö. Harjakoirissa tai villakoirissa pelkkä PU-sijoitus on jo iso voitto ja jos ROP tai VSP tulee, niin melkein pyörtyy. Sisukin jäi kehistä, kun ei ole niin voittajalaatua (ja oli kyllä muitakin syitä), mutta tältäkin koiralta löytyy ROP voittoja ja lähes aina se on sijoittunut PU-kehässä. Sairasta… Harjakoirana Sisu olisi ollut tuloslistansa kanssa huippulaatua. Tietenkin sitä haluaisi samaa tulevalta koiralta, jos kehissä kävisi, sen haluaisi olevan sitä ROP-laatua, mihin on tottunut… Ja tietenkin vielä mieluiten rotua, joka menestyisi sitten RYP-kehissä. Mutta ei se niin mene. Ne rodut jotka sitten keulii usein RYP-kehissä, on usein näitä suurempi lukuisia rotuja, jotka on tahkonneet jo rotukehissä yli 30 kilpailijan kanssa ja saaneet kovassa kaartissa ansaitun voiton.

Jos ceskyllä haluaa aina voittaa ja koiranettiin kauniin ROP rivin, niin resepti on yksinkertainen, kannattaa kiertää kaikki pienemmät näyttelyt, pysyä poissa isoista näyttelyistä ja pääkaupunkiseudun näyttelyistä. Se on niin helppoa. Onko ne oikeita ROP-voittaja sitten? Tietenkin on mutta jos haluaa nähdä mikä koiran taso oikeasti on tai miten tuomari arpoo isommasta joukosta, kannattaa hakeutua noihin isompiin tai tänne etelään, missä näitä on pari enempi kehissä.

Eilen erikoisnäyttelyssä meillä oli tuuria, Hupi on paras uros ja VSP, tänään mennään Riihimäelle, jossa 5 koiraa paikalla ja ei todella mennä voittamaan, saa nähdä millainen tuuri tänään on. Tuomaristahan se lopulta on kiinni, että mistä tykkää. Minä kun edelleen pidän näyttelyvoittoja jollain tavalla tuurina, se kun on tuomarin henk.koht. mielipide sinä päivänä. Niin että ei näyttelyitä kannata niin vakavasti ottaa.

DSC_6252

Normaalia enempi koiria paras uros kehässä… jopa 6kpl urokia erikoisnäyttelyssä.

IMGP6732

Vähän eri meininkiä harjakoira kehässä erikoisnäyttelyssä. Pelkkiä junorinarttuja mukana hurjat 25kpl… Siinä käy jo niin, että hyväkään koira ei pärjää… (kuva vuodelta 2008)


Kuinka menneisyys vaikuttaa koiraharrastukseen

Posted on

Luin kaksi artikkelia, kuinka koulukiusaaminen jättää syvät arvet vielä vuosikausiksi, ehkä jopa loppuelämäksi (ARTIKKELIT TÄÄLLÄ ja TÄÄLLÄ). Löysin tekstistä itseäni, koulukiusattu minuakin kouluaikana ja nyt ehkä ymmärrän näisen kahden artikkelin pohjalta enemmän itseäni koiraharrastuksen saralta. Viime aikoina olen miettinyt, miksen osaa oikein valita minkä koiran haluaisin… Miksen tiedä mitä itse haluan? Koska haluan miellyttää monia, koska haluan kuulua johonkin jengiin, yhteisöön, jossa kaikilla on samanrotuinen koira (tää näyttää nyt kirjoitettuna tosi hassulta, mutta ei sitä ole aiemmin miettinyt). Tosin siinäkin voi tehdä virheen, että ottaa väärältä kasvattajalta tai kasvattajan kaveri, on väärää leiriä, niin voi olla että saa kokea uudestaan kouluajan kiusaamisia. Lisäksi ei-tietoisesti käy läpi myös sitä, että jos ystävä harrastaa kiihkeästi jotain rotua/lajia/ruokintasuuntaa tms, niin kun minä teen samoin, säilyn hänen ystävänä. En ole näitä ennen tiedostanut, mutta artikkeli avasi silmäni. Sitä hakee sitä samaa hyväksyntää, kuin jo lapsena ja samalla pelkää, että mokaa ja sitten kukaan ei halua enää olla ystävä, että ei enää mahdukkaan siihen rotujengiin, kun on niin outo. On vaikea käsittää, että kelpaa ihan tälläisenä ja joku voi pitää minusta ihan sellaisena kuin vain olen. Että ystävyys säilyy vaikka vaihtaisin kissoihin. Kai sitä pelkää sitä lapsuuden ulkopuolisuuden tunnetta. Sitä, että ei riittänyt itsenään. Menneisyyden takia, en uskalla avata ystävyyttäni syvemmälle, kuin perustasolle, jutellaan, mutta illanvietot, kahvittelut ym on pysyneet poissa, näin myös ystäväpiiri, niitä oikeita syviä ystävyyssuhteita on vähän, kuten artikkelissakin todetaan.

Kun koira on oikeaa rotua, kuuluu yhteen porukkaan, kun se on tietyltä kasvattajalta, hyväksytään tiiviimpään porukkaan. Kun se menestyy näyttelyissä, sinusta kiinnostutaan, sinun käsiin luotetaan parempia koiria, saat loistaa, ihmiset tarvitsevat sinua, ihmistä, joka kuljettaa koiria näyttelyissä ja osaa pitää turkin upeana. Saat uusia ystäviä mutta samalla pelkäät, että menetät heidät, jos et jaksakkaan joka viikonloppu nousta näyttelyihin, jos ajat koiran turkin lyhyeksi, jos seuraava koira ei olekaan multitalentti ja näyttelytykki…

En varmasti ole ainoa, mutta kun asian tiedostaa ja pikku hiljaa alkaa uskoa siihen, että joku voi oikeasti pitää seurastani ja olla minun ystäväni minun itseni takia.

DSC_8284-001


Kuinka turkin saa tapettua?

Posted on

Niin, nyt kun taas elvytän yhtä turkkia ja kasvatan toista turkkia, pystyn helposti kertomaan miten turkki tapetaan. Toki tehokkain tapa on antaa turkin olla likainen ja päästää se moneen kertaa pahaan takkuun, mutta on niitä muitakin.

Yksi helpoin on pitkät pesuvälit. Jossain vaiheessa etsin ja etsin aineita, millä koira pysyi mahdollisimman pitkään takuttomana. Siinä on puolensa, sillä tottakai takut kuluttavat turkkia, mutta likainen ja hiekkainen turkki myös kuluttaa turkkia todella paljon. Pitkällä pesuvälillä, vaikka olisi kuivakeli, koiran turkki kerää hiekkaa ja epäpuhtauksia, jotka syö turkkia. Aina kun mennään yli viikon pesuväleihin suoraturkkisilla turkkiruduilla, ollaan vaaranpaikassa. Sopiva pesuväli tuntuu olevan 3-7päivän kieppeillä.
Tiedän kyllä monia ja monia koiria, joilla on monien viikkojen pesuväli ja silti kaunis ja ehjä turkki, mutta ne kehissä liihottavat upeat kiiltäväturkit, on yleensä melkoisen tiheästi pestyjä kavereita. Onneksi nykyajan shampoot on sellaisia, että niillä voi hyvin laimennettuna pestä vaikka joka päivä.

Yksi tappo on myös pestä sitkeästi niillä aineilla joita kuvittelee hyviksi, mutta pesutulos on kerta kerran jälkeen ei niin kaunis. Ei auta vaikka pullon esittelytekstit lupaa vaikka mitä, jollei se sovi kyseiselle koiralle.

Tämä pitää huomioida myös turkkia kasvatettaessa. Heti kun päätös on tehty, hoito alkaa samalla lailla kuin turkki olisi pitkä. Näin säästetään myös ne karvanpäät ehjinä ja hyväkuntoisina, eikä turkki ala sitten takkuamaan tietyssä mitassa. Tuntuu ihan urpolta nytkin pestä Jekkua 6 päivän välein, mutta uskon, että se kantaa hedelmää siinä vaiheessa kun turkki on pidempi.

IMG_20160713_184136

Hupin hamppuinen helma ja etujalka. Yritetään elvytellä.

IMG_20160713_184237

Osa onneksi säilynyt kauniina…

IMG_20160713_182408

Jekku kasvattelee ehkä pitkää turkkia, sitä on nyt hoidettava jo tässä mitassa kuin olisi pitkä ja takkuava.

IMG_20160713_182435

Laatu on nyt todella kiva, mutta kyllä se siitä muuttuu kasvaessaan.



Vauhtia riittää

Posted on

Maalla oli kiva ottaa hidastusvideoita koirista, jotka hakee palloa. Videoissa näkee hyvin, miten erikoinen on ceskyjen juoksutyyli. Takajalat viedään aivan taakse kummallisesti potkaisten, hieman epätaloudellista juoksua. Jekku taas juoksee vinttikoiratyylillä kiitolaukkaa.


Pentuajatuspyörittelyä

Posted on

Mikä laimentaa tehokkaasti pentukuumetta? NO se kun Jekku ja Hupi otti jostain tyhjästä(?) pienen rähinän keskenään. Tuli tunne, että ei perkele enää yhtään urosta tähän taloon! Viimeinen naula arkkuun, että seuraava on narttu. Siinä on vaan yksi iso mutta… Kahdella kun on vielä pallit tallella ja sekalauma ei tule kysymykseen missään nimessä. Harjakoira, villakoira, cesky, vesikoira… Sen näkee sitten kun tulee, että mikä se lopulta on ja koska se edes tulee 😀 Mut sen näkee sitten.

Sisu ja Hupi ei ole tapelleet leikkauksen jälkeen ja Sisukaan ei ole pissinyt yhtään kertaa. Vietämme siis mukavan kesän kolmen järkevän pienen aikuisen koiran kanssa 😀 Silmä alkaa pikkuhiljaa tottua sporttiSisuun, mutta toivottavasti karvat silti kasvaa nopeasti 😀

Facebookin muistot antoivat ihanan kuvan viiden vuoden takaa. Reipas Naomi ja niiiiiiin suloinen Jekku 4kk ikäisenä.

dsc_2405.JPG


Parantumaton ja Sisu leikattu

Posted on

Kyl mä vaan oon parantumaton näyttelyihminen 😀 Pentukuumeessa olen pentusia katsellut ja aina mietin niistäm kävisikö ne kehiin. No olen kumminkin aloittanut näyttelyt match showssa melkein 30 vuotta sitten. Ei siitä hauskasta harrastuksesta niin pääse eroon. Nyt vaan on kaikki valioita, niin ei ole juuri mitään enää haettavaa.

Sisu leikattiin melkein pari viikkoa sitten ja poika on hyvin parantunut. Luonteessa ei juuri muutosta vielä näy, mutta isä ja poika ei ole enää ollenkaan rähisseet ja jalka ei ole noussut enää sisällä. Eli ainakin vielä näyttää lupaavalta.

Karvat Sisulta lähti tänään, toivottavasti ne kasvavat parempina takaisin (koska koirasta tuli järjettömän ruma 😀 )

13418515_10153795999293865_505766708352622597_o