Ajatuksia koirien sairaaksi jalostamisesta

Posted on
Eilen tuli hyvä dokumentti, joka on näkyvissä Yle Areenassa. Se kertoi pentutehtailusta mutta myös sairaaksi jalostetuista roduista. Ohjelma oli pintapuolinen, mutta hyvä alkusukellus pennunhankintaa ajatteleville, etenkin ruttukuonon hankintaa suunnitteleville. Vähän sivuttiin sitä, että monet muut rotukoirat ovat sairaita. Omalla näppituntumalla sanoisin, että terveitä rotuja ei juuri ole. Toki ruttujen terveysongelmat on pahempia, kun koira saa hädin tuskin hengitettyä, mutta monissa roduissa on liikkumista ja ihan peruselämää estäviä sairauksia, jotka aiheuttavat turhaa kärsimystä. Pelottavinta tässä on, että monet rotujen piirissä olevat kasvattajat ja ihmiset, pitävät näitä ihan vain rotuominaisuuksina. Koira ei välttämättä tarvitse hengityselinten leikkauksia, koska korina kuuluu rotuun tai lonkkavikoihin ei tarvitse puuttua, koska rotu on pieni ja se on vikana joka ikisellä rodun yksilöllä… Surullista. Usein koiranäyttelyt ohjaavat jalostusta ja silloin ei mennä terveys edellä, vaan ulkonäkö edellä. Lisäksi jotkut ei edes tutki koiriaan ennen astutusta, koska meidän moppe on niiin kiva koira. Sekarotuiset ei ole yhtään paremmassa asemassa, ne on sekoituksia rotukoirista ja saavat samoja sairauksia kuin rotukoiratkin, etenkin kun samoja sairauksia löytyy monilta roduilta.
 
Tuli mieleen listata omien rotujeni perinnöllisiä vikoja, joihin itse on törmännyt, omien koirieni kohdalla.
 
Ceskyterrieri (oma kokemus kahdesta)
-lyhytjalkaisuuden tuomat ongelmat, eli epänormaalisti kasvavat luut, jotka vaikeuttavat esim. lonkkakuvien tulkintaa (ihmismaailmassa ceskyt olisi lyhytkasvuisia),
-Pitkäselkäisyyden ongelmat, selkäkivut, nivuskivut
-Lonkkavika, terveet lonkat ovat harvassa vai onko niitä edes, ei juuri tutkita
-epilepsia
-kutinat ja allergiat (on muuten todella rasittavia arjessa, kun katsot loputtomasti itseään raapivaa koiraa, jolla on tuskainen olo)
 
Kiinanharjakoira (kokemus neljästä, joista vain Jekku on säästynyt kaikelta tältä, ollen tervein koira ikinä minulla)
-silmien krooninen vuotaminen
-kilpirauhasen vajaatoiminta
-sydänvika
-allergiat
-silmäsairaudet (PLL)
 
Villakoirat (kokemus viidestä koirasta, 3 isoa, 1 kääpiö ja 1 toy)
-epilepsia
-kroonisesti vuotavat silmät
-autoimmuunisairaudet (imha)
-hiiva
-korvatulehdukset
-patellaluksaatio (polvivika)
-lonkkavika
-olkapään vika
-allergiat
 
Lisäksi näillä kaikilla roduilla on jalostettu sellainen turkki, että koirat ei selviä ilman turkinhoitoa ja kylmillä ilmoilla ilman pukemista. Nakukaverilla pitää huomioida, näpyt ym sekä tietenkin se pukeminen.
 

Raakaruuan turvallisuus ja vaihtoehdot

Posted on

Aika ajoin nousee otsikoihin joku tutkimus, kun on löydetty suomalaisesta lihasta jotain bakteeria. Niissä myös usein sivutaan aihetta koirien raakaruokinta. Itseäni mietityttää aihe paljon, koska ruokin koirat raa’alla ja perhepiirissä on kokemusta sairaalabakteeria vastaan taistelusta.

Fakta on, että suomalaisesta lihasta löytyy bakteereita. Broilerissa on ESBL-bakteeria. Samaa bakteeria löytyy myös sian- ja naudan lihasta. Vuonna 2016 broilerin lihanäytteistä  22 %:ssa todettiin ESBL/AmpC-bakteereita. Usein sanotaan, että vaara on ihmiselle minimaalinen. Kyllä koska ihminen kuumentaa ja kypsentää lihan, jolloin bakteeri kuolee ja on vaaraton. Pakastus ei hävitä bakteeria, joten pakastetussa koirien raakalihassa on aina riski tähän bakteeriin. Se on riski myös ihmiselle, kun ihminen laittaa lihan kuppiin, pesee kupin ja ehkä pussailee juuri syönyttä koiraa. Riski on varmasti isompi, jos koiralla on muhkea parta, siinä lämpöisässä ja kosteassa pienten bakteerien on hyvä mellastaa. Terve ihminen usein pärjää näiden kanssa, mutta sairastuessa tilanne on toinen. Bakteeri hankaloittaa infektioiden hoitoa mikrobilääkkeillä. (Linkki EVIRAn ESBL-sivulle).

Toisena lihasta saatavana bakteerina on MRSA eli tuttu sairaalabakteeri. Sitä on hyvin vähän suomalaisessa siassa, naudassa ja hevosessa. Jälleen kerran, kuumennus tuhoaa sen ja liha on sitten turvallista. Tiskatessa kannattaa muistaa, että veden täytyy olla yli 60 asteista, että bakteeri tuhoutuu ruokinta-astioista, joten pelkkä huuhtelu koirankupeille ei riitä. (Linkki EVIRAn MRSA-sivuille).

Uutisjuttu Ylen sivuilta: KANTAAKO LEMMIKKISI SUPERBAKTEERIA? Aino kissasta löytyi yllättäen ihmiseenkin tarttuva bakteeri.
”Aino-kissan ESBL-bakteerin lähde voi olla myös raakaruoka. Hollannissa havaittiin kolmen viikon seurantatutkimuksessa, että raakaruokaa syövien kissojen ulostenäyteistä 90 prosenttia sisälsi ESBL-bakteeria. Kypsennettyä ruokaa saavien ulostenäytteistä vain kuusi prosenttia oli ESBL-positiivisia.” (Tosin Hollannissa lihassa on enemmän ESBL-bakteeria kuin suomessa).

5 FAKTAA SUPERBAKTEEREISTA. Pitääkö niitä pelätä?
”Suurin riski saada ESBL-bakteeri on siipikarjanliha. ESBL-bakteereita on löydetty Suomessa 22 prosentissa broilerinlihapaketeista ja hyvin satunnaisesti naudoista ja sioista. EU:ssa määrä on huomattavasti isompi, eli broilerin lihasta keskimäärin 57 % sisältää bakteeria, Belgiassa huimat 100 prosenttia.Riski saada ESBL-tartunta on kuitenkin pieni, koska kuumentaminen yli 75 asteeseen tuhoaa bakteerin. Hyvä hygienia keittiössä ja ahkera käsienpesu ehkäisevät myös tehokkaasti tartuntoja.”

Kannattaa myös muistaa, että koirien nahkaisissa puruluissa (pääosin ulkomaisissa) sekä siankorvissa ym paistotuotteissa voi olla salmonellaa. Koira siihen ei sairastu, mutta ihminen voi saada tartunnan, etenkin pikkulapsi joka saattaa laittaa koiranluita suuhunsa.

Osa ihmisistä viittaa kintaalla ajatukselle, että koirien raakaliha olisi jotenkin turvatonta. Itse en voi enää sille asialle ummistaa silmiäni, vaikka meillä raakaruokitaankin koiria. Kupit menevät tiskikoneeseen joka ruokinnan jälkeen ja tarkkuutta on ruokien kuppeihin laitossakin, ettei raakaruokaa leviä pöydille pitkin poikin. Kaikki lihat mitä käytän on kotimaisia.

Jos ja kun pelottaa, aina voi antaa kypsää lihaa. Se on koiranruokaa siinä missä raakakin, mutta vähän joutuu näkemään vaivaa, jos itse kypsentää. Muutamia kypsiä ruokia löytyy markkinoiltakin, jotka on ihan hyvä valinta, jollei halua nappuloita syöttää. Oskarilla löytyy pari pötköä pelkkää lihaa. Neu merkillä löytyy kypsiä pötköjä useaa eri sorttia. Kuivattua naudanlihaa (kuivaliha) löytyy myös eläinkaupoista. Näihin täytyy tietenkin itse laittaa lisät, täysiravintoja nämä ei ole. Tai sitten syöttää puolet nappulaa, jolloin pääsee helpommalla.

Ruokakaupasta löytyy kahta kypsää lihaa, Oskarin lihamureke ja kanamakkara. Näissä siis pelkkää lihaa.

Valkuais- ja rasvapitoisuudeltaan hyvin samaa kuin kuin raaka koirien sika-nautajauheliha.

Kotimaista kupeissa.

 


Mitä minä haluan???

Posted on

Olen kohta vuoden etsinyt pentua, eri rotuisia, mutta sopivaa ei ole tuntunut tulevan kohdalle. Olen etsinyt ceskyjä, villakoiria, harjakoiria + lisäksi muutamia muita rotuja, mutta sitä oikeaa ei ole löytynyt. On syntynyt pelkkiä narttuja ja narttuja on jäänyt tyhjäksi, on löytynyt sopiva, mutta se on sitten kaatunut muihin juttuihin. Välillä olen miettinyt, että haluaisin supernäyttelykoiran ja välillä tuntuu, ettei jaksaisi koko näyttelyitä. Ja lopulta sitä miettii mitä mä haluan oikeasti itse? Neuvoja ja vinkkejä olen pennun hankintaan saanut yllin kyllin ja se on ehkä sekoittanut omaa päätäni enemmän, kun olen sellaista sorttia, että tykkään pohtia ja miettiä asioita ystävieni kanssa.

Alunperin (ja aina siellä pohjalla) halusin lemmikkiä, se on meillä se koiran tärkein tehtävä, olla perheemme rakastettu lemmikki. Silloin on ihan sama miltä se näyttää, onko korvat ja hampaat ristissä vai ei, kunhan kaveri uppoaa tähän meidän laumaan.

Nyt olen hakenut myös helpompaa turkkia, kuin villakoirat ja puuterihuiskut, joko niin, että rotu olisi helpompi jo luonnostaan tai että koiran voisi tarvittaessa klanittaa. En enää halua viettää tuntikausia pesuhuoneen syövereissä kokeillen kaikenmaailman tököttiyhdistelmiä, saati föönata tuntikausia. Tuo kaikki on poissa muusta toiminnasta mitä maailma tarjoaa. Turkin suojelu ja varominenkin estää normaalia elämää esimerkiksi näyttelyaamuina ei kuralenkkejä vedetä. Ja talvella mielestäni koiraa pitää pukea, jottei iske lihaksien kanssa ongelmat, kuten Sisun kanssa on ollut. Toisaalta, olen ollut taitava turkkien kanssa, nyt se kaikki tietotaito valuu hukkaan, en pääsisi näyttämään ihmisille kuinka hienon turkin voi saada (ja toisaalta, onko se enää tärkeääkään). Mutta esimerkiksi villakoiran näyttelyelämä ei ole helppoa, turkki on pidettävä jatkuvasti siistinä, trimmattava, pestävä, föönattava, no puuterinkin, pois lukien trimmaus.

Näyttelyt, en tiedä halauanko vielä sitä näyttelyrumbaa. Katsoin kaihoten Jyväskylän näyttelyn loppukilpailuja, voi kun olisi halunnut olla jännityksessä mukana. Edessä parin viikon päästä on messukeskus ja iso näyttely, odotanko sitä? no en juurikaan. Näyttelyyn trimmaus ja turkin laitto on jo aloitettu, mutta tänä vuonna olen tehnyt sen palasissa koiran parasta ajatellen. En ajanut turkkia pois kokonaan pakkasilla, vaan vain ne osat, jotka tarvitsee sen 3 viikon kasvun, kaljut osat vedän vasta ennen näyttelyä ja sitten sen jälkeen puetaan. Kyllähän sitä tykkää niistä menestyksistä mitä on saanut, mutta onhan siihen uhrautunut paljon rahaa ja aikaa sekä kilometrejä. Mitä siitä on jäänyt käteen? Tittelit ja pokaalit. Juttu SUOMEN KAUNEIMMASTA KOIRASTA kiteyttää hyvin koko homman järjettömyyden. Koiraan on käytetty tuhansia ja tuhansia työtunteja, on kuljetettu ympäri maailmaa, niin että koira on maailman toiseksi kaunein ja suomen kaunein ja palkinnoksi on saatu vain pokaaleja ja ruusukkeita (ja jokunen ruokasäkki). Tuhansia ja tuhansia euroja pelkkien ruusukkeiden takia, on koiraihmiset hulluja, minäkin olen ollut, siihen jää jotenkin koukkuun 😀 Joka kerta kun katson potentiaalista pentua, takaraivoon nousee kumminkin ajatus näyttelyistä, miten se pärjäisi siellä… Vaikka toisaalta mietin jättäväni näyttelykehät huimasti vähemmälle ja ehkä kokonaankin. En tosin tiedä pääseekö seepra raidoistaan ja jäisikö näyttelykehät vai imaisisiko ne taas mukaansa uuden pennun kanssa. Juuri siksi yritän miettiä mitä MINÄ haluan?

En ole suunnitellut ensi vuodelle yhtään näyttelyä, en ole edes katsonut tarkemmin näyttelyiden listaa. Hupilla on jo kaikki mitä saavutettavissa on suomessa ja muut ei ole näyttelykuosissa. Eikä sitä pentuakaan ole löytynyt. Eikä tiedä uskaltaako kasvattajalle luvata käydä kauheasti näyttelyissä, mitä jos ei huvitakkaan?

Mitä sitten jos rakastuu tulisesti pentuun, josta ei ole näyttelytähdeksi? Voinko minä ottaa sen? Mitä jos haluaisinkin joskus myöhemmin näyttelyihin ja 4 koiran kiintiö on jo täynnä? Mitä ihmiset sanoisivat, jos ottaisinkin koiran, jota ei voi viedä näyttelyihin ja joka on ulkonäöllisesti ei ehkä niin kaunis? Mitä jos sillä ei ole turkkiakaan tai se on ajeltu helpon elämän takia? Mitä jos kumminkin näen mielikuvissani tämän koiran mökin terassilla pötköttämässä kesäiltana muun lauman kanssa? Mitä minä oikeasti haluan?

 


Kuinka menneisyys vaikuttaa koiraharrastukseen

Posted on

Luin kaksi artikkelia, kuinka koulukiusaaminen jättää syvät arvet vielä vuosikausiksi, ehkä jopa loppuelämäksi (ARTIKKELIT TÄÄLLÄ ja TÄÄLLÄ). Löysin tekstistä itseäni, koulukiusattu minuakin kouluaikana ja nyt ehkä ymmärrän näisen kahden artikkelin pohjalta enemmän itseäni koiraharrastuksen saralta. Viime aikoina olen miettinyt, miksen osaa oikein valita minkä koiran haluaisin… Miksen tiedä mitä itse haluan? Koska haluan miellyttää monia, koska haluan kuulua johonkin jengiin, yhteisöön, jossa kaikilla on samanrotuinen koira (tää näyttää nyt kirjoitettuna tosi hassulta, mutta ei sitä ole aiemmin miettinyt). Tosin siinäkin voi tehdä virheen, että ottaa väärältä kasvattajalta tai kasvattajan kaveri, on väärää leiriä, niin voi olla että saa kokea uudestaan kouluajan kiusaamisia. Lisäksi ei-tietoisesti käy läpi myös sitä, että jos ystävä harrastaa kiihkeästi jotain rotua/lajia/ruokintasuuntaa tms, niin kun minä teen samoin, säilyn hänen ystävänä. En ole näitä ennen tiedostanut, mutta artikkeli avasi silmäni. Sitä hakee sitä samaa hyväksyntää, kuin jo lapsena ja samalla pelkää, että mokaa ja sitten kukaan ei halua enää olla ystävä, että ei enää mahdukkaan siihen rotujengiin, kun on niin outo. On vaikea käsittää, että kelpaa ihan tälläisenä ja joku voi pitää minusta ihan sellaisena kuin vain olen. Että ystävyys säilyy vaikka vaihtaisin kissoihin. Kai sitä pelkää sitä lapsuuden ulkopuolisuuden tunnetta. Sitä, että ei riittänyt itsenään. Menneisyyden takia, en uskalla avata ystävyyttäni syvemmälle, kuin perustasolle, jutellaan, mutta illanvietot, kahvittelut ym on pysyneet poissa, näin myös ystäväpiiri, niitä oikeita syviä ystävyyssuhteita on vähän, kuten artikkelissakin todetaan.

Kun koira on oikeaa rotua, kuuluu yhteen porukkaan, kun se on tietyltä kasvattajalta, hyväksytään tiiviimpään porukkaan. Kun se menestyy näyttelyissä, sinusta kiinnostutaan, sinun käsiin luotetaan parempia koiria, saat loistaa, ihmiset tarvitsevat sinua, ihmistä, joka kuljettaa koiria näyttelyissä ja osaa pitää turkin upeana. Saat uusia ystäviä mutta samalla pelkäät, että menetät heidät, jos et jaksakkaan joka viikonloppu nousta näyttelyihin, jos ajat koiran turkin lyhyeksi, jos seuraava koira ei olekaan multitalentti ja näyttelytykki…

En varmasti ole ainoa, mutta kun asian tiedostaa ja pikku hiljaa alkaa uskoa siihen, että joku voi oikeasti pitää seurastani ja olla minun ystäväni minun itseni takia.

DSC_8284-001


Mitä tarkoittaa kun elää koiranelämää?

Posted on

Aina kun puhutaan turkkiroduista, tulee puhetta kuinka koira elää koiran elämää turkista huolimatta. Kun alkaa setvimään yksityiskohtia, selviääkin, että se tarkoittaa korttelikierrosta tai pihapissaa huonoilla keleillä ja pidempiä lenkkejä vain hyvällä kelillä. Metsässä käydään kuivalla kauniilla ilmalla, jolloin roskamäärä on vähäisin. Näin toimin itsekkin ennen, kun yritin vaalia koirien turkkeja viimeiseen asti, niitä ei voinut pukea, että pärjäisivät lenkit, koska tuli takkuja, jotka pilasivat turkin.

Suomen eläinsuojeluyhdistys antaa lenkitysminimiksi koiralle sen 2 tuntia päivässä ja siiihen päälle vielä jotain kivaa aktivointia. Paras olisi jos lenkkeilyt olisi vaihtelevassa maastossa ja välillä aivan uusissa paikoissa. Vaikka ottaisi puolet siitä ajasta, niin harva kotikoirakaan saa tuollaista koiranelämää, saatika turkkikoirat.  Kyllä se vaatii aikamoista uhrautumista turkin eteen, jos tähän pyrkii, joka päivä. Ja tällä tarkoitan, että koira lenkkeilee säässä kuin säässä 1-2h päivässä ja lenkki kertoja tulee se normaalikoiran vaatima 3-4 kertaa. Se kun kolmannnen kerran päivässä sulatat sitä umpilumista koiraa, kun ne lumipaakut vielä takuttaa (ja ihokosketuksissa saattaa aiheuttaa paleltumia jalkoihin tunninkin lenkillä). Tai lenkkeilet kaatosateessa jo kolmatta päivää, pesemällä koiran kurasta 3-4krt päivässä, niin kyllä mä sanon, että töitä joutuu tekemään, jos haluaa pitää turkin kauniina ja hyväkuntoisena.

Tosin sitten on yksilöitä, joita ei se sadelenkki kiinnosta, oli meilläkin Naomi. En tosin tiedä, jos Naomia olisi kuskattu pennusta asti kunnon vaihtelevilla lenkeillä ja kurjilla säillä puettuna, että olisiko se oppinut ihan toisenlaiseen. Ennen tehtiin tuo välttämätön lenkkeily kurjalla säällä eli korttelin ympäri + pihapissatukset. Mutta nyt kun on homma muuttunut, niin nykyiset 3 koiraa on nyt nopeasti oppineet pidempiin ja puettuihin lenkkeihin ja nyt ne nauttivat. Jekku pyytää joka risteyksessä hihna piukeella, että mentäisiin vielä vähän pidemmältä.

Olen miettinyt mikä osuus tällä turkinsuojelulla on ollut meidän isovillojen käytöksessä, nehän on olleet enemmän tai vähemmän villejä, vaikka eivät niin tuhoja tehneet (no paitsi Uni). Jos niitä olisi lenkitetty joka päivä tuo minimi 2h, niin olisiko ne olleet rauhallisempia… Etenkin kun isommille koirille suositellaan vielä enemmän lenkkeilyä päivässä. Missähän välissä sitä olisi ehtinyt työt hoitamaan ja lapset, jos olisi mennyt 4 tuntia päivässä puudelien lenkkeilyyn 😀 No Jekku kyllä arvostaisi moista.

Lopuksi kavalkaadia mitä se turkkikoiran normaalielämä tarkoittaa ja voi miettiä, että tuollainen umpirapainen koira voi olla käsissä 3 kertaa päivässä 😀

140523-DSC_4595-001

Turkkikoiran arkea, turkki takussa, pesu odottaa…

DSC_5300-001

Suomen vuoden ajat on armottomia turkeille…

131212-DSC_3692

Pesuhuoneessa joutuu vierailemaan 3-4krt päivässä.

Eilen --tänään

Ja juuri kun olet saanut sen kauniiksi, käyt lenkillä ja kaikki on menetetty.

dsc_0552.JPG

Kyllä se Jekku sai painella ennenkin, mutta pääosin turkkiystävällisellä säällä.

dsc_7421.JPG

Mökkeilyelämä näyttää usein tältä.

dsc_7362.JPG

Tämä on ehkä yksi pahimmista kerroista, pieni metsälenkki mökillä kuraisessa metsässä 😀

170620121136.jpg

Kun on sateessa ilman vaatteita, harjakoiran turkki kastuu hetkessä läpi ja koiralle tulee kylmä ja epämukava (verrattuna pohjavillaiseen rotuun)

170620121130.jpg

Sitkeästi Jekku nämäkin lenkit veti, nykyään sitten puettuna, niin hieman mukavampi lenkkeillä.

dsc_2046.JPG

Märkä kuusimetsä ja tulos oli tämä… Kyllä siihen hetki menikin ja sen jälkeen olen varonut märkiä kuusimetsiä pukemattoman pitkäturkin kanssa.

dsc_0796.JPG

Kyllä se Naomi tykkäsi leikkiäkkin talvisäässä, kun oli kunnolla puettu (vaikka muuten Naomi arvosti takkatulen lämpöä)

dsc_8613.JPG

Tätä on sitten tämä loskakausi, nuo lumipaakut estää koiraa kävelemästä ja saattavat aiheuttaa paleltumavammoja jalkoihin.


Laadukasta vai ei?

Posted on

Raakaruuanbakteerien takia katselin mielenkiinnolla mitä kypsiä ruokia olisi koiralle tarjolla, jos sellaisia haluaisi. Jaa kappas, Maukkaalla on kypsät pötköt olemassa. Hinnat suht samat kuin raa’allakin. Jaa ne on vielä kotimaisia… Sitten alkoi hälytyskellot soimaan, kuka kotimainen koiranruokavalmistaja tekee kypsiä koiranruokia’?? Best in ainakin. Pikainen tarkastus ja kappas, nämä Maukkaan hienoksi mainostamat onkin täysin samoja kuin Best in koiranmakkarat, joista osaa en ole niitä kaikkia ihan laadukkaimpana pitänyt…

Esimerkiksi Maukkaan Kevytpötkö (LINKKI) näyttäisi olevan täysin sama kuin Best In Hubert (LINKKI) lihahyytelö, niin ainesosiltaan kuin ravintopitoisuudeltaan! Hubertin lihahyytelöä siellä ruokakaupassa harva pitää erinomaisena ja koiralle ainoana ruokana sopivana, mutta kyllähän puolet kalliimmalla Maukkaalla nyt joku koiran ruokkii kokoaikaisesti…

Sama toistuu Maukkaan härkä-riisi (LINKKI) on tietenkin BestIn Härkä risotto (LINKKI). Maukkaan Herkkää en suoriltaan löytänyt, mutta ei se kauhean kaukana sisällältöön ole BestIn kanapadasta tai possukiusauksesta… Eli eiköhän sekin samasta paikasta kumminkin tule…

Muitakin kypsiä löytyi, lähinnä ulkomaalaisia merkkejä… esim. Natures menu ja onhan toki kotimainen Neu-pakastepötköt, joissa kypsiä vaihtoehtoja useita.


Selkäkivut, trimmaukset ja pukeminen

Posted on

Olen tässä eilisestä asti miettinyt mikä on pielessä, jos 1,5v:llä koiralla on selkä todella jumissa. Toki ihan perinnöllisesti voi rakenne tms siihen edesauttaa, mutta varmasti muutkin asiat. Ceskyillä trimmataan näyttelyihin jalkojen isot lihakset hyvin lyhyellä terällä ja selkäkin vedetään melkoisen lyhyeksi. Kaikki isot lihakset ovat suoraan kylmälle alttiina. Pukea ei voi, koska sitten helmakarvat takkuuntuisivat. Aivan varmasti, etenkin talvella, tuolla on merkitystä selkäkipujen kanssa.

Ja en ihmettele vaikka villakoirillakin olisi lihaksien kanssa ongelmia. Olihan itsellänikin isot villat kaljuiksi pepusta vedettyjä, reidet täysin paljaana. Tuolla ne hyppi lumihangessa paljasperseinä, eikä niistä näkynyt, että menoa haittaisi, mutta eihän tuollainen tervettä voi olla. Sekä ceskyjen, että villojen kotimaa on hieman lämpimämpi kuin suomen talvi, joten siellä ei ole niin karvoja tarvittu suojaamaan. Tänä talvena meillä saa pojat pitää karvansa talven ajan lisäsuojana vaatteiden alla. Saavat näyttää hoopoilta 😀

Ja toisaalta, vaikka karvoja olisi, niin Jekullakaan ei ole pohjavillaa ollenkaan suojaamassa, viima ja tuuli käy turkista heti läpi, eikä tätäkään rotua voi pukea kun turkki takkuuntuu. Yhtä pahasti ne lihakset on tälleenkin kylmälle alttiina, etenkin kun yksilö on kova revittelemään 😀

Katsotaan millainen tuo fyssari on, jos on hyvä, niinvarmaan käytän siellä muutkin kertaalleen. Itsehän käyn noin 3kk välein itsekkin ja kyllä siitä on ainakin itselle apua.

DSC_1084

Kuva viime talvelta, siinä mennään ihan ilman vaatteita, kroppa lyhyeksi trimmattuna.

DSC_9600-001

Paljaaksi trimmatut takajalat ja lavan kohdat, niin että vaalea iho paistaa läpi. Selässäkin vain lyhyt karvoitus.


Millainen oli vuosi 2015

Posted on

Millainen se sitten oli hmmm…  Pitää ihan muistella.

Tammikuussa alkoi Pupun sairastelu, joka rytmitti koko vuoden meidän eloa, oli alamäkiä ja ylämäkiä ja kaikki loppui itsenäisyyspäivänä Pupun lopetukseen. Pupun hoitoihin upposi valtava määrä rahaa, mutta myös paljon muuta energiaa, kaikki pyöri sen ympärillä oliko Pupulla hyvä vai huono olla, pitikö sännätä lääkäriin. Oliko ruokaa tarpeeksi ja mitä pystyi syöttämään. Pupun koko vuoden sairaushistorian voi lukea TÄÄLTÄ. Se vaikutti myös blogin kirjoitukseen, ei ollut jotenkin voimia kirjoittaa, eikä oikein mitään sanottavaa, kun tilanne vei kaikki voimat.

Setvin äsken koko vuoden läpi pikakelauksella ja aikalailla kaikki muu jäi varjoon. Oli siellä onnen pilkahduksiakin, Hupin upeat ryhmävoitot ja monet koirien näyttelyt. Oli myös useita kirjoituksia, missä pohdin näyttelymaailman järkevyyttä ja toisaalta pidin näyttelyistä, ristiriitaiset tunnelmat. Parin postauksen verran myös mietin mitä haluaisin seuraavalta koiralta, selkeänä johtonuorana on alkanut olla säänkestävyys. Ja se haave siitä ikuisesta haaveestani colliesta… Josko minä sitten 10 vuoden päästä sellaisen itselleni hommaisin 🙂

Mitä odotan ensi vuodelta?
*Ensisijaisesti onnellista koiranelämää, pitkiä metsälenkkejä huikeissa maisemissa. Tähän on nyt varustauduttu vaikka millaisella koiranvaatteella, jotta näistä saisi säänkestävämpiä.
*6.1 alkaa Sisun Piskitiskin RyhmäRämä koulutus, kilpailutavoitteisille koirille, odotan tätä innolla ja kauhulla. Sisussa on potentiaalia, kunhan saisin sen puserrettua ulos.
*12.1 jatkuu Jekun agilityt ja siinä tavoitteena on vain hauskanpito, vaikka koirasta olisi kyllä mahiksia muuhunkin.
*Lisäksi sitten muutama lähinäyttely, haaveena Sisun saaminen valioksi kesällä.
*Eniten toivon rauhallista yhteiseloa koirilta, terveyttä ja sellaista rentoa menoa.

Olkoon ensi vuosi tätä vuotta helpompi…

DSC_2725