Millainen oli vuosi 2015

Posted on

Millainen se sitten oli hmmm…  Pitää ihan muistella.

Tammikuussa alkoi Pupun sairastelu, joka rytmitti koko vuoden meidän eloa, oli alamäkiä ja ylämäkiä ja kaikki loppui itsenäisyyspäivänä Pupun lopetukseen. Pupun hoitoihin upposi valtava määrä rahaa, mutta myös paljon muuta energiaa, kaikki pyöri sen ympärillä oliko Pupulla hyvä vai huono olla, pitikö sännätä lääkäriin. Oliko ruokaa tarpeeksi ja mitä pystyi syöttämään. Pupun koko vuoden sairaushistorian voi lukea TÄÄLTÄ. Se vaikutti myös blogin kirjoitukseen, ei ollut jotenkin voimia kirjoittaa, eikä oikein mitään sanottavaa, kun tilanne vei kaikki voimat.

Setvin äsken koko vuoden läpi pikakelauksella ja aikalailla kaikki muu jäi varjoon. Oli siellä onnen pilkahduksiakin, Hupin upeat ryhmävoitot ja monet koirien näyttelyt. Oli myös useita kirjoituksia, missä pohdin näyttelymaailman järkevyyttä ja toisaalta pidin näyttelyistä, ristiriitaiset tunnelmat. Parin postauksen verran myös mietin mitä haluaisin seuraavalta koiralta, selkeänä johtonuorana on alkanut olla säänkestävyys. Ja se haave siitä ikuisesta haaveestani colliesta… Josko minä sitten 10 vuoden päästä sellaisen itselleni hommaisin 🙂

Mitä odotan ensi vuodelta?
*Ensisijaisesti onnellista koiranelämää, pitkiä metsälenkkejä huikeissa maisemissa. Tähän on nyt varustauduttu vaikka millaisella koiranvaatteella, jotta näistä saisi säänkestävämpiä.
*6.1 alkaa Sisun Piskitiskin RyhmäRämä koulutus, kilpailutavoitteisille koirille, odotan tätä innolla ja kauhulla. Sisussa on potentiaalia, kunhan saisin sen puserrettua ulos.
*12.1 jatkuu Jekun agilityt ja siinä tavoitteena on vain hauskanpito, vaikka koirasta olisi kyllä mahiksia muuhunkin.
*Lisäksi sitten muutama lähinäyttely, haaveena Sisun saaminen valioksi kesällä.
*Eniten toivon rauhallista yhteiseloa koirilta, terveyttä ja sellaista rentoa menoa.

Olkoon ensi vuosi tätä vuotta helpompi…

DSC_2725

 

 


Kuinka ikävä voi olla…

Posted on

… Pupua. Lenkillä kolmen kanssa miettin huomaako kukaan, että yksi puuttuu. Ei välttämättä, koska  tänä vuonna jouduttiin moneen kertaan  kulkemaan ilman Pupua. Ajatuksiin hiipii pakosti ajatus, että Pupu on kotona ja se pitää pissittää sitten poikien lenkittämisen jälkeen. Näin kunnes aivot kertovat, ettei sitä Pupua enää ole, ei ole enää ketään lisäulkoilutettavaa. Lenkeilläkin on ihan outoa, kun on vain kolme pikkukoiraa. Iso turvakoirani on poissa, ei pikkukoirat ketään pelota (eikä kukaan tiedä, että Hupilla on itseasiassa isommat hampaat kuin Pupulla oli). Meillä on ollut lähes aina yksi isokoira, pelkkiä pikkukoiria oli vain 1997-1999. Onhan toki myös helpompaa, kun on vain kolme ja nekin pieniä ja lenkilläkin helppoja. Ei enää kukaan rähjää kellekkään vastaantulijalle.

Facebookissa on myös vaikeaa, kun kuulun useampaan villakoiraryhmään ja vähän väliä pompahtaa villakoira aiheisia kuvia. Nyt varsinkin kun tuli noita ”joulukortteja” eteen, niin olisi halunnut omankin laittaa sinne sekaan, mutta mitä sinne voi laittaa, kun ei ole enää villakoiria kuvassakaan. Ehkä tämä kaipuu menee ohi… Ikävä omaa pikku hullua…

DSC_2369


Todella outoa

Posted on

On aivan outoa lenkkeily nyt näiden kanssa. Voin keskustella muiden koiranomistajien kanssa ja pojat pääsee haistelemaan ja tapaamaan lähiseudun koiria. Pupun kanssa ei koskaan päässyt 5m lähemmäksi ketään, kun sen piti huutaa ja raivota muille koirille. Sisusta oli nyt super jännittävää, kun sillehän Pupu uskotteli kaikkien olevan mörköjä ja nyt se näkee kuinka muut on ihan kilttejä ja Jekku ja Hupikin tervehtii reippaasti. Osa lenkistä käveltiin 5kk ikäisen bichon friseen kanssa, kohdattiin colliepojat (jotka oli aikanaan Pupun parhaat ystävät, tosin niistäkin on yksi nyt poissa, vain kaksi jäljellä). Kotimatka tultiin naapurin bullterriereiden Oton ja Huldan kanssa.

Kunpa näistä kukaan ei alkaisi miksikään haukkujaksi, Sisua nyt jännitti ja vähän se haukahteli muille mutta rauhoittui kyllä. On niin lepposaa tällä lailla tuo lenkkeily, ettei ole ollut tälläistä vuosiin.

Kotiin on nyt hommattu täyttöpullo Adaptil-laitteeseen, joka levittää ilmaan rauhoittavaa feromonituoksua ja ruuan seassa saavat Serene-Um tabletteja. Josko nyt alkais riidat rauhoittumaan.

DSC_3338

Adaptil haihdutin, josta tulee rauhoittavaa tuoksua.

DSC_3342

Ai me tarvitaan jotain rauhotusta vai?? Serene Um on jonkinsortin luontaistuote, joka on ennenkin meillä auttanut, toivottavasti nytkin.


Kun seuraavan koiran hankin…

Posted on

Minulla meni Pupun menehdyttyä maku näyttelyihin, ehkä siksi, että kun voitonriemuisena ja flow-tilassa saavuttiin kotiin ja kotona olikin koira siinä kunnossa, että piti tilata se viimeinen matka. Mutta ehkä myös siksi, että lopunpäiten niillä titteleillä ei ole mitään väliä, kunhan saisi edes sen koiran pitää luonaan. Onko jonkun random tuomarin 5 minuutin perusteella tehdyllä mielipiteellä koiran rakenteessa oikeasti mitään väliä? Kannattaako sellaisesta vielä maksaa? 😀

Olen tästä kirjoittanut aiemminkin, muistaakseni vuosi sitten, kun elää näyttelymaailmassa, niitä koiria tuppaa kertymään, koska sitä täydellistä ryhmävoittajaa ei vaan kotoa löydy, jokaisessa on joku pikkuvika. Ja kun ottaa pentua, niin sen pitää olla mahdollisimman täydellinen, ja sit saa odottaa sormet ja varpaat ristissä, tuleeko hampaita ja miten tulee, kääntyykö häntä selän päälle tai kasvaako koira juuri täydellisen kokoiseksi, täydellisellä turkinlaadulla… Ja jos se ei olekkaan täydellinen, niin kääk, sittenhän pitää taas ottaa uusi… Koiranhankinnasta puuttuu silloin se ajatus, mikä kauan sitten kyti rinnassa…

Muistan aina, kun kannoin ensimmäisen oman koirani Roosan pois kasvattajalta, meinasin pyörtyä rappukäytävässä pentu sylissä silkasta onnesta. Muistan kuinka istuin autossa vajaa kilonen aprikoositoy sylissä ja hoin, etten voi uskoa tätä, en voi uskoa tätä. Roosa oli viallinen jo hankittaessa, sillä oli alapurenta, siksi oli aivan sama millaiseksi se kehittyi ja Roosa saikin pitää lähes koko elämänsä viiksiä ja olla nakuturkissa, ei niillä ollut väliä, koska tärkeintä oli itse Roosa, koira. Vähän sama tunne oli, kun Pilven kuoltua, kaksi päivää mietin mitäs nyt ja silmät osui Pupun ilmoitukseen, lemmikkitasoinen lemmikkikotiin. Ja se onni kun pieni villi piraijapentu tuotiin kotiin…

Näyttelyt määrittelee turkkirodulla hirmuisesti koiran pitoa. Ei voi leikellä takkuja hankalista kohtaa tai pitää turkkia helpon lyhyenä. Ei voi pukea, koska takut. Ei voi pukea leveää pantaa tai valjaita, jotka olisi koiran pitkälle kivuttomalle elolle oleellisia, koska ne kuluttaa näyttelyturkkia. Turkkia pitää säästää ja varjella. Vaikka meillä ei niinkään ole, niin silti turkin kautta pitää ajatella monia asioita. Ja onhan se hintavampaakin, pitää olla tietyt hienot aineet ja pelit ja vehkeet, ettei vain mene ja pilaa turkkia itse… Puhumattakaan ruuista ja ”lisävitamiineista”.

Toivon, että seuraavan kerran kun olen hankkimassa koiraa, en lähde etsimään sitä ajatuksella näyttelyt, vaan että löytäisin tuon vanhan tunteen, jolloin koira tulee meille koiraksi, itselleni tärkeäksi, oli hampaat ja hännät miten vaan… Ja jos sitten kasvaisikin kauniiksi, niin voihan toki siellä kehässä pyörähtää.

Nyt meillä on 3 helppoa aikuista koiraa ja olen niin onnellinen tunteesta, että nämä saan vielä pitää ja toivottavasti ne ilostuttavat elämäämme ainakin 10 vuotta. Me vaihdettiin pannat kuluttaviin valjaisiin koirien hyvinvoinnin tähden ja aiomme pukea huonoille keleille, viis turkeista. Nyt ei ole tärkeää näyttelyt, vaan se, että nämä kolme on vielä meillä 🙂

Maailman onnellisin ihminen. 1997 Ensimmäinen ihan oma koira sylissä, Roosa <3

Maailman onnellisin ihminen. 1997 Ensimmäinen ihan oma koira sylissä, Roosa <3

Kainalossa

Voiko olla onnellisempaa hetkeä, päiväunet pentu kainalossa <3


Mikä on muuttunut

Posted on

Mikä muilla koirilla muuttui kun Pupu lähti? Jonkun verran kumminkin, vaikka tarkoitus oli jatkaa entisen lailla. Puruluut löysivät takaisin lattialle. Pupun tiukan ruokavalion takia, puruluita ei voinut olla esillä ja niitä saatiin vain harvoin. Nyt isot luut ovat jatkuvassa käytössä ja toivon, että pian ne muuttuvat arkisiksi, eikä miksikään superkivoiksi spesiaalijutuiksi. Ceskyjen takia luiden pitää olla isoja ja hyvin pitkäkestoisia. Kotimaiset hirvennahkaluut ovat meillä kestäneet kauan, sekä kovimmat puristeluut. Ceskyt tykkää kovasti pureskella leluja ja luita ja nyt ne saa taas toteuttaa sitä viettiään oikein olan takaa.
Koirilla muuttui myös päivät. Ennen pienet pojat oli koirahuoneessa työpäivien ajan ja Pupu oli vapaana alakerrassa. Nyt koko poikasakki on vapaana alakerrassa päivät ja saavat touhuta omiaan isossa tilassa. Sisulla kyllä on vaippa, sen rakko kun ei ole paras mahdollinen… vieläkään. Tuntuu, että Pupun lähtö on vaikuttanut tähän Sisulla.

 


Muistelua ja laumajärjestystä

Posted on

Meinasi kyynel vierähtää, kun selasin ihan blogin alkuun. Tämä blogihan alkoi lokakuussa 2007 kun Pupu oli muuttamassa meille. Pieni ruskea suklaakuono kuvissa, enkä edes muistanut millainen riiviö se oli jo tullessaan 😀 Vuodesta 1999 asti meillä on isovillakoira ollut, parin viikon tauko täysin koirattomana tuli Pilven kuoltua, ennenkuin Pupu oli luovutusikäinen, mutta muuten on ollut melkein aina. Ja villakoira jotain kokoa vuodesta 1997… Tyhjää on… on vaan kaksi partanaama ja Kekku.

Onhan minulta jo kysytty, että millä täytän neloskoiran paikan. Juuri nyt en millään, aukko sydämessä on aivan liian suuri vielä täytettäväksi. Ehkä jonain päivänä tai sitten ei ollenkaan.

Poikakoirat otti suht leppoisasti Pupun lähdön, mitä nyt pientä laumajärjestyksen boostausta on ollut. Pupuhan meillä johti matriarkan tavoin ja nyt johtaja on poissa. Laumajärjestys Pupun perään oli Hupi, sitten Jekku ja hännänhuippuna Sisu. Nyt pihariekkumisissa Hupi on hieman määräillyt muiden riehumista, vähän näyttääkseen vaan, että hän on edelleen entisellä pallillaan. Ja Jekku murisi ruuasta Sisulle, mitä ei ennen ole nähty, mutta sekin sitä oman aseman pönkitystä. Eiköhän tämä tästä lutviudu ja egoilut jää parissa viikossa, kun elämä jatkaa normaaleissa uomissaan.

Mä en ole jotenkin pystynyt kirjoittamaan messarin näyttelyn menestyksestäkään, kun Hupi voitonpäivästä tuli murheiden päivä Pupun lähdettyä illalla…

DSC_4451

Hupi oli urosten paras sunnuntaina ja voitti voittaja 2015 tittelin nimensä eteen, niinpä Hupi on nykyään virallisesti: FI MVA PMJV-13 JV-13 HeW-14 V-15 CANTABILE XANDER (eli Suomen muotovalio, pohjoismaiden juniorivoittaja 2013, juniorivoittaja 2013, Helsinki Winner 2014 ja nyt myös voittaja 2015)


Siihen törmää jatkuvasti…

Posted on

Joka paikassa törmää siihen… pakastimessa ruuat, pesuhuoneessa sen shampoot, lattialla ruokakuppi, koirahuoneessa hihna paikoillaan, vaatteet kaapissa, mutta koira puuttuu pianon vierestä pienestä punaisesta sängystä tai vihreästä nojatuolista. Ja se lähti tukka ihan sotkuisena, pesu olisi odottanut tällä viikolla ja trimmaus kauniiksi… sekin jäi.

DSC_2579

 


Hyvää matkaa rakas Pupu!

Posted on

Pupu (Scarpebox Brown Canella)

14.9.2007-6.12.2015

”Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika

Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää”
(Apulanta)

Palatessamme Voittajanäyttelystä tittelien kera, oli kotona matoilla veritippoja, joiden alkuperäksi löytyi Pupun peppu. Oli viimeisen päätöksen aika. Lääkärissä luiseva neiti oli laihtunut enää 16 kiloiseksi, lihaksettomaksi. Nyt on kivutonta ja hyvä olla.

sininenelaintarha