Mitä minä haluan???

Posted on

Olen kohta vuoden etsinyt pentua, eri rotuisia, mutta sopivaa ei ole tuntunut tulevan kohdalle. Olen etsinyt ceskyjä, villakoiria, harjakoiria + lisäksi muutamia muita rotuja, mutta sitä oikeaa ei ole löytynyt. On syntynyt pelkkiä narttuja ja narttuja on jäänyt tyhjäksi, on löytynyt sopiva, mutta se on sitten kaatunut muihin juttuihin. Välillä olen miettinyt, että haluaisin supernäyttelykoiran ja välillä tuntuu, ettei jaksaisi koko näyttelyitä. Ja lopulta sitä miettii mitä mä haluan oikeasti itse? Neuvoja ja vinkkejä olen pennun hankintaan saanut yllin kyllin ja se on ehkä sekoittanut omaa päätäni enemmän, kun olen sellaista sorttia, että tykkään pohtia ja miettiä asioita ystävieni kanssa.

Alunperin (ja aina siellä pohjalla) halusin lemmikkiä, se on meillä se koiran tärkein tehtävä, olla perheemme rakastettu lemmikki. Silloin on ihan sama miltä se näyttää, onko korvat ja hampaat ristissä vai ei, kunhan kaveri uppoaa tähän meidän laumaan.

Nyt olen hakenut myös helpompaa turkkia, kuin villakoirat ja puuterihuiskut, joko niin, että rotu olisi helpompi jo luonnostaan tai että koiran voisi tarvittaessa klanittaa. En enää halua viettää tuntikausia pesuhuoneen syövereissä kokeillen kaikenmaailman tököttiyhdistelmiä, saati föönata tuntikausia. Tuo kaikki on poissa muusta toiminnasta mitä maailma tarjoaa. Turkin suojelu ja varominenkin estää normaalia elämää esimerkiksi näyttelyaamuina ei kuralenkkejä vedetä. Ja talvella mielestäni koiraa pitää pukea, jottei iske lihaksien kanssa ongelmat, kuten Sisun kanssa on ollut. Toisaalta, olen ollut taitava turkkien kanssa, nyt se kaikki tietotaito valuu hukkaan, en pääsisi näyttämään ihmisille kuinka hienon turkin voi saada (ja toisaalta, onko se enää tärkeääkään). Mutta esimerkiksi villakoiran näyttelyelämä ei ole helppoa, turkki on pidettävä jatkuvasti siistinä, trimmattava, pestävä, föönattava, no puuterinkin, pois lukien trimmaus.

Näyttelyt, en tiedä halauanko vielä sitä näyttelyrumbaa. Katsoin kaihoten Jyväskylän näyttelyn loppukilpailuja, voi kun olisi halunnut olla jännityksessä mukana. Edessä parin viikon päästä on messukeskus ja iso näyttely, odotanko sitä? no en juurikaan. Näyttelyyn trimmaus ja turkin laitto on jo aloitettu, mutta tänä vuonna olen tehnyt sen palasissa koiran parasta ajatellen. En ajanut turkkia pois kokonaan pakkasilla, vaan vain ne osat, jotka tarvitsee sen 3 viikon kasvun, kaljut osat vedän vasta ennen näyttelyä ja sitten sen jälkeen puetaan. Kyllähän sitä tykkää niistä menestyksistä mitä on saanut, mutta onhan siihen uhrautunut paljon rahaa ja aikaa sekä kilometrejä. Mitä siitä on jäänyt käteen? Tittelit ja pokaalit. Juttu SUOMEN KAUNEIMMASTA KOIRASTA kiteyttää hyvin koko homman järjettömyyden. Koiraan on käytetty tuhansia ja tuhansia työtunteja, on kuljetettu ympäri maailmaa, niin että koira on maailman toiseksi kaunein ja suomen kaunein ja palkinnoksi on saatu vain pokaaleja ja ruusukkeita (ja jokunen ruokasäkki). Tuhansia ja tuhansia euroja pelkkien ruusukkeiden takia, on koiraihmiset hulluja, minäkin olen ollut, siihen jää jotenkin koukkuun 😀 Joka kerta kun katson potentiaalista pentua, takaraivoon nousee kumminkin ajatus näyttelyistä, miten se pärjäisi siellä… Vaikka toisaalta mietin jättäväni näyttelykehät huimasti vähemmälle ja ehkä kokonaankin. En tosin tiedä pääseekö seepra raidoistaan ja jäisikö näyttelykehät vai imaisisiko ne taas mukaansa uuden pennun kanssa. Juuri siksi yritän miettiä mitä MINÄ haluan?

En ole suunnitellut ensi vuodelle yhtään näyttelyä, en ole edes katsonut tarkemmin näyttelyiden listaa. Hupilla on jo kaikki mitä saavutettavissa on suomessa ja muut ei ole näyttelykuosissa. Eikä sitä pentuakaan ole löytynyt. Eikä tiedä uskaltaako kasvattajalle luvata käydä kauheasti näyttelyissä, mitä jos ei huvitakkaan?

Mitä sitten jos rakastuu tulisesti pentuun, josta ei ole näyttelytähdeksi? Voinko minä ottaa sen? Mitä jos haluaisinkin joskus myöhemmin näyttelyihin ja 4 koiran kiintiö on jo täynnä? Mitä ihmiset sanoisivat, jos ottaisinkin koiran, jota ei voi viedä näyttelyihin ja joka on ulkonäöllisesti ei ehkä niin kaunis? Mitä jos sillä ei ole turkkiakaan tai se on ajeltu helpon elämän takia? Mitä jos kumminkin näen mielikuvissani tämän koiran mökin terassilla pötköttämässä kesäiltana muun lauman kanssa? Mitä minä oikeasti haluan?

 


Pienilukuisen rodun aiheuttama näyttelyharha

Posted on

Eilen erkkarissa mieleen tuli asia, jotan harvoin mietitään. Se on vähälukuisten rotujen aiheuttama harha näyttelyssä. Meilläkin ceskyterrieri on harvinainen ja etenkin näyttelyharrastajia on vähän. Usein näyttelyssä koiria on vain 1-3 ja nekin saattaa olla samasta perheestä kaikki. Omat koirat voittaa hyvin usein ROPin. Ei tuomarit ole höveleitä välttämättä sille ainoalle ja palkitse sitä, mutta kun ei ole kilpailua, niin toki se ainoa, on paikalla olijoista se paras. Ei ole mitään mihin verrata. Vielä kun rotu on harvinainen, niin monet tuomarit ei ole ihan perillä rotutyypin yksityiskohdista. Ja usein ceskyt onkin ihan perushyviä. Tottakai saa iloita siitäkin ROPista, niin minäkin iloitsen, mutta se tuo tunteen, että oma koira on uskomattoman hyvä, kun aina voittaa.

Entäs sitten kun vastaan saadaan muita rotutovereita… Sitten alkaa näkemään mikä se oman koiran taso on. Eilenkin erikoisnäyttelyssä oli vastakkain 6 urosta, joista jokainen oli ollut voittoisa aikaisemmissa näyttelyissä, joissa juuri muita ei ole ollut. Silloin kun on enempi koiria paikalla, käy helposti, että se oma koira ei olekkaan se voittoisin ja paras. Sitten on ihmeissään, että eikö se voittanutkaan, vaikka on moninkertainen ROP voittaja.

Itselleni on käynyt niin, että ceskyissä sitten lähden tavoittelemaan sitä paras uros voittoa. Jos sijoitus on pu-2, niin se on sama kuin häviö. Harjakoirissa tai villakoirissa pelkkä PU-sijoitus on jo iso voitto ja jos ROP tai VSP tulee, niin melkein pyörtyy. Sisukin jäi kehistä, kun ei ole niin voittajalaatua (ja oli kyllä muitakin syitä), mutta tältäkin koiralta löytyy ROP voittoja ja lähes aina se on sijoittunut PU-kehässä. Sairasta… Harjakoirana Sisu olisi ollut tuloslistansa kanssa huippulaatua. Tietenkin sitä haluaisi samaa tulevalta koiralta, jos kehissä kävisi, sen haluaisi olevan sitä ROP-laatua, mihin on tottunut… Ja tietenkin vielä mieluiten rotua, joka menestyisi sitten RYP-kehissä. Mutta ei se niin mene. Ne rodut jotka sitten keulii usein RYP-kehissä, on usein näitä suurempi lukuisia rotuja, jotka on tahkonneet jo rotukehissä yli 30 kilpailijan kanssa ja saaneet kovassa kaartissa ansaitun voiton.

Jos ceskyllä haluaa aina voittaa ja koiranettiin kauniin ROP rivin, niin resepti on yksinkertainen, kannattaa kiertää kaikki pienemmät näyttelyt, pysyä poissa isoista näyttelyistä ja pääkaupunkiseudun näyttelyistä. Se on niin helppoa. Onko ne oikeita ROP-voittaja sitten? Tietenkin on mutta jos haluaa nähdä mikä koiran taso oikeasti on tai miten tuomari arpoo isommasta joukosta, kannattaa hakeutua noihin isompiin tai tänne etelään, missä näitä on pari enempi kehissä.

Eilen erikoisnäyttelyssä meillä oli tuuria, Hupi on paras uros ja VSP, tänään mennään Riihimäelle, jossa 5 koiraa paikalla ja ei todella mennä voittamaan, saa nähdä millainen tuuri tänään on. Tuomaristahan se lopulta on kiinni, että mistä tykkää. Minä kun edelleen pidän näyttelyvoittoja jollain tavalla tuurina, se kun on tuomarin henk.koht. mielipide sinä päivänä. Niin että ei näyttelyitä kannata niin vakavasti ottaa.

DSC_6252

Normaalia enempi koiria paras uros kehässä… jopa 6kpl urokia erikoisnäyttelyssä.

IMGP6732

Vähän eri meininkiä harjakoira kehässä erikoisnäyttelyssä. Pelkkiä junorinarttuja mukana hurjat 25kpl… Siinä käy jo niin, että hyväkään koira ei pärjää… (kuva vuodelta 2008)


Parantumaton ja Sisu leikattu

Posted on

Kyl mä vaan oon parantumaton näyttelyihminen 😀 Pentukuumeessa olen pentusia katsellut ja aina mietin niistäm kävisikö ne kehiin. No olen kumminkin aloittanut näyttelyt match showssa melkein 30 vuotta sitten. Ei siitä hauskasta harrastuksesta niin pääse eroon. Nyt vaan on kaikki valioita, niin ei ole juuri mitään enää haettavaa.

Sisu leikattiin melkein pari viikkoa sitten ja poika on hyvin parantunut. Luonteessa ei juuri muutosta vielä näy, mutta isä ja poika ei ole enää ollenkaan rähisseet ja jalka ei ole noussut enää sisällä. Eli ainakin vielä näyttää lupaavalta.

Karvat Sisulta lähti tänään, toivottavasti ne kasvavat parempina takaisin (koska koirasta tuli järjettömän ruma 😀 )

13418515_10153795999293865_505766708352622597_o


Hullu näyttelyelämä

Posted on

Kirjoitin facebookkiin tämän päivityksen Sisun saatua viimeisen sertinsä ja tultua valioksi:

”Joskus sitä oikeesti miettii koiranäyttelyiden järkevyyttä. Maksan ison summan rahaa, jotta saisin arvostelun koirasta ja ehkä ruusukkeen. Usein arvostelussa lukee positiivisena asiana asioita, joita ei saisi rodusta edes löytyä ja koira on kumminkin Rop. Pitäisi toki iloita ropista, mutta seuraavana päivänä, sama koira voi olla universumin rumin. Miten se on mahdollista? Mitä pystyy tekemään, että koira olisi ensi kerralla nätimpi? Ei mitään, koska kaikki on tuomarin mielipiteestä kiinni, joka ei ees nojaa rotumääritelmän…
Silkkaa hulluutta ja mä vielä osallistun itsekkin näihin karkeloihin 😀 Mitä jos ne rahat ohjaisi muuhun järkevämpään”

Edelleen katselen ihmisten facebookpäivityksiä näyttelyistä hieman hämilläni. Erikoisiin asentoihin venytettyjä koiria, joita on ehkä supsutettu tuntikausia, jotta nimen eteen tulisi joku kirjainyhdistelmä ja saisi jonkun ruusukkeen ja pokaalin. Lajissa, jossa et voi todella itse juuri vaikuttaa lopputulokseen. Et voi treenata koiraa paremmaksi ja toimivammaksi, niin, että se voittaisi. Olen ennenkin kirjoittanut tästä ja viime aikoina useammin. En tiedä mitä on tapahtunut, seurailen itseäni sivusta. Jos näyttelyt alkavat tuntumaan järkevältä rahantuhlaukselta, niin mennään sitten taas, mutta juuri nyt ei voisi vähemmän kiinnostaa random arvostelu ja ruusuke 40-50 eurolla. Menen mieluummin metsään ja annan koirille oikeasti nautintoa ja elämyksiä ja makkaraa voi syödä metsässäkin. Näyttelyn ulkopuolella koiran tietty trimmauskin alkaa kuullostaa ihan hoopolta, miksei koiraa voi trimmata koiralle mukavaan malliin, vaan pitää hirveät harjat kasvattaa villakoiralle ja leikata millilleen oikein tai karvaiselta nakulta klanittaa koko turkki pois…

Tämä on nyt vaikuttanut koirahaaveeseenkin. Minulla on pentukuume. Mutta en hae enää sitä näyttelyn ryhmävoittajaa. Haen meille sopivaa kilttiä koiraa, ehkä narttua. Villakoiraa, apikoosia tai harmaata, harjakoiranarttua, ehkä ceskynarttu tai joku muu, metsäretkeilyyn hyvin sopivaa rotua. Tai eipä sillä rotu tai väripuhtaudellakaan ehkä niin väliä, joskin oishan se hauska jättää mahdollisuus kehäkäynteihin, jos taas innostuisin 🙂 No tää pennun hankinta on pitkä projekti, kaikilla pojilla on vielä pallit. Maanantain jälkeen Sisulla ei enää ole. Pelkään, että ihastun pallittomuuteen ja sit nipsasen lopuiltakin… Sit voiskin nartun hommata. Toisaalta olen kauhean tyytyväinen oloon myös näiden kolmen pojan kanssa, mutta hetkittäin tuntuu, että joku puuttuu…

DSC_5083-001

Mielestäni kaunis valioitumiskuva Sisusta. Ei venytettynä ja vanutettuna vaan juuri sillä omalla persoonalla 🙂

DSC_5170-001

Kuivat takkuavat masukarvat läks ja maanataina lähtee palliosastokin.

DSC_5128-001

Jekkukin pääsi kesäkarvaan nakuharjakoiramalliin. Muuten kiva, mutta pitää pukea, ettei hyttyset kuppaa koko koiraa.


Helpompaa elämää

Posted on

Meillä on taas koirien kesken elämä rauhoittunut. Adaptil pöhisee rauhoitustuoksujaan pistorasiassa ja aamuisin molemmat saa serene-um ravintolisät. Tämän aloituksen jälkeen rähinää on tullut isän ja pojan kesken vain kerran. Onneksi, sillä meinasin jo viivana viedä Sisun kastraatioon, nyt voimme rauhallisin mielin odotella parin seuraavan viikon näyttelyt.

Sisäsiisteyskin on nyt vakiintunut entistä elämää paremmaksi. Sisu ei enää pissaa öisin vaippaan. Mietin juuri vaipan pois jättöä, sillä se on ollut nyt todella pitkään kuiva. Pari kertaa viikossa saattaa tulla kakat lattialle, mutta tuokin on edistystä ja parempaan päin ollaan koko ajan menossa. Sisu syö nyt koko ajan vain omaa ruokaansa pienellä lisällä eli Sisulla menee edelleen Barking Headsia ja lisänä 50g kypsää lihaa/raakaa lihaa/kananmuna/lohta tms. Jekku söisi tuota samaa, mutta nyt se syö noita ylijääneitä koepusseja pois, Hupille ei nimittäin Barking Headsin viljaton sopinut. Kai se oli se bataatti taas, joka suoraan annettunakin pierettää kauheasti 😀 . No Hupille nappasin ruokakaupasta sen minkä tiesin sopivan varmasti eli Hauhaum Super Premium lohi-perunan.

Jekusta on löytynyt jo joku 5-6 punkkia, mikä on ihme, kun siinä ei ole niitä koskaan kauheasti ollut. Pahin punkkimagneetti viime vuonna oli nimittäin Sisu. En halua käyttää mitään hirmumyrkkyjä, niin ostin koirille Faunattaresta Symppis merkkiset karkotteet, jotka perustuvat luonnonaineisiin. Jekulla ja Sisulla on liuokset niskassa (kissojen, kun se oli helpompi annostella pienille koirille, mutta samaa ainettakuin koirien). Hupilla on panta, otin varuiksi sen, kun jos olisi tullut jotain oiretta, sen olisi saanut nopeasti pois. Ja kun niska on trimmattu turkittomaksi, niin ei ole takustustakaan tms.

DSC_4115

Metsästä löytyi valtava pahka

DSC_4113

Ja isoja majarakennelmia (ja on siellä joku musta koirakin kuvissa 😀 )

DSC_4110

Koirien luonnonmukaiset punkkiaineet.

DSC_4111

Hupilla punkkipanta, että saa pois, jos olisi tullut ongelmia.



Mitä tarkoittaa kun elää koiranelämää?

Posted on

Aina kun puhutaan turkkiroduista, tulee puhetta kuinka koira elää koiran elämää turkista huolimatta. Kun alkaa setvimään yksityiskohtia, selviääkin, että se tarkoittaa korttelikierrosta tai pihapissaa huonoilla keleillä ja pidempiä lenkkejä vain hyvällä kelillä. Metsässä käydään kuivalla kauniilla ilmalla, jolloin roskamäärä on vähäisin. Näin toimin itsekkin ennen, kun yritin vaalia koirien turkkeja viimeiseen asti, niitä ei voinut pukea, että pärjäisivät lenkit, koska tuli takkuja, jotka pilasivat turkin.

Suomen eläinsuojeluyhdistys antaa lenkitysminimiksi koiralle sen 2 tuntia päivässä ja siiihen päälle vielä jotain kivaa aktivointia. Paras olisi jos lenkkeilyt olisi vaihtelevassa maastossa ja välillä aivan uusissa paikoissa. Vaikka ottaisi puolet siitä ajasta, niin harva kotikoirakaan saa tuollaista koiranelämää, saatika turkkikoirat.  Kyllä se vaatii aikamoista uhrautumista turkin eteen, jos tähän pyrkii, joka päivä. Ja tällä tarkoitan, että koira lenkkeilee säässä kuin säässä 1-2h päivässä ja lenkki kertoja tulee se normaalikoiran vaatima 3-4 kertaa. Se kun kolmannnen kerran päivässä sulatat sitä umpilumista koiraa, kun ne lumipaakut vielä takuttaa (ja ihokosketuksissa saattaa aiheuttaa paleltumia jalkoihin tunninkin lenkillä). Tai lenkkeilet kaatosateessa jo kolmatta päivää, pesemällä koiran kurasta 3-4krt päivässä, niin kyllä mä sanon, että töitä joutuu tekemään, jos haluaa pitää turkin kauniina ja hyväkuntoisena.

Tosin sitten on yksilöitä, joita ei se sadelenkki kiinnosta, oli meilläkin Naomi. En tosin tiedä, jos Naomia olisi kuskattu pennusta asti kunnon vaihtelevilla lenkeillä ja kurjilla säillä puettuna, että olisiko se oppinut ihan toisenlaiseen. Ennen tehtiin tuo välttämätön lenkkeily kurjalla säällä eli korttelin ympäri + pihapissatukset. Mutta nyt kun on homma muuttunut, niin nykyiset 3 koiraa on nyt nopeasti oppineet pidempiin ja puettuihin lenkkeihin ja nyt ne nauttivat. Jekku pyytää joka risteyksessä hihna piukeella, että mentäisiin vielä vähän pidemmältä.

Olen miettinyt mikä osuus tällä turkinsuojelulla on ollut meidän isovillojen käytöksessä, nehän on olleet enemmän tai vähemmän villejä, vaikka eivät niin tuhoja tehneet (no paitsi Uni). Jos niitä olisi lenkitetty joka päivä tuo minimi 2h, niin olisiko ne olleet rauhallisempia… Etenkin kun isommille koirille suositellaan vielä enemmän lenkkeilyä päivässä. Missähän välissä sitä olisi ehtinyt työt hoitamaan ja lapset, jos olisi mennyt 4 tuntia päivässä puudelien lenkkeilyyn 😀 No Jekku kyllä arvostaisi moista.

Lopuksi kavalkaadia mitä se turkkikoiran normaalielämä tarkoittaa ja voi miettiä, että tuollainen umpirapainen koira voi olla käsissä 3 kertaa päivässä 😀

140523-DSC_4595-001

Turkkikoiran arkea, turkki takussa, pesu odottaa…

DSC_5300-001

Suomen vuoden ajat on armottomia turkeille…

131212-DSC_3692

Pesuhuoneessa joutuu vierailemaan 3-4krt päivässä.

Eilen --tänään

Ja juuri kun olet saanut sen kauniiksi, käyt lenkillä ja kaikki on menetetty.

dsc_0552.JPG

Kyllä se Jekku sai painella ennenkin, mutta pääosin turkkiystävällisellä säällä.

dsc_7421.JPG

Mökkeilyelämä näyttää usein tältä.

dsc_7362.JPG

Tämä on ehkä yksi pahimmista kerroista, pieni metsälenkki mökillä kuraisessa metsässä 😀

170620121136.jpg

Kun on sateessa ilman vaatteita, harjakoiran turkki kastuu hetkessä läpi ja koiralle tulee kylmä ja epämukava (verrattuna pohjavillaiseen rotuun)

170620121130.jpg

Sitkeästi Jekku nämäkin lenkit veti, nykyään sitten puettuna, niin hieman mukavampi lenkkeillä.

dsc_2046.JPG

Märkä kuusimetsä ja tulos oli tämä… Kyllä siihen hetki menikin ja sen jälkeen olen varonut märkiä kuusimetsiä pukemattoman pitkäturkin kanssa.

dsc_0796.JPG

Kyllä se Naomi tykkäsi leikkiäkkin talvisäässä, kun oli kunnolla puettu (vaikka muuten Naomi arvosti takkatulen lämpöä)

dsc_8613.JPG

Tätä on sitten tämä loskakausi, nuo lumipaakut estää koiraa kävelemästä ja saattavat aiheuttaa paleltumavammoja jalkoihin.


Millainen oli vuosi 2015

Posted on

Millainen se sitten oli hmmm…  Pitää ihan muistella.

Tammikuussa alkoi Pupun sairastelu, joka rytmitti koko vuoden meidän eloa, oli alamäkiä ja ylämäkiä ja kaikki loppui itsenäisyyspäivänä Pupun lopetukseen. Pupun hoitoihin upposi valtava määrä rahaa, mutta myös paljon muuta energiaa, kaikki pyöri sen ympärillä oliko Pupulla hyvä vai huono olla, pitikö sännätä lääkäriin. Oliko ruokaa tarpeeksi ja mitä pystyi syöttämään. Pupun koko vuoden sairaushistorian voi lukea TÄÄLTÄ. Se vaikutti myös blogin kirjoitukseen, ei ollut jotenkin voimia kirjoittaa, eikä oikein mitään sanottavaa, kun tilanne vei kaikki voimat.

Setvin äsken koko vuoden läpi pikakelauksella ja aikalailla kaikki muu jäi varjoon. Oli siellä onnen pilkahduksiakin, Hupin upeat ryhmävoitot ja monet koirien näyttelyt. Oli myös useita kirjoituksia, missä pohdin näyttelymaailman järkevyyttä ja toisaalta pidin näyttelyistä, ristiriitaiset tunnelmat. Parin postauksen verran myös mietin mitä haluaisin seuraavalta koiralta, selkeänä johtonuorana on alkanut olla säänkestävyys. Ja se haave siitä ikuisesta haaveestani colliesta… Josko minä sitten 10 vuoden päästä sellaisen itselleni hommaisin 🙂

Mitä odotan ensi vuodelta?
*Ensisijaisesti onnellista koiranelämää, pitkiä metsälenkkejä huikeissa maisemissa. Tähän on nyt varustauduttu vaikka millaisella koiranvaatteella, jotta näistä saisi säänkestävämpiä.
*6.1 alkaa Sisun Piskitiskin RyhmäRämä koulutus, kilpailutavoitteisille koirille, odotan tätä innolla ja kauhulla. Sisussa on potentiaalia, kunhan saisin sen puserrettua ulos.
*12.1 jatkuu Jekun agilityt ja siinä tavoitteena on vain hauskanpito, vaikka koirasta olisi kyllä mahiksia muuhunkin.
*Lisäksi sitten muutama lähinäyttely, haaveena Sisun saaminen valioksi kesällä.
*Eniten toivon rauhallista yhteiseloa koirilta, terveyttä ja sellaista rentoa menoa.

Olkoon ensi vuosi tätä vuotta helpompi…

DSC_2725