Mitä minä haluan???

Posted on

Olen kohta vuoden etsinyt pentua, eri rotuisia, mutta sopivaa ei ole tuntunut tulevan kohdalle. Olen etsinyt ceskyjä, villakoiria, harjakoiria + lisäksi muutamia muita rotuja, mutta sitä oikeaa ei ole löytynyt. On syntynyt pelkkiä narttuja ja narttuja on jäänyt tyhjäksi, on löytynyt sopiva, mutta se on sitten kaatunut muihin juttuihin. Välillä olen miettinyt, että haluaisin supernäyttelykoiran ja välillä tuntuu, ettei jaksaisi koko näyttelyitä. Ja lopulta sitä miettii mitä mä haluan oikeasti itse? Neuvoja ja vinkkejä olen pennun hankintaan saanut yllin kyllin ja se on ehkä sekoittanut omaa päätäni enemmän, kun olen sellaista sorttia, että tykkään pohtia ja miettiä asioita ystävieni kanssa.

Alunperin (ja aina siellä pohjalla) halusin lemmikkiä, se on meillä se koiran tärkein tehtävä, olla perheemme rakastettu lemmikki. Silloin on ihan sama miltä se näyttää, onko korvat ja hampaat ristissä vai ei, kunhan kaveri uppoaa tähän meidän laumaan.

Nyt olen hakenut myös helpompaa turkkia, kuin villakoirat ja puuterihuiskut, joko niin, että rotu olisi helpompi jo luonnostaan tai että koiran voisi tarvittaessa klanittaa. En enää halua viettää tuntikausia pesuhuoneen syövereissä kokeillen kaikenmaailman tököttiyhdistelmiä, saati föönata tuntikausia. Tuo kaikki on poissa muusta toiminnasta mitä maailma tarjoaa. Turkin suojelu ja varominenkin estää normaalia elämää esimerkiksi näyttelyaamuina ei kuralenkkejä vedetä. Ja talvella mielestäni koiraa pitää pukea, jottei iske lihaksien kanssa ongelmat, kuten Sisun kanssa on ollut. Toisaalta, olen ollut taitava turkkien kanssa, nyt se kaikki tietotaito valuu hukkaan, en pääsisi näyttämään ihmisille kuinka hienon turkin voi saada (ja toisaalta, onko se enää tärkeääkään). Mutta esimerkiksi villakoiran näyttelyelämä ei ole helppoa, turkki on pidettävä jatkuvasti siistinä, trimmattava, pestävä, föönattava, no puuterinkin, pois lukien trimmaus.

Näyttelyt, en tiedä halauanko vielä sitä näyttelyrumbaa. Katsoin kaihoten Jyväskylän näyttelyn loppukilpailuja, voi kun olisi halunnut olla jännityksessä mukana. Edessä parin viikon päästä on messukeskus ja iso näyttely, odotanko sitä? no en juurikaan. Näyttelyyn trimmaus ja turkin laitto on jo aloitettu, mutta tänä vuonna olen tehnyt sen palasissa koiran parasta ajatellen. En ajanut turkkia pois kokonaan pakkasilla, vaan vain ne osat, jotka tarvitsee sen 3 viikon kasvun, kaljut osat vedän vasta ennen näyttelyä ja sitten sen jälkeen puetaan. Kyllähän sitä tykkää niistä menestyksistä mitä on saanut, mutta onhan siihen uhrautunut paljon rahaa ja aikaa sekä kilometrejä. Mitä siitä on jäänyt käteen? Tittelit ja pokaalit. Juttu SUOMEN KAUNEIMMASTA KOIRASTA kiteyttää hyvin koko homman järjettömyyden. Koiraan on käytetty tuhansia ja tuhansia työtunteja, on kuljetettu ympäri maailmaa, niin että koira on maailman toiseksi kaunein ja suomen kaunein ja palkinnoksi on saatu vain pokaaleja ja ruusukkeita (ja jokunen ruokasäkki). Tuhansia ja tuhansia euroja pelkkien ruusukkeiden takia, on koiraihmiset hulluja, minäkin olen ollut, siihen jää jotenkin koukkuun 😀 Joka kerta kun katson potentiaalista pentua, takaraivoon nousee kumminkin ajatus näyttelyistä, miten se pärjäisi siellä… Vaikka toisaalta mietin jättäväni näyttelykehät huimasti vähemmälle ja ehkä kokonaankin. En tosin tiedä pääseekö seepra raidoistaan ja jäisikö näyttelykehät vai imaisisiko ne taas mukaansa uuden pennun kanssa. Juuri siksi yritän miettiä mitä MINÄ haluan?

En ole suunnitellut ensi vuodelle yhtään näyttelyä, en ole edes katsonut tarkemmin näyttelyiden listaa. Hupilla on jo kaikki mitä saavutettavissa on suomessa ja muut ei ole näyttelykuosissa. Eikä sitä pentuakaan ole löytynyt. Eikä tiedä uskaltaako kasvattajalle luvata käydä kauheasti näyttelyissä, mitä jos ei huvitakkaan?

Mitä sitten jos rakastuu tulisesti pentuun, josta ei ole näyttelytähdeksi? Voinko minä ottaa sen? Mitä jos haluaisinkin joskus myöhemmin näyttelyihin ja 4 koiran kiintiö on jo täynnä? Mitä ihmiset sanoisivat, jos ottaisinkin koiran, jota ei voi viedä näyttelyihin ja joka on ulkonäöllisesti ei ehkä niin kaunis? Mitä jos sillä ei ole turkkiakaan tai se on ajeltu helpon elämän takia? Mitä jos kumminkin näen mielikuvissani tämän koiran mökin terassilla pötköttämässä kesäiltana muun lauman kanssa? Mitä minä oikeasti haluan?

 


2 thoughts on “Mitä minä haluan???

  1. Kuulostaa osittain niin tutulta. Molempien nykyisten koirieni hankinta on ollut juuri tuollainen ”Mitä mä oikeasti haluankaan???” -projekti. Toisaalta tiesin tasan tarkkaan mitä haluan (landseerin), mutta kun sellainen ei sovi nykyiseen elämäntilanteeseen eikä varmaan lähitulevaisuuteenkaan. Sitten kun löytyy sopivalta kuulostava vaihtoehto, siinä on aina jokin iso mutta. 😅

    Näyttelyiden kautta itse en tosin koiran hankintaa ole miettinyt. Tai no, ekan kohdalla aattelin, että olishan se kiva joskus käydä kokeilemassa. Eipä ole tullut sen kanssa käytyä virallisissa kehissä: Jäi puhtaaksi kotikoiraksi sökön luustonsa takia. On rungoltaan kevyehkö ja terveytensä vuoksi niin hoikassa kunnossa, etten edes viitsi viedä labbiskehään… 😏 Muutenkin alkoi koko ulkomuotokeskeinen touhu suututtaa risan koiran kanssa.

    Toisen koiran kasvattajalle ilmoitin, että muutaman kerran voidaan käydä, mutta mitään intohimoa tai paloa kehiä kohtaan ei ole. Pentulaatikosta valikoituikin mulle se ei ehkä kaikkein lupaavin näyttelytähti (joka tosin on nyt varttuessaan ollut kasvattajan mukaan positiivisin yllätys). Mätsäreistä ollaan vähän innostuttu, mutta ensimmäinen virallinen kehädebyytti ei varsinaisesti aiheuttanut mitään näyttelykärpäsen puremaa: Ensin odotettiin ikä ja tovi oman kehän alkua. Sitten koira oli liukkaalla lattialla kuin Bambi jäällä ja vetikin kertaalleen komeet lipat. Kaiken kruunasi se muutaman virkkeen mittainen ympäripyöreä arvostelu, joka ei varsinaisesti tuonut yhtään mitään lisää käsitykseen omasta koirastani – ja mä sentäs olen täysin keltanokka rodun parissa. Vaikea uskoa, että maksoin siitä paperilappusesta melkein 40 euroa, vaikka halpahan se vielä oli suuremman mittakaavan näyttelyihin nähden. 😬

  2. Samoilla mietteillä. Samoja ja eri mietteitä: Mietityttää onko ajatukseni jumissa tiettyjen rotujen suhteen, olenko uuden rodun kohdalla varmasti tarpeeksi tietoinen sen tarpeista, kuinka varmistaisin mahdollisimman terveen ja hyväpäisen pennun valinnan -enkä rakastuisi- ja haluaako koira omistajakseen varmasti minut, minunlaiseni ihmisen ? 😉

Comments are closed.