Vaatetta…

Posted on

Nostin pitkästä aikaa kaapin ylhäältä alas ison pahvilaatikon, jossa on koirien vaatteita. Pieni setviminen paljasti, että vaatetta on TODELLA paljon. No toisaalta siinä on montaa kokoakin: Roosan ja Ilon haalarit ja takit (2-3kg), Wilman haalarit ja takit (3,5-4kg), Naomin ja nyt Jekun takit ja haalarit (5,5-6,5kg), Hupin takit (10-12kg) Ja Pupun (18-21kg) puvut ja takit. Lisäksi jotain pennuille pikaisesti kyhättyjä pentutakkeja, töppösiä, huppuja jne. Ajattelin karsia niistä jotain, mutta ei siellä oikeastaan ollut kuin yksi Naomin takki josta voisin luopua. Siellä on kumminkin 90-luvun lopun huippu Hurtta haalareita, ajalta, jolloin Hurtta tuotteet oli suomessa käsin tehtyjä ja niitä pystyi tilaamaan mittatilauksena. Silloin ne vielä istuivat, toisin kuin nykyään kiinassa tehdyt halpatuotanto Hurtat. Niistä en halua millään luopua ja käytän niitä varmasti hajoamiseen asti.

Siihen päätökseen selailulla tulin, että koirat ei tarvitse lisää vaatteita, jokaiselle on juuri se mitä tarvitsee. Ja Jekulle on hupparia ym vähän enempi, kun on kaljuna ja pikkasen palelevainen. Jekku tosin harjoittelee vielä tuota vaatettamista. Mieluisin on tänään ollut Naomin vanha Hello Kitty -fleece takki, se on Jekulle iso ja roikkuva, mutta jostain syystä siinä se ei tärise ja ällöönny vaatteesta.

140613-DSC_4806-001

Takki ja haalari poikineen, näillä vaatetetaan melkein millainen koira tahansa 😀

140613-DSC_4808-001

Vanhat laadukkaat 90-luvun Hurtta haalarit.

140613-DSC_4810-001

Tälläsetkin osui käsiin, siinä on vasemmalla Jekun ja Naomin kokoiset Vänttisen valjaat. Oikealla on Pupun valjaat ja alla on Roosan vanhat valjaat, jotka äiti osti Roosalle kun se tuli. Koira- ja kissapuolelta ei löytynyt tarpeeksi pieniä, nämä ovat rotan valjaat 😀 Roosa painoi tullessaan 750g (aikuisena 2kg)

 

 

 


Hyvää joulua!

Posted on

DSC_4462-001

 

Likaiset ja trimmaamattomat koirat toivottavat hyvää joulua! Näillä säillä ei koirat pysy hetkeä pidempään puhtaina, kuraa ja vesisadetta riittää. Joulun jälkeen pääsemme bloginkin kanssa ehkä takaisin vanhaan rytmiin, nyt paha flunssa on vienyt kaikki voimat. Selasin vanhoja joulukortti kuvia ja kyllä mieli meni mustaksi tätä kuvaa katsoessa: KUVA. Aikaa on 4 vuotta tuon kuvan otosta ja jo kolme on kuvasta poissa…


Näyttelyihminenkö?

Posted on

Mä olen aina kuvitellut, että musta tuli näyttelyihminen vasta Pupun pärjättyä pentunäyttelyssä, mutta oeln tainnut olla sitä aina. En ehkä ihan niin intohimoinen ja hullu kuin nykyään, mutta ei siitä paljoa ole puuttunut… En tiedä mikä minua on siihen vetänyt, kuten myös tuohon turkin kanssa puleeramiseen. Jo Oskua pestiin melkoisen tiheään, joka näyttelyyn, sen aikaisilla hienoilla aineilla ja yritin saada senkin turkin parhaaseen mahdolliseen loistoon. Kun omia rotukoiria ei ollut, niin Osku ja tessu kiersi match showssa, erityisesti Oskun siellä pärjätessä. Rotukoiria kehiin sain lainata sukulaisilta, vein kummisetäni perheen kahta cavalieroa ja serkkuni sakemannia. Kaikessa tässä rinnalla kulki aina myös toko, tottelevaisuuskoulutus. Kaikki ensimmäiset koirani on koulutettu vähintään alokasluokan verran ja kävin säännöllisesti koulutuksissa. Kilpaillut olen vain Oskun ja Tessun kanssa epävirallisesti, muiden kanssa en koskaan lähtenyt kilpailemaan. Pupunkin piti tulla meille vain tokokoiraksi. Nää nykyiset on lähinnä seurakoiria ja tokoa on opetettu hyvin vähän entisiin koiriin verrattuna, sen verran että toimeen tullaan, kehiin koulutusta nää onkin sitten saaneet roimasti enemmän.

Oikeasti koiranäyttelyt on aika hullutusta, mutta voisi sitä huonomminkin aikaansa viettää 😀 Jos sit lähtisi raapustamaan pojille näyttelyilmoituksia…

Tästä se lähti, Oskun eka näyttely vuonna 1989.

Huikeaa menestystäkin tuli, BIS-2

Teuvoakin käytin ja sitä esitti välillä ystävänikin, mutta se paras kilpakoira oli kumminkin kaunis Osku.

Serkkuni perheen sakemanni Akua pyöritin myös kehissä.

Ja nämä kaksi poikaa esiintyivät myös käsissäni kehissä (ja joskus vein myös kasvattajan muita koiria)

Roosalla oli alapurenta, joten se ei käynyt kehissä. Hetken meillä sijoituksessa ollut Penni silkkiterrieri kävi kyllä heti messarissa 1997

Ja Wilmaa sitten kuljetinkin vähän enempi. Tuolla koiralla oli vain haastava pehmeä turkki ja värikin haalistui haalistumistaan. Tässä paras narttu 3.

En muista yhtään millainen Wilma oli kehissä, mutta arvostelujen mukaan sillä oli hieno tempperamentti. No Wilma oli aina parhaimmillaan tokokentällä ja tehdessään töitä.

Kyl mun täyty olla tuolloin jo vähän hurahtanut, sillä Wilmakin kiersi monta monituista näyttelyä.

Minä kun kuvittelilin, että tämä hetki, olisi ollut se, mikä minusta teki kehien kiertäjän 😀

Muita huippuhetkiä on ollut Pupun eka ja ainut serti

Sekä Ilon erinomainen erikoisnäyttelyssä. Kisassa oli 25 juniorinarttuja, joista vain 6kpl sai erinomaisen ja Ilo oli yksi niistä.

Naomin paras tulos, paras narttu 3.

Unin ryhmävoitto pentunäyttelyssä

Sekä Unin pokkaama serti Villakoirien erikoisnäyttelystä.

Viimeisimpänä viime kesältä, Jekun rotunsa paras voitto.

 


Vanhoja koiria

Posted on

Hupin vihtreä haalari jäi pieneksi ja aloin miettimään säästänkö sen vai myynkö, että jos joskus tulisi taas pentu. Tällä hetkellähän lauma on täysi ja toivottavasti ainakaan pariin vuoteen ei tule tarvetta pennulle. Oma käsittämättömän huono tuuri koirien kanssa vaan mietityttää. Koirieni keskikä nimittäin on ollut 6v, aivan järkyttävän alhainen! Sitä koristaa eka kolmen lauman poppoo

toyvillakoira Roosa 4v 3kk  ( vuonna 2001, epilepsia, etujalka hajosi ym kaikkea mahdollista)
kääpiövillakoira Wilma 7v 3kk (vuonna 2005, patella luksaatio IV polvessa, ei pystynyt enää leikkaamaan)
isovllakoira Pilvi 8v9kk (vuonna 2007, munuaiset petti)

ja tästä nykyisestä porukasta on jo tippunut pikku kirppunen
kiinanharjakoira Ilo 3v 6kk (vuonna 2011, allergiat ja näivettyminen, kun mikään ei pysynyt sisällä + linssluksaatio epäilyttävä, silmissä linssit jo roikkui epäilyttävästi)

Tämän hetkinen porukka on
Naomi on 7v 10kk
Pupu 5v 5kk
Jekku 2v (parin päivän päästä)
Hupi 6kk (huomenna)

Toivon todella, että tämä porukka saa roikkua mukana vielä vuosia. Naomihan tuosta on eniten katkolla, se voi olla viikkoja tai sitten pysyy mukana parikin vuotta. Välillä voi olla viikonkin oikein hyvä kuntoinen, mutta sitten taas toisen viikon hyvin nukkuvainen ja makaa vaan. Keväällä on edessä taas verikokeet, että nähdään missä mennään.

Pupulla ei ole onneksi terveys reistannut enää, kun hiivailut saatiin oikealla ruualla ja leikkauksella loppumaan. Sen mitä isovilloja tiedän, niin toivon sille vielä ainakin 3-7 vuotta meidän kanssamme. Varmaan moni isovilla pääsee sinne yli 10 vuoteen, mutta itse olen realisti…

Jekku ja Hupi on toivottavasti meidän riemunamme vielä 10-15 vuotta. On hauska kuvitella nämä kaksi sitten joskus pappakoirina köpöttelemässä pihamaalla 😀

Teuvo ja Osku, sekarotuiset pojat elivät ainakaan Teuvo 11v, kunnes munuaiset pettivät ja Osku vanhuuteen 16,5vuoden ikäisenä. Kuvassa Osku oli juuri täyttänyt 7v.

Maailman onnellisin ihminen. 1997 Ensimmäinen ihan oma koira sylissä, Roosa <3

Meidän eka kolmikko. Isovilla Pilvi pentuna, kääpiövilla Wilma ja toyvilla Roosa.

 


Kaljupuudeli ja pikku piru

Posted on

Eilen mietin, että jatketaanko Pupun kanssa tuolla tukkamallilla vai vetäistäänkö kalju, kun ehtisi vielä ennen talvea. Koska Pupua ei ole minnekkään näyttelyyn ilmoiteltu ja ei varmaan ennen ensi kesää käy (jos silloinkaan), niin päätin sitten vetäistä kaljuksi. Aamun sade hieman vielä lisäsi intoa. Pupu on taas seisojapuudeli lookissa.

Hassua on että meillä on 8 viikkoinen pentu, mutta matot lattialla. On kätevää, kun on kotona, niin saa kiikutettua pentua joka välissä pihalle ja ihan muutamat päivässä on tullut sisälle ja nekin paperille tai sen läheisyyteen. Pentu on myös hirmu fiksu. Ulos päästessä tekee asiansa, jos on sellainen hätä, jos ei, niin kököttää vaan ovella odottamassa sisäänpääsyä, eikä häntä saa millään houkuttelulla pissalle. Pari kertaa päivässä iskee totaalinen pikku-piru-kohtaus ja silloin napsitaan kaikkea mikä liikkuu tai ei liiku… Onneksi stä muistaa, että tuo on vain ohimenevää (ja itseasiassa niinkin ohimenevää, etten muistanut esim. Unin ikinä napsineen ihmisiä. Heh, pieni kurkkaus blogiteksteihin Unin pentuajalta hieman virkisti muistiani 😀 )

Monet Hupin kuvista nähneenä ja siten livenä, ovat sanoneet samaa asiaa, koira on luonnossa paljon pienempi, kuin oikeasti. Sama ongelma oli aikanaan Ilon kanssa, kuvissa se näytti isommalta kuin olikaan. Mutta Hupi on tosi pieni, paino muutaman kilon verran ja korkeuttakin ehkä 15cm.

Jekku edelleen murrailee röyhkimysvauvalle, joka kokeilee kyllä hampaitaan Jekkuunkin (ja me ihmisetkin saamme osamme). Aikuiset koirat lähinnä yrittävät ensin karkuun naskalihampaita ja sitten murahtavat jos ei uskota. Nukkumaan koiranpetiin saa jo tulla ja Naomi päästää pennun edelleen hivuttautumaan ihan iholle. Naomille muutenkin tuntuu pentu tehneen hyvää, se on paljon virkeämpi. Kun Ilo kuoli, hävisi Naomilta kyljestä nukkujakaveri ja nyt se on selkeästi onnellisempi, kun sillä on taas ystävä lämmittämässä (tosin Pupukin päästää näemmä pennun kylkeensä kiinni, ainakin jos kukaan ei näe…). Tänään Naomi yritti hetken pyytää pentua leikkimään ihan leikkiasennossa, mutta yhteistä säveltä ei vielä löytynyt.

dsc_8737.JPG
Kyllä se kuuluu selkeästi kalustoon, vauhtia ja vaarallisia tilanteita!

dsc_8884.JPG
Täältä tullaan!

dsc_8744.JPG
Kukkuu!

dsc_8763.JPG
Yritin saada kuvaa, jossa Hupi näyttäisi yhtä pieneltä, kuin oikeasti on.

dsc_8750.JPG
Pupu ja Jekku juoksee villinä, Naomi tarkkailee tilannetta, mutta mikäs siellä vasemassa reunassa pakenee piiloon 😀

dsc_8769.JPG
Virkeämpi Naomi.

dsc_8823.JPG
Pupu ja hänen pallonsa.

dsc_8829.JPG
Ystävykset.

dsc_8858.JPG
Ihanat syyskelit…

dsc_8865.JPG
Pikku riiviö Naomin häntäkarvoissa…

dsc_8870.JPG
IIIIKK, apua se pennuli tuleeeeee!!!!


Turkinhoidon vaativuudesta

Posted on

Eilen laitoin taas Jekun turkkia ja mietin, että en ihmettele, jos jotkut pitää harjakoiran tai villakoiran turkkia vaativana. Kun avasi märästä koirasta ison kansan takkuja pesuvälin venähdettyä, niin mietti, miten perus Sessen omistaja siitä edes selviytyisi. Itselle tuo ei ollut ongelma, vaikka en haluakaan uusia mieluusti näkyä enää koskaan. Minulla on Jekulle löytyneet oikeat aineet ja käsissä vuosien saatossa hioutunut taito takkujen avaamiseen. Voin vaan kuvitella mitä vaikeuksia normaali koiranomistaja kohtaa turkin avauksessa ja siten enemmin tai myöhemmin tarttuu trimmeriin. Kun turkkia ei avata kokonaan, vaan takku sieltä ja takku täältä. Tai jos takut revitään ilman avaavia aineita auki. Jos turkkia ei kuivata kunnolla pohjaan asti. Jos turkkia ei pestä tarpeeksi usein ja jos vielä pesujen välillä ”availlaan” likaista turkkia. Tuloksena on aina suurempi takku seuraavana päivänä ja pahempi sotku seuraavaan pesuun.
Takku on aina epämiellyttävä koiralle, se kiristää ja aiheuttaa kipua ja nipistyksiä. Niiden antaminen olla, ei voi olla koskaan hyväksyttävää. Jos ei ole taitoa tai halua hoitaa turkkia, on armeliainta koiralle ajaa koko turkki tarpeeksi lyhyeksi.

On muutama niksi turkin hoitoon, niin että turkinhoidosta tulee molemmille miellyttävää

1. Säännöllisyys. Koira pestää sille sopivin välein ja turkkiin ei kosketa välineillä tässä välissä. Jos koira pysyy takuttomana 3 päivää, niin koira sitten pestä 3 päivän välein. On miellyttävämpää pestä ja kuivata takuton koira nopeasti, kuin venyttää pesuväliä, availla takkuista koiraa pahimmillaan tunteja.

2. Kun turkista löytyy takku, ollaan jo myöhässä. Koira on saatava pesuun välittömästi, sillä yksi löytynyt takku tarkoittaa 3 muuta piilossa.

3. Takkua ei koskaan revitä auki.  Jos se takku pääsee iskemään se avataan hyvillä aineilla (villakoirilla ennen ja harjakoirilla pesun jälkeen). Suihkutetaan takkusuihketta turkkiin ja isoihin takkuihin hierotaan silkkitippaa suoraan takkuun, odotetaan hetki ja avataan varovasti karvan ulkoreunasta päin ulospäin. Koskaan ei pidä iskeä kampaa ihon ja takun väliin ja repiä takku pois. Pidemmän päälle se pilaa turkin ja pahentaa takkuamista.

4. Oikeat aineet. On etsittävä koiralle sopivat aineet. Huonoilla aineilla koira pysyy auki ehkä muutaman tunnin, kohtalaisilla pari päivää ja hyvillä, koiran turkille sopivilla vaikka viikonkin. On omistajalle (ja koiralle) helpompaa, että käytetään koiralle parhaiten sopivia aineita.

5. Avataan joka takku, kuivataan turkki huolella ja lopuksi tärkein, hyvin tiheällä kammalla käydään koko turkki läpi ihoa myöten ja poistetaan pienetkin sotkun alut.

6. Ajetaan turkki pois, jos ei ole jaksamista säännölliseen turkin hoitoon. Tai jos turkki on revitty jo niin huonoon kuntoon, ettei sitä pysty enää edes hyvillä aineilla pelastamaan ja aloitetaan puhtaalta pöydältä alusta.

Itse olen jonkin sortin perfektionisti näyttelyissä käyvien koirien turkeissa. Ne hoidetaan intohimolla. Muut saakin sitten olla yleensä helpoissa ja lyhyissä turkeissa, joita ei niitäkään päästetä pahaan kuntoon. Jos turkki osoittautuu normaalia vaikeammaksikin, kuten Pupulla ja nyt leikatulla Naomilla, niin mitäpä koiria kiusaamaan pitkillä turkeilla, kun ei ne kehiin tule (tai no Pupu käy harvakseltaan, että voi sitten kasvatella ja ottaa taas pois).

Kun katon kuvia muinoin, on turkinhoitotaitoni parantuneet mutta täydellinen en ole, villakoiraan jää kiharaa ja harjakoirallakaan ei ehkä joka karva ihan täydellisesti suorassa. Ja ehkä se tärkein, olen nykyään säännöllisempi ja ankarampi itselleni 😀 Mutta joskus sitä relaa, vaikka tietää, että pitäis, mutta tekee sitten taas korjausliikkeen  😀 Ilmeisesti olen myös hullu, kun on tullut näitä tukkakoiria aikanaan hommattua ja jäätyä koukkuun. Kurailmoilla ja niitä takkuja avatessa miettiin, että voisi puuhailla jotain järkevämpää, jos omistaisi vaikka mopsin tai whippetin.

dsc_8671b.JPG
Kekun pentutukkaa

dsc_9627.JPG
Edesennyt Ilo aikanaan pitkässä turkissa.

dsc_9640.JPG
Naomi aikanaan pitkässä helpossa turkissaan. Leikkauksen myötä turkinlaatu muuttui villavaksi ja takkuavaksi.

dsc_1563.JPG
Pupulle kasvatettiin tälläinen lyhyempi malli erikoisnäyttelyyn.

dsc_1980.jpg
Unin turkki näyttelykaudella.

wilmakaunis.jpg
Edesmennyt Wilma aikanaan näyttelyturkissa (trimmaaja Saara Kumpulainen)


Seisojasta noutajaksi.

Posted on

Yllättävän hyvin Pupu on pärjäillyt, vaikka on ollut tuo tukka pois. Vain ekoina päivinä ja hyvin kylminä aamuina, on tarvinnut vetää haalari päälle. Pupulle mulla onkin ollut tuollainen Hurtan vanha haalari kirppikseltä löydettynä. Muuten kiva, mutta pidempään ollessa päällä hankautuu ja tulee sähköiseksi. Ehkä se pitäisi pestä jollain huuhteluaineella… meillä vaan ei moisia ole käytetty vuosiin. Turkki on jo jonkin verran kasvanut, sileäkarvaisesta saksanseisojasta aletaan muuttua pikku hiljaa kiharakarvaiseksi noutajaksi… Ja kohta ollaan jo ihan villakoira.

Pupu on saanut autossa uuden paikan. Ennenhän Pupu oli takakontissa ja haukkui sieltä kaikki ohikulkijat. Haukkupanta tätä hieman hillitsee, mutta usein unohdan ottaa koko pantaa mukaan. Niinpä pari ajelua on nyt menty etupenkin jalkatilassa. Pupu on niin pikkuinen, että sillä on hyvin tilaa tuossa ja mikä parasta, siitä ei näe haukkua ketään.

01052012928.jpg
Pupu ja haalari, vain kaulus on hieman liian iso.

03052012943.jpg
Pupun uusi autolla matkustamispaikka… Ilme kertoo kuinka paljon Pupu paikasta tykkää 😀

06052012953.jpg
Mietin joskus kuinka pieni Roosa olikaan… Se oli tosi pieni, kun Ilokin oli pieni, mutta sillä oli isompi panta. Tässä koirien aikuispannat vasemmalta: Roosa, Ilo, Jekku, Pupu ja Uni.

06052012956.jpg
Jokainen pieni tyttö tarvitsee luotettavan koiran, jota voi taluttaa. Naomi on tuollainen <3

07052012961.jpg
Käymme aika usein kipaisemalla pienessä kyläkaupassamme koiralenkin ohessa. On ollut mukavaa huomata, että koirat ovat oppineet odottamaan ulkopuolella ne muutamat minuutit ihan hiljaksiin. Tosin ennen tiesi, ettei niitä ole varastettu, niin kauan kun haukku kuului 😀

23042012910.jpg
Juli nelivarvaskilpikonna aloitti ulkoilukauden jo pari viikkoa sitten.


Mitäs menin tilaamaan…

Posted on

Sitä lunta. Plussakeli ja kymmenen senttiä lunta on huono yhdistelmä, koirien kannalta. Kierrettiin lenkki, mutta ei voitu mennä kauhean pitkää, sillä Jekku alkoi muuttumaan lumipalloksi… Ei se tosin pojan menoa lainkaan haitannut vähän yritti juostessa ravistella pahimpia pois ja sit taas mentiin kahtasataa. Pupulla onneksi on niin lyhyt turkki, ettei siihen tarttunut. Kotiin tultua suihkutin pallot jaloista pois lämpimällä vedellä, koska ne saattaisivat aiheuttaa paleltumia jalkoihin. Naomilta ei saanut haalariakaan pois ennen suihkutusta 😀 . No enpä sitten muistanut, että lumipalloista on tuloksena takkuja. Ajattelin kevyesti harjata Jekun märät, eilen pestyt jalat ja voi kääk, ne oli menny ihan söheröksi. No ei siinä auttanut kuin valella turkkia silkkitipoilla, odottaa hetki ja avata varovasti takut. Selvittiin ja toivottavasti tästä lähin lunta on pakkasen kera 😀

dsc_8607.JPG
Tälläinen Jekku pallero lenkiltä tuli 

dsc_8613.JPG
Mut ei ne menoa haitanneet 😀

dsc_8625.JPG
Naomillakin oli omat, niin ettei pukua saanut pois.

dsc_8626.JPG
Lumipallona luokses pompin…

Muistin virkistykseksi kaksi kuvaa ilosta aikanaan… 🙂