Eilen oltiin vaihteeksi harjakoirien näyttelyharkoissa, Jekku pojan kun pitää saada paljon harjoitusta, että osaa sitten kehissä käyttäytyä. Jekku juoksi kauniisti ja osaa jo seistä melkoisen hyvin vapaasti, asetteltuna on vielä hiomista. Naomia treenasi Leevi ja juokseminen sujui oikein hyvin, seisomisessa pitää treenata hieman esittäjääkin. Pöydällä Jekku ei yrittänyt napsaista ketään, vaikka edellisenä päivänä oli ollut eläinlääkäri ja rokotukset. Olin aivan varma, että pelkäisi nyt, mutta eipä poikaa pelottanut vaikka mahdollisimman monta eri ihmistä haalin Jekkua katsomaan. Toki kinkulla oli varmasti osuutta asiaan 😀
Pupu sai omaa treeniä, kun Kia halusi kokeilla sitä junior handlereita silmällä pitäen. Eihän se helppo ole käsitellä vieraamman, mutta yllättävän hyvin Kia sen kanssa pärjäsi.
Treenien päätteeksi pojat halusivat kiivetä viereiselle isolle mäelle. No ei kuin pikku neiti kantoliinaan ja menoksi. Kahteen kertaan minä (ja Naomi) meinattiin kuolla niihin yli 350 askelmaan, mutta ylös päästiin kumminkin ja upeat oli näköalat. Kahdessa muussa koirassa ei moinen pikku kiipeäminen tuntunut missään… Tuliaisiksi mäeltä saatiin kaikki koirat takiaisiin, mutta ne onneksi lähtivät suht hyvin irti. Jekulle tuo mäkitreeni oli hyväksi, niin portaissa, kuin alas tullessa kävelytetä pitkin, tuli ja meni paljon ihmisiä, jotka eivät olleet kiinnostuneet siitäpätkääkään. Jekkua nimittäin jännittää välillä kohti tulevat ihmiset ja ne, jotka porhaltaa yhtäkkiä takaa ohi. Nyt se huomasi, ettei niissä sittenkään ollutkaan sen kummallisempaa.
Täytyy sanoa, että Jekku on ollut loistavaa terapiaa itselleni. Minun on ollut todella vaikea päästä yli Unista luopumisesta ja sitten vielä Ilon lopetuksesta. Nyt kun Jekku tuli meille, niin kaipuu näitä koiria kohtaa on vähentynyt huomattavasti ja tuntuu päivä päivältä paremmalta, että näin tämän pitikin mennä. Eihän Jekku ole (vielä), läheskään niin täydellinen koira kuin Naomi on (tai semmosia ei taida olla olemassakaan, muita kuin Naomi), mutta vaikka se saattaa välillä tiheään kommentoida äänellään asioita, niin silti jaksan ihmetellä päivästä toiseen, miten sisäsiisti se on (ikää 4kk eikä meillä ole tarvinnut ottaa edes mattoja pois… Mitään ei tule sisään, jos vie ulos ja jaksaa pidätelläkkin) ja miten se tuottaa Iloa niin Pupulle, kuin Naomille, kuin perheen pojillekkin. Ja kuinka se osaa olla yksin, eikä ole vielä hajoittanut mitään. Perheen nuorimman ihmisen kanssa ne ihmettelvät yhdessä uusia asioita, syövät keppejä, rakastavat pesupalloja ja tonkivat kukkaruukuista multaa ja syövät/repivät heinää ja kukkasia pihalla 😀
KUVIA EILISISTÄ TREENEISTÄ
Jekku pojan upeaa liikettä.
Ja vapaata seisomista.
Naomilla oli taas selkeästi vapautunut olo.
Pupu, jätti naku harjakoira… Mammaa on tuollaaa… ja kinkut, ei muusta niin väliä.
Tuonne pitäisi kiivetä, näytti helpolta hommalta alhaalta käsin… (Malminkartanon täyttömäki)
Näkymät oli todella upeat!
Pikku neiti kantoliinassaan (Girasol Romantique)
Nonii, ei tuntunut missään 😀
Ja pikkuinen Uni neiti oli päässyt trimmiin Lauran ja Saanan leikattaviksi ja hieno oli tytöstä tullut!
