Pupu on ollut viime aikoina super outo lenkeillä. Se kulkee perässäni, Naomin vieressä. EI siinä mitään, mutta se tuijottaa samalla mua herkeämättä, kuin mikäkin paimenkoira. Jekku kun porhaltaa edellä hajujen perässä ja kun sitä komennan, Pupu hidastaa vauhtiaan ja näyttää siltä, kuin sitä ois piiskattu. Vaikka miten varovasti olen Jekkua komentanut, silti Pupu ottaa sen tosi herkästi itseensä. Kun koiraa kutsuu nimeltä ja innostaa, niin se tulee viereen pomppimaan ihan iloissaan ja edelleen tuijottaa herkeämättä minua, kuin odottaen palveluskoirana seuraavaa käskyä. Alkaa pikku hiljaa ärsyttämään, miksei se voi vain lenkkeillä, miksi pitää odottaa, että se saisi tehtävän tai miksi sen pitää luulla, että se vetää, etenkin kun sanon Jekun nimen. Pupu oli tuollainen aikoinaan juoksujen sekoittamana, mutta nyt ei pitäisi sekään olla. Yritän olla huomaamatta, mutta sekään ei ole toiminut. Ehkä sille jäi joku tottelevaisuusvaihde päälle rally-tokosta 😀