Muutama vuosi sitten päätin kokeilla Pupulle nyörejä. Se kokeilu ei päättynyt hyvin, kun Pupu takkuuntui ihosta haisevaksi panssariksi. Nyt olen edelleen ihaillut nyöriturkkeja, etenkin Hihhii kennelin Asta koiraa (KUVA), jolla on kauniin ohuet nyörit. Monesti nyörikoirat alkaa haisemaankin, mutta Astaa olen nuuskutellut, eikä se ole haissut. Nyörikoira on alun jälkeen todella helppohoitoinen verrattuna tunteja kestäviin kuivauksiin ja trimmauksiin. Nuorena nyörittyneillä ruskeilla värikin pysyy paremmin.
Villakoiran turkki nyörittyy itsekseen, kun sitä ei harjata. Koko ajan pitää huolehtia, että turkki on ihoon asti auki ja nyörit on irtonaisia. Villakoira on melkoisen erinäköinen nyöreissä, hyvin eron saa vuoden 2009 kuvista, joissa Pupu oli siskonsa kanssa samassa näyttelyssä. Pupun sisko on siis nyörivillakoira.