nimittäin tuo meidän Hupi. Olin lenkillä pelkkien poikien kanssa ja puistossa päästin ne irti. Kun pojat lähti liian kauaksi eteen, menin koivun taakse ”piiloon”. Yhtäkkiä Hupi huomaa, että Mami on kadonnut!! Hupi juoksee äkkiä takaisin ja minusta ohi 200km/h  pitkän matkaa, pysähtyy, katselee ympärilleen ja juoksee takaisin päin ja ohi. Ei nähnyt minua, vaikka seisoin nyt Hupin puolella puun vieressä. Ja jälleen vauhtia oli 200km/h ja 30m ohi… Pysähdys, kuikuilu ja eikun taas takaisin täyttävauhtia ja ohi 😀 Tällä välin Jekku oli hipsinyt kaikessa rauhassa viereeni ja uudella ryntäyksellä Hupi tajusi Jekun olevan minun luonani. Noh, ainahan sitä kun pitkästä aikaa tapahtuu tollasta voikin vähän eksyä. Mutta poikien taas mentyä liian pitkälle toistin piiloutumisen ja mitä tekee Hupi, ryntää taas +3 kertaa ees taas ohi minusta ja puusta, jonka vieressä seison, ennenkuin älyää, et hei sehän on tossa 😀

Jekun erikoisuus on puut ja tolpat. Aukean reunalla voi olla puu tyylillä 100m päässä, Jekku näkee, että TOLPPA!! ja ryntää kauhealla vauhdilla sinne älyttömän kauas tolpan luo. Ei usko pysäytyskäskyjä, ei normaalisti ongelmitta toimivaa kutsua. Ihan kuin se huikkaisi: ”mä tuun kohta, käyn vaan pisulla, oota…”. Ja käytyään pisulla, Jekku tulee aivan täyttä vauhtia takaisin, kuin olisin juuri kutsunut koiraa.

Lenkin opetus, ei kannata mennä liian kauas, tai emäntä katoaa…