Järvenpään näyttely

Posted on

Aivan ihana keli taas helli näyttelyssä, ehkä jopa liian kuuma, sillä naamakin paloi rasvasta huolimatta. No eiköhän niitä kaatosade näyttelyitäkin tälle kesälle saada. Mutta aivan upea päivä! Koiria oli paikalla vain 16 (yksi oli poissa), joista uroksia oli 9. Paikalla oli hassusti vain junioriluokan ja nuorten luokan koiria. Tuomari oli aikamoisen tiukka ja SA:t sai vain ikäluokan voittajat. Ja Jekku voitti nuorten luokan ja lopulta myös urokset. Itse en tajunnut tilannetta ollenkaan. Jotenkin kun vain kaksi koiraa oli saanut SA:n ja päässyt kilpailemaan paras uros tittelistä, niin meinasin lähteä kävelemään, kun kehäsihteeri oli ottanut numeroni, mutta jotekin aivoni rekisteröivät, kun kehäsihteeri sanoi: ” ykkönen ja serti!”. Öö mitä, meillekkö 😀 Pikku hiljaa tajuntaani hiipi, että Jekku oli paras uros ja sai ensimmäisen sertinsä!! Härreguud… Lopulta Jekku tuli VSP:ksi eli narttu vei lopulta koko rodun voiton, mutta olin todella tyytyväinen tulokseen.

Vilkutuksia myös näyttelyn toimiston työntekijälle, joka tunnisti meidät tämän blogin perusteella, kun haettiin palkintoja 😀

Tuomari: Gunnar Nymann, Tanska

15months. Good size & shape. Could have more elegant head but has nice expression. Ok bite. Ears could be better. Neck goes ok in to shoulders. Quite good fill of chest & strong body. Good topline & tailset. Moderate angulation but mades a best of it. Exellent coat. Very well presented. More easy whit good step & drive.

15 kuukautta. Hyvä koko ja muoto. Voisi olla elegantimpi pää mutta hyvä ilme. Ok purenta. Korvat voisivat olla paremmat. Kaula jatkuu  hyvin lapoihin. Melko hyvin täyttynyt rinta & vahva runko. Hyvä ylälinja & hännänkiinnitys. Riittävästi kulmautunut mutta tekee hyvän lopputuloksen. Erinomainen turkki. Erittäin hyvin esitetty. Liikkuu helposti hyvälla askeleella ja liikkuvuudella.

ERI, NUK-1 SA PU-1 SERT VSP

LISÄÄ KUVIA TÄÄLLÄ

jekku2jarvenpaa2012.jpg
Jekku hetken mietti, että pitäisikö alkaa tällekin tuomarille sätkimään viime kertaisen jälkeen. Mutta onneksi, päätyi käyttäytymään kuten ennen 😀 (Kuva: Mia Peltoniemi)

jekkujarvenpaa2012.jpg
(Kuva Mia Peltoniemi)

dsc_4706.JPG
Paras uros kisa käytiin vain kahden SA:n saajan kesken. Funtik vastaan Jekku. (KUva Marianne Virta)

dsc_4708.JPG
Aivan pölmistyneenä, en vielä tajua kantavani ensimmäistä sertiä kädessäni… (Kuva: Marianne Virta)

johanna_ninajarvenpaa2012.jpg
Rotunsa paras kilpailu, Jekku vastaan narttu. (Kuva: Mia Peltoniemi)

dsc_4779-002.JPG
Jekku Vastakkaisen sukupuolen paras (VSP) ja Rotunsa paras (ROP) Sparrishoop De Luxe Jewel)