Kävimme katsomassa meidän lähikoirapuistoa (johon on matkaa noin 4-5km). Koko Tuusulassa taisi olla 3 koirapuistoa joista kaksi muuta todella kaukana Jokelassa ym. Puisto oli pikkainen eikä siellä ollut ketään, no saipa Pupu vähän juosta. Hajut eivät tuntuneet kiinnostavan ollenkaan. Pitää varmaan mennä käymään Järvenpää koirapuistossa, siellä olen usein nähnyt paljon muita koiria. Sinne vaan ajaa autolla vartin verran.
Sisäsiisteys alkaa häämöttää. Yleensä tulee enää yksi pissavahinko päivässä. Tänään oli vähän huonompi päivä, kun ajattelin siivota ensin ja viedä vasta sitten. Yleensä jos ulos viennistä on jo aikaa ja minun pitää tehdä jotain ennen ulos pääsyä (vaikka ruuanlaitto kesken), suljen Pupun siksi hetkeksi häkkiin odottamaan ja vien heti kun pääsen. Nyt en tietenkään toiminut näin ja tulokset oli arvattavat. Lenkillä käydään 2-3 krtaa päivässä, mutta pisulla aina tarpeen mukaan, varmaan 5-7 kertaa vielä tuon lenkityksen päälle. Käydään tuossa omalla takapihalla silloin.
Ruokakin on viime päivinä maistunut. Pupu syönyt noin 8½dl nappulaa päivässä (kuivamäärä). 2½dl aamulla, 3dl päivällä ja 3dl illalla. Ruuassa käytän lisukkeena raakaa naudanjauhelihaa. Namipaloina on kuivattua possunulkofilettä tai nappuloita. Jyrsittävänä puruluita ja sonninsuteja. Nutron erikoispenturuoka on sopinut loistavasti, maha toimii eikä koira piereskele. Myös hiiva näyttäisi mun silmiin parantuneen korvista, lääke ja vehnätön dieetti on toiminut, testit otetaan maanantaina.
Eipä ole tullut ihme kyllä pariin päivään kuvattua, joten en ole saanut blogiin yhtään uusia kuvia. Piti kaivella viime pesusta hauska kuva kun trimmasin Pupua pöydällä ja koira tuijotti peiliin 😀
Tää on huippu kuva =D