Ruokinnasta edelleen

Posted on

Olen selaillut paljon sivuja koskien koiran ruokia ja ruokintaa. Mielenkiintoista oli kun googletti sanoja luppa ja ruoka. Semmoista tunteen paloa oli ko. ruokaa kohtaan. Toiset on syöttäneet sitä koirilleen hyvällä menestyksellä josta toiset sai vettä myllyynsä haukkuen ruuan maanrakoon. Heidän mielestään lupan syöttäminen oli lähinnä kuin myisi sielunsa saatalle. He toistelivat näitä argiumenttejä, mitä minullekkin on aikanaan opetettu. Koiran ruuassa pitää olla lihaa vähintään se 30 % jne… Ja kuinka huonoa ruoka on jos siinä voi olla nokkia ja sulkia. Jäin miettimään, että onko se huono? EI susi luonnossakaan sisäfilettä syö ja barffissa on juuri tärkeää syöttää raaka liha kaikkinensa. Aikanaan ennen erllaisten koiranruokien rantautumista, jotkut isojen rotujen kasvattajat suosittelivat luppa+lihaa, koska isojen pentujen ruokaa ei ollut olemassa ja tuo tarpeeksi laihana tarjosi pennuille hitaan ja tasaisen kasvun.

Sitten löysin kuningaskuluttajan erittäin mielenkiintoisen artikkelin LINKKI ARTIKKELIIN. Siinä eläinlääkäri selittää, että koirat voisi syödä vaatimattomamminkin eli tulisivat toimeen noilla laihemmillakin muonilla. Hän ei nähnyt eroa eläinkaupan ja ruokakaupan ruuilla, molemmat täytti koiran proteiinin ym tarpeen. Eriasia on sitten miten huonolaatuista proteiini halvoissa on ja pystyykö koira sitä miten hyödyntämään. No en silti jaksa uskoa, että kalliimmat muonat olisi niin kaikkivoipaisia. Kun firma haluaa ruuista hyvät katteet, ei se sisälläkään välttämättä sitä kaikkein parasta.

Tätä miettiessä törmäsin seuraavaan mielenkiintoiseen artikkeliin, jossa mollattiin kaikki nappulat pelkkänä ruokana LINKKI SIVUSTOON. Että koira on lihansyöjä ja tarvitsee raa’an lihan entsyymejä ym voidakseen hyvin. Juuri kun on keksinyt, että jotkut markettiruuat voisikin toimia, pitäisi olla syöttämättä nappuloita lainkaan 😀 .

Faktaa on, että koiranruokintaa ohjailee suuret koiranruoka yritykset, joiden tarkoitus on tehdä voittoa. Minä ruokkijana olen näiden aivopesemä ja ehkä koiranruuan kanssa uusavutonkin, en osaa enää valmistaa koiranruokaa, vaan se on saatava helposti säkissä. Ei jotenkin näe metsää puilta. Meillä ei pahemmin syödä ihmisten keskuudessa eineksiä ja pyritään muutenkin puhtaaseen lisäaineettomaan ruokaan. Sitten koirani popsivat keinoaineilla kyllästettyä nappularuokaa :. Joskin, koiramme syövät ”parasta” ja kallista nappulaa, toisin kuin me, emme syö sisäfilettä 😀 .

Barffiahan meillä söi Pilvi aikanaan ja voi hyvin kunnes munuaiset meni. Munuaissairaalle lihaisat ruuat on huonosta ja ihmettelin vaan kun ruoka ei maistunut lain. Loppuajan koira söi Pedigreen koiranmakkaraa ja voi sillä paremmin kuin barffilla (mutta en tiennyt, että munuaiset oli jo tuolloin hyvin tuhoutuneet ja vähälihainen makkara oli hyvästä sille). Barffilla ulosteiden määrä oli hyvin niukka ja niistä ei jäänyt maatuessaan valkoisia pökäleitä pitkin nurmikkoa vaan ne maatuivat hyvin nopeasti ja katosivat vain. Nappuloilla en ole ikinä päässyt niin vähäiseen kakkaan. Kun isovilla kakkasi kääpiön verran… Koiran käytöshäiriöt mm. pimeän pelko hävisivät ruokinnalla ja vehnäherkkyys hävisi myös. Enää ei haitannut satunnainen tippunut leipäpala. Mutta silti jäi kaivertamaan tämänkään ruokinnan kaikkivoipaisuus.

Uskoisin, että koiralle olisi parasta, ettei niin tuijotettaisi sitä pussinkylkeä. Tykkäsin myös barffin tyylistä, ettei päivässä tarvitse saada kaikkea vaan pidemmällä aikavälillä, esim. viikossa. Ehkä järkevintä olisi yhdistellä vähän sitä ja vähän tuota eli kallista nappulaa, halpaa nappulaa, kotiruokaa, raakaa lihaa, vihannessoseita, raakoja luita ym… Jos ei yhdestä saisi kaikkea, niin toinen täydentäisi sitä. En usko että näin saadaan vahinkoa aikuiselle koiralle, kun ruokinnan peruspaalut on kumminkin kunnossa. Pennun ruokinta on asia erikseen, sen kanssa pitää olla tarkkana. Mutta voiko koiranruokinta olla näin mutkikasta? Enhän mä mieti lastenkaan ruokia näin tarkkaan, saati syöttäisi niille tasapainoitettua kuivanappulaa, vaikka siitä saisi kaikki. No ihminen on erillainen, koira tarvitsee eri aineita kuin ihminen, mutta ei se ruokinta silti voi olla niin mystistä.

Ja kaikki tämä vain sen takia, että Ilo paastoaa edelleen 😀 . Kokeilin eilen piruuttani antaa sille tekemiäni vohveita, monet koirathan syö tuommoisia herkkuja mutta ei, ei meidän Ilo. Söi vähän ja jätti loput siihen… Mietin, että paastoaako se todella 3 viikkoa juoksun takia? Sehän katoaa näkyvistä ennen sitä. Ai mutta, nakeillahan se eläisi ja kinkulla, mutta jostain syystä se ei nyt saa niitä 😀 Ilon aamuruoka oli noin 10 Natural Menu nappulaa, mittasin nimittäin jäljelle jääneen ruuan ja desin mitasta tuskin huomasi mitään hävinneen. Pupuun tuntuu uppoavan tasaisesti kaikki mitä eteen laittaa, tänään nappulacoctailia (nutro, hauhau, natural menu, royalcanin jämät)