Uusivuosi, rokotus ja edelleen hiivaa…

Posted on

Uusivuosi meni Pupulla hyvin, sisätiloissa neiti oli klo 17-00:30. Paukkuja tosin tuli vielä aamu 10 asti, joten Pupu niitä kuuli, muttei sitä pahinta paukutusta. Ei näytänyt reagoivan paukkuihin mitenkään. No tietysti meillä kotona riittää pauketta, melua ja räminää lastenkin toimesta, että sikäli tuo ei ollut hälle mitään uutta :oD

Toinen rokotus käytiin eilen hakemassa. Harvoin saa koiraa pidätellä lääkäriin mennessä. Pupu oli aivan innoissaan, paljon ihmisiä ja kaikki häntä varten. Mä onnistuneesti unohdin rekkarit kotiin, mutta merkinnät käydään sitten hakemassa erikseen. EI tullut pieneen mieleenkään lähtiessä, että pitäis olla paperit mukana…

Pupun korvassa oli edelleen hiivaa :o( . Saatiin nyt uudet tropit joita käytetään 3viikkoa. Ruokien syynäystä ei vielä aloiteta, tosin jatketaan nyt tuolla Nutron lammas riisillä koska koira ei haise ja se maistuu loistavasti. Vehnää lääkäri suositteli välttämään, varmuuden vuoksi, se kun on usein syyllinen (vaikkikin kuulemma usein toista heille kuulemma väitetään).

Uusi pantakin piti ostaa, eka panta on jäämässä pieneksi (ja on niin julman ohutkin jo). Pantaa käytellään harvemmin, mutta pitää senkin käyttö opetella, kun tokossa se vaaditaan valjaiden sijaa kehässä. Ostin pupulle leveän vaaleanpunaisen (yllätys) vinttikoirapannan, näin se tukee parhaiten kaulaa. Tuo panta saattaa mennä aikuiseksi asti…

Tänään Pupu aloitti ”gasellihypyt”, eli samat jekut kuin Pilvellä. Gasellihypyssä otetaan esim. terassilta vauhtia sitten hypätään liioitellun korkea hyppy porras askelmien yli (niitä ei siis voi kävellä). Pilvi harrasti tätä aina :oD Hämmästyttävästi on tasapaino pennulla parantunut, laskeutuminen tuli jaloilleen, eikä turvalleen kuten pelkäsin.