Joulun vaarat ja trimmausta

Posted on

Joulu sujui koirilla rauhaisasti, eivät olleet moksiskaan lahjojen avauksesta tms menosta. Joulukinkku hajuineen oli kyllä vastustamaton ja kinkun leikkaus aiheutti parveilua ympärilläni. Illalla sitten koirat onnistuivat huomaatta syömään Pandan suklaarasiasta suklaita. Onneksi lapset olivat tyhjentäneet sen jo lähes kokonaan, ehkä muutaman konvehdin saivat. Nopeasti kumminkin googletin, miten vaarallista se suklaa olisi esim. Jekulle, joka on kevein, mutta ei tuommoisissa konvehdeissa ollut vaaraa. Maitosuklaatakin saisi vedellä aika satsin. TÄÄLLÄ suklaa myrkytyksestä ja määristä. No onneksi kellekkään ei tullut mitään oireita.

Kupissa on kyllä vähän herkkuja ollut, kun pieniä määriä laatikkojen jämiä, herneitä ym on kuppeihin päätynyt. Pitäähän koirillakin vähän joulua olla. Isommat määrät äkkiseltään voisivat aiheuttaa vatsanväänteitä.

Jouluaattona koiria rapsutellessa kädet löysi muutaman takun niin Jekusta kun Naomista. Takku tarkoittaa meillä, että pesu on jo myöhässä ja välittömästi paljuun. No en viitsinyt aattona viedä, niin vein tänään molemmat. Naomin pitkät karvanosat oli takkuuntuneet tosi pahasti, etenkin kun on nyt puettu vaatteitakin, ettei palele. Niimpä Naomilta lähti tukkaa pois, nakuharjakoira malliin leikattiin. Rumahan se on, mutta voipi rauhassa pukea kylmään ja ei takkua.

Kekku Kekkonen olikin sitten takussa, nyt pitää tihentää pesuväliä, nämä kurakelit kun pahentaa takkuamista. Mutta kyllä siitä selvittiin, hitaasti mutta varmasti.

dsc_8429-001.JPG
Voi Naomista tuli ihan kaamea 😀 Ei ihan kalju vaan semmoiseen sentin turkkiin ajelin. Painoa on edelleen liikaa, kuten näkyy, mut jos lääkityksen sais kohdilleen, niin painokin lähtisi tippumaan.

dsc_8437.JPG
Kekku ja kekun pitkä nenä 

dsc_8441.JPG