Koirien liikuttaminen nostaa suuria tunteita. Koirilla on semmoinen mystillinen 1v ikä, jonka jälkeen ne kestä esimerkiksi pyörällä juoksutusta (isoilla koirilla tämä mystinen ikä on 1,5v-2v). Koiraa voi juoksuttaa kun kasvu on loppu. Jännästi vaan pystykorvakin saattaa jo alle vuosikkaana haukkua ekat hirvensä, eikä niitä millään pikapyrähdyksellä metsästä haeta. Tai pentukoiraa kehotetaan liikkumaan ja pennut liikkuvatkin koko päivän jos saavat mahdollisuuden. Ravaaminen kovalla alustalla rasittaa koiran jalkoja, se on totta, mutta hajoaako koira, jos se juoksee 1-3krt kuukaudessa pyörän vierellä? EI varmasti, jos muu peruskunto on kunnossa ja koiraa liikutellaan vaihtelevissa maastoissa.

Meillä Pupu rakastaa pyörän vierellä juoksemista, tasaista ravia ja välillä täyttä laukkaa, niin paljon kuin pyörästi irtoaa. Siltä selkeästi purkautuu pahin puhti pois pyörän tasaisessa kulussa, vaikka väitetään, ettei koiraa väsytetä liikunnalla. Mutta ei se meidän ainut liikunta ole, välillä käydään metsässä, remmilenkeillä, vapaana pelloilla jnejne.

Eilen käytiin pyörällä Pupun kanssa ja Jekku kävi korttelin ympäri harjoittelemassa pyörän vierellä oloa. Tänään sitten virtakaksikon kanssa käytiin metsälenkki. Molemmat oli flexeissä, joten saivat painaltaa. Naomi raukka joutuu vielä  rentoutumaan kotona tikkien takia.

Pupu yrittää ja yrittää, mutta ei usko, ettei nyt rapsutuksia irtoa 😀

Näyttelykoiran elämän toinen puoli, nauttimista lenkeillä ja pihamaalla, tuloksena kuralla kuorrutettu otus.

Takaovesta salaa kuvattuna…

Tänään metsästä, vauhtia ei puuttunut.

Syksyinen metsä tammineen oli komea.