Osui silmiini juttu Grufsin näyttelyn voittajasta (Englannissa oleva suuri ja hyvin arvostettu koiranäyttely). Siinä kuvattiin voittajakoiran elämää. On hyvin surullista luettavaa, mutta ikävä kyllä suomessakin on jossain määrin jo myös tälläistä näyttelyvoittajien, etenkin turkkirotuisten koirien elämä. Kotona eletään häkeissä, joskus päästään perheen pariin, pihalle päästään vaan laatoitetulle alueelle ja siinä se. Kotona mahdollisesti löytyvien toisten koirien kanssa ei voi leikkiä ja riehua, koska muuten turkki menee pilalle jne.

JUTTU LÖYTYY TÄSTÄ 

Tämä on juuri se mitä en ole valmis uhraamaan meidän näyttelykoirien elämästä, koirien pitää saada elää koiranelämää, saada virikkeitä ja pitkiä lenkkejä, vapautta ja leikkejä. Jekullakin olisi varmasti ehkä pidempi turkki ja pystyt korvat, jollen olisi lenkkeilyttänyt sitä talvella niin paljon, jos olisi tyydytty vain pikaisiin pissatuksiin. Korvat ei olisi paleltuneet eikä turkki kuluisi. Mitä siitä, jos koira menisi pitkin seiniä, kunhan kehissä sitten olisi hieno…

Nämäkin, tämän hetkiset kurakelit olisi kauhistus… Ja kyllä sitä itseäkin melkein itkettää ja samalla naurattaa, että lenkin jälkeen meillä on kaulaan asti musta harjakoira. Eikä ne ees tavanomaisella huuhtelulla lähde, vaan meillä on kotona koko ajan harmaanruskea jalkainen harjakoira, jonka turkki on ihan sotkussa, kun on kastunut. Mutta toisaalta meillä on myös tyytyväinen harjakoira, joka köllähtää lenkin, pesun ja kuivatuksen jälkeen, omalle pedilleen nukkumaan tai ottaa lelukorista luun ja alkaa sitä rentoutuneena kaluamaan.

Tuo musta ei TODELLAKAAN lähde helpolla irti. Pelkällä huuhtelulla jää harmaanruskeat jalat, mutta mitä siitä, parin tunnin päästä ne näyttää taas tältä. Toivottavasti ne lähtee sitten ees kunnon aineilla 😀