Olen pyöritellyt ja pyöritellyt viikkoja ja viikkoja asiaa nimeltä pentu. Olisiko se ceskypentu ruotsista, Hupin pentu suomesta, harjakoira, villakoira vai ihan jotain muuta, helppo tukkaa tms. Aloin jo kallistua ceskyyn päin mutta joku asiassa mätti. Olen nykyään valinnut aina yksilöitä, en tiettyä rotua tai sukupuolta. Siksi meillä varmasti on näin montaa eri rotua. Ja kun etsin myös näyttelyihin sopivaa, tuo se omat rajoituksensa.
Sitten sain uutisia, että pieniä koiravauvoja olisi tulossa heinäkuussa… Mietin olisiko jo sopiva aika palata alkuun… Olisiko aikaa kulunut tarpeeksi? Päädyin että kyllä, nyt on selvästi aika pienelle villakoiralle. Elämäni paras villakoira oli toyvillakoira Roosa ja elämäni kaamein koira, oli kääpiövillakoira Wilma. Molemmista jouduin luopumaan ennen aikojaan. Koirien muisto oli jotenkin niin vahva, etten voinut kuvitella aiemmin pientä villaa, mutta nyt, pentukuume on vallannut mieleni 😀 Meninpä sitten myös Riihimäen näyttelyssä kantelemaan pientä toyvillaa, joka on syntyvien pentujen puolisisarus, se oli se viimeinen virhe… Nyt vaan toivotaan, että kaikki sujuu hyvin. Kukapa voisi tälläistä vastustaa: