Nyt se sitten tapahtui… Pupun turkista löytyi pihkaa. Aavistelinkin jo tätä kun aina tappaa niitä männyn ja kuusen oksia. Onneksi ei ollut paljoa ja vain tuossa kaulassa, että sai helposti pois. Lisää on varmaan odotettavissa, kunnes rauhoittuu puiden kanssa, epäilen kyllä, ettei sitä tapahdu lähiaikoina :oD
Jatkuvalla kieltämisellä ja kehumisella alkaa olla vaikutusta ja pureminen on vähentynyt huomattavasti. Ja ehkä sillä, että lenkillä eleettömästi kiepautin neidin selälleen, kun ei uskonut kieltojani.
Tänään posti toi kauniin vaaleanpunaisen nahkahinan ja vaaleanpunaisia valjaita odotellaan (pidempi toimitusaika). Vaaleanpunainen kun sopii niin hyvin ruskeaan koiraan…
Huomenna olisi taas valokuvauspäivä, kun on taas kaksi viikkoa kulunut edellisistä kuvista jalkapallon kanssa. Saa nähä onko neiti kasvanut. Minun silmiin näyttäisi että on, varsinkin kun makaa levällään lattialla. Ja onhan kaikki Wilman vanhat valjaat ja takit jo pieniä.Vaikea silti hetkittäin on uskoa, että Pupusta tulee isovillakoira joskus :oD.