Agiliitoa ja töihin

Posted on

Tänään oltiin agiliitämässä. Jekku toimii aina alkutunnin mielettömästi ja sitten alkaa hyytymään loppua kohti, alkaa väsyttämään ja ihan puhki jo treenaamisesta. Mutta todella hyvin se menee siellä, tänään taas häikäsityi, miten se osasi hienosti mennä esteeltä esteelle ohjeiden mukaan, omistajan kämmätessä minkä ehtii 😀

Koska kaikki koirat oli melkoisen puhki, jäi lopusta 10min käyttämättä, niin otin Hupin kentälle. Hupi pääsi kokeilemaan uutta paikkaa, uusia hajuja ja otettiin me hyppyestettäkin, rima maassa tosin, mutta sitä siivekkeiden välistä menoa. Ja pujotteluakin Hupi pääsi jo kokeilemaan. Jälleen kerran, vailla pelon häivää poika paineli ja toimi namin perässä kuin vanha tekijä.

Pikkuisena yllätyksenä sai edellisestä työpaikasta puhelun ja maanantaina lähdenkin töihin. Minun piti lähteä vasta syksyllä, mutta nyt käyn vajaa kaksi kuukautta töissä, sitten kesälomaillaan rauhassa ja syksyllä taas töihin. Koirille se on vähän uutta, osalle, mutta en usko sen olevan ongelma. Teen lyhyttä työpäivää, joten se ei juurikaan aamupäivän kauppareissuajoista eroa. Lisäksi useamman kerran viikossa täällä on pikkuneidin hoitajat paikalla.