Pientä koulutusta kotipihalla, nyt meiltä löytyy jo putki, kepit sekä rengaseste. Hyppyesteitä pitäisi väsätä itse…
Viime kesänä Hupi upposi uimista yrittäessä, tänä kesänä tappijalkojen kanssa on varustauduttu, molemmille on pelastusliivit hellepäivien uinteja varten.
Kun Pupu ei enää asu öitä ja yksinoloja koirahuoneessa, sain ison koiransängyn kannettua pois ja tilalle muutama tuoli pikkupojille, sekä tietenkin tuolien alle pehmeät pedit.
Tiedän, että tämä kirjoitus voi suututtaa monia. Mutta pakko kirjoittaa ilmiöstä harrastuskoira. Jo ennen muinoin kasvattajat myivät vanhoja narttujaan, jotka oli jo pentueensa tehneet, jotta jäisi tilaa nuoremmille. Mutta nykyään on noussut ilmiö, jossa harrastajat myyvät nuoria koiriaan, koska niissä on joku vika, että se ei käy enää harrastukseen. Itse olen tutustunut ilmiöön moneen kertaan lähinnä näyttelypuolella, mutta tiedän, että sitä on myös mm. agilityssä ja en vaan voi sitä itse hyväksyä. Otetaan koira, se kasvaa ja sillä onkin vaikka vääränlainen häntä, hammas puuttuu tai kasvaa liian isoksi tai se ei enää näytäkään multivoittajalta. Kun tämä havaitaan, lähtee koira välittömästi myyntiin, koska ei haluta haalia kotiin viallista yksilöä, jonka kanssa ei pysty enää harrastamaan ja koska koiran kanssa ei ole enää mahdollista osallistua näyttelyihin, saati voittaa. Koiran lähdettyä, otetaan uusi pentu paikkaamaan tilannetta, jotta päästäisiin taas kehiin, täytyyhän harrastusta pystyä jatkamaan. Koirasta on tullut pelkkä esine, jolta haetaan täydellisyyttä ja voittoja, harrastusväline. Koiralla ei tunnu olevan enää mitään virkaa ystävänä ja lemmikkinä.
Jollain tasolla mä hyväksyn tämän tavoitteellisille kasvattajille. He eivät todellakaan voi pitää nurkissaan jokaista rekkua, jolla ei ole jalostuskäyttöä. Tosin monet kasvattajat käyttävät sijoittamista, jotta koiran ei tarvitse vaihtaa kotia, jos se onkin ”viallinen”, se vaan jätetään käyttämättä. Ja kasvattajatkin tietävät, että susirumakin koira voi olla hyvä jalostusyksilö. Vaikka se ei niitäkään menestystä näyttelyissä, se voi tehdä kuvankauniita pentuja.
Itse olen ostanut jokaisen pennun tähän taloon ensisijaisesti lemmikiksi. Kukaan kasvattaja ei ole minulle edes luvannut mitään näyttelykoiraa ja menestystä. Osassa kauppasopimuksiakin minulla lukee, että lemmikkitasoa tms. Uuden koiran hankinta ei saa olla näyttelyesineen hankinta, vaan ensisijaisesti pitäisi ostaa itselleen koiraa, ystävää ja lemmikkiä. Kaikki muu tulee sitten bonuksena päälle. Tiedän, että osa kasvattajista on hyvin tarkkoja, etteivät myy koiriaan tälläisille koirien kierrättäjille. Itsellänikin on ollut tilanne, että kotona on jo 3 koiraa, enempää ei voi ottaa ja kaikki on jollain tavalla viallisia. Sitten vaan keksitään muuta harrastusta ja eletään sitä koiranomistajan elämää, kunnes tulee uuden pennun hankinta ajankohtaiseksi ja sitten ehkä päästään kehiin taas, jos ne enää kiinnostavat.
Kyllä mä myönnän, että mua kirpaisi nyt Pupun sairastuminen, kun oli suunniteltu niitä veteraanikehiä ja kasvatettu pitkään turkkia. Kyllä se harmitti, mutta enemmän nousi pintaan pelko koko koiran menettäisestä. Siinä hetkessä näyttelykehät ei ole merkityksellisiä. Näyttelyt on kumminkin 5 minuutin juoksu ympäri rinkiä, josta maksetaan suolainen yli 40e hinta ja saadaan paperinpala, joka on yhden henkilön mielipide koirasi ulkoisista seikoista. Tosi harrastajanahan minun olisi pitänyt enemmän olla pettynyt kehien jäämiseen ja varmaan pistää koira monttuun, jotta oisin voinut hankkia tilalle kehäkoiran moisen viallisen tilalle. Mutta koska Pupu on rakas lemmikki, minä pelkäsin enemmän sen hengen puolesta, etten taas menettäisi koiraa aivan liian nuorena, kehillä ei ollut enää mitään merkitystä.
Yhden koiran olen elämässäni joutunut antamaan pois ja se oli hyvin vaikeaa ja tuskaista, vaikka koira pääsi maailman parhaaseen paikkaan. Kaikkien vuosien ajan, mitä koira eli, minä ikävöin sitä ja mietin mikä meni väärin, olisinko voinut tehdä jotain paremmin. Ja syy ei todellakaan ollut näyttelymenestys, sitä koiralla oli riittämiin, vaan perheen sisäiset syyt (ääreis vilkas koira, 4 koiran lauma ja vastasyntynyt vauva, koiralle ei pystytty antamaan sitä mitä se tarvitsi ja häiriökäyttäytyminen oli melkoista). Siksi ihmettelenkin miten kylmähermoisesti ihmiset laittaa koiriaan eteenpäin. Ilmeisesti näyttely (tai harrastus) esineeseen ei alunperinkään kiinnytä…
Ilmiö on todella ikävä ja nostaa kuilua kotikoiran ja näyttelykoiran välille, etenkin kotikoiran omistajien silmissä. Monta kertaa olen kuullut, ettei meidän mussua haluta viedä näyttelyyn, koska se kelpaa meille ihan tälläisenä… Siitä pitäisi vähän oppia osi harrastajankin.
Päästiin pitkästä aikaa agilitytreeneihin. Sisukin oli mukana ja tällä kertaa ilman häkkiä, odottelemassa omia näyttelytreenejään. Pelkäsin miten käy, kun on vain hihnalla kiinni, että haukkuuko ja hilluuko, kun Jekku menee radalle. Mutta ei, ceskymäisene tapaan Sisu istui ja pötkötti kaikessa rauhassa katsellen radan tapahtumia.
Näyttelytreenit sujui Sisulta hyvin ja huisin hauskaan oli loppuleikeissä. Jekku on niin onnellinen nakupoika harjakoiraystävästään. Harjakoirat kun usein on vähän roturasisteja ja leikit oman rodun kesken toimii parhaiten. Jekulla on kumminkin nykyään kotona vajausta harjakoiraystävästä. Hassuinta on, että Jekun ystävä on uros, narttujakin on paikalla, mutta näillä pojilla leikki toimii.
Sisullakin oli kavereita harjakoiraporukassa 🙂
Jekku ja paras ystävä
Kerrankin oli kuvaaja mukana treeneissä ja saatiin mukavasti videoita. Jekku toimi tällä kertaa melkein unelmasti, pari viime kertaa kun on mennyt ihan haahuillen ja huonosti kuunnellen. Ilmeisesti naapurin nartun juoksut vaikutti. Hupi toimii edelleen kuin junan vessa, ainut mitä itse miettii, on Hupin selkä tai lähinnä pitkäselkäisyys. Toki Hupilla on hyvä kunto ja lihaksisto, mutta silti moneen kertaan A-este treenien aikana mennään, että miettii onko huonoksi sille.
Ja sitten esittely harjakoirien näyttelytreeneistä, mukana myös kaksi ceskyä 😀
Jekun ja Hupin agility alkoi taas kesätauon jälkeen. Hupi oli hieman kesäterässä ja heräsi vasta toisella rataharjoittelulla. Mutta aina se on ollut hitaasti lämpeävä. Jekku taas syttyi nollasta sataan sekunnissa. Radalla mun mokaillessa, koira suoritti monia ylimääräisiä esteitä… Jos ei emäntä anna käskyjä, niin voihan sitä yhden putken ja hypyn mennä varuiksi. Itse olin aivan kesäterässä, ohajukset oli ihan mitä sattuu, juokseminen kahden kanssa radalla oli hiostavaa, mut eiköhän se siitä kun pääsee taas rytmiin.
Koirissa on ollut nyt jännä huomata, että radalla liikkuminen on niille suuri intohimo ja palkinto. Ne eivät enää odota radan lopussa saatavaa ruokapalkintoa.
Sisu odotteli agilityn ajan häkissä radan reunalla. Jekun suoritusvuorolla häkissä oli myös Hupi. Pientä protestointia häkistä kuului, mutta meni paremmin kuin odotin. Ainut tuska oli raahata tuota painavaa metallihäkkiä mukana, availla ja sulkea sitä siellä. Haastetta toi myös 3 koiraa hihnan päässä. Treenipaikka Koirakoulu Kompassissa on toisessa kerroksessa, pitkien portaiden päässä, niin mitään rengassysteemejä ei voi ottaa häkin alle.
Agilityn jälkeen alkoi näyttelyharkat, jossa Sisu pääsi harjoittelemaan. Odotin pientä aristelua, mutta ei, poika porskutti kuin vanha tekijä. Ekaa kertaa näyttelyhihnassa ja silti ravasi kauniisti.. Seisomisessakin on viimein mennyt oppi päähän ja koira malttaa jo seistä. Pöydällä tuomarit oli kavereita ja hampaatkin näytettiin hienosti. Harjoittelun jälkeen päästettiin kaikki leikkimään ja agilitypojatkin pääsi muiden joukkoon, huilattuaan häkissä. Kaikille puettiin poikakoirien vaipat, sillä sisätiloissa voi herkästi nousta jalka. Meillä ei ole noussut, mutta mieluummin laitan vaipan, kuin jynssään lattioita tai verhoja. Sisukin pääsi harjoittelemaan vaippaa. Vähän se häiritsi, mutta silti leikit onnistui harjakoira lapsosten kanssa.
Porukkaa treeneistä (Hupi liekeissä, Tira puuteri, Zulu naku, edessä valkea Selene puuteri, Jekku ja Sisu)
Pikku Sisu ja ison pojan vaippa.
Kuinka vaikea on pitää suunsa kiinni ja antaa kouluttajan neuvoa, kun lapsi ohjaa koiraa agilityradalla 😀 . Hyvin vaikeaa ja välillä lipsahtikin… Mutta hyvin poika pärjäsi Hupin kanssa radalla. Toki Hupilla on nyt minun tekemä toko- ja muutaman kerran agilitypohja, mutta hyvin alkeissa Hupi menee. Ja pojallakin on tokokoulutus pohjaa edesmenneen Ilo koiran kanssa, joten koiran koulutus ei sikäli ole outoa. Pelkäsin vähän onko Hupi liian kiinni minussa, mutta ei, ruuan perässä se menee ihan minne tahansa ja kenen kanssa tahansa.
Pikkupojat kävi taas agilitytreeneissä ja että olen niin iloinen poikien toiminnasta. Jekku kuului osaavampaan porukkaan ja Hupi aloittelevien ja molemmille oli vähän omat ohjauskuviot, mutta periaatteessa rataa. Jekulla meni hyvin ja jos vielä ohjaajakin osaisi ohjata sitä koiraa 😀 Mä olin niin hukassa milloin piti kääntyä ja valssata ja ohjata koiraa ja vaihtaa kädestä toiseen ja ottaa haltuun. Mutta hyvin me selvittiin ja hyvin Jekku selvis. Jekku, vaikka sillä on vauhtia, sillä on kumminkin aikaa kuunnella, tänään tosin ryhmän tytöt, joilta oli just juoksut loppu, houkutteli hetkittäin ja sai ajatukset harhailemaan, mutta kaikinpuolin koira silti toimi.
Mutta Hupi yllätti täysin, sillä oli myös 2 putkea ja hyppy, kuten Jekullakin, mutta niitä ei suoritettu vaikein ohjauskuvioin. Hupi meni ekaa kertaa oikeaan agility putkeen, kotonahan on vain Ikean putki. Näytti aika epätoivoiselta koiran kulku putkessa, lyhyillä tappijaloillaan, se kompastelin putken ryppyihin ja eteni todella hitaasti 😀 Mutta kun se tajusi, että putken jälkeen saa palkkaa, niin johan alkoi putkeen sujahdus sujumaan vauhdilla. Koira jo alkoi hakemaan putken suuta oma-aloitteisestikin. Parasta oli katsoa Hupin onnellista toohotusta radalla, kuin olisi enemmänkin treenannut.
Jo nyt Jekkua ohjatessa meinasi kunto loppua vauhtiin ja siksak kuvioihin, Hupi saa varmaan kohta myös vauhdin päälle, sitten tää emäntä läkähtyy kyllä 😀
Kalkkunakuono Jekku, talven aikana on taas Jekun rusketus kuonosta hävinnyt ja kuono on taas vaalea…
Pojat leikkii taas tosi paljon keskenään.
Siellä ne pojat on taas kaksin…
Taidan olla katoamassa treenimaahan… Mietin lähtisinkö tammikuussa Turun näyttelyyn Jekun kanssa yrittämään sitä Cacibia, kansainvälistä sertiä. Sen verran olen ollut ulkona näyttelykuvioista, että halvin ilmottautuminen meni ohi ihan varkain. Nyt näyttelyilmottautuminen maksaisi 45e, siihen päälle vielä bensakulut… Ajo tammikuun lopussa, lähtö mahdollisesti aikaisin aamulla viikonloppuna, kun muut jäävät peiton alle tuhisemaan, hmmm. Musta on varmaan tullut vähän mukavuuden haluinen 😀 Mä nimittäin ynnäsin ja ynnäsin ja totesin, että sillä hinnalla saisi 1,5kk tokokoulutusta ja ilmoitin Pupun keskiviikon tokokurssille seuraavaksi 3 kuukaudeksi 😀 . Jotenkin vaan tuntui järkevämmältä maksaa hinta koiralle mukavasta ja hyödyllisestä pitkästä koulutusrupeamasta, kuin 5 minuutin pyörähdyksestä kehässä, jonka tulos ei ollut mitenkään varma ja jonka lopputulokseen ei voi juuri itse vaikuttaa.
Eli nyt tiistaisin Jekku käy agilityssä Konalassa, keskiviikkoisin Pupu Tokossa Piski-Tiskissä Tuusulassa ja sunnuntaina Hupi Piski-tiskin tokokurssilla myöskin. Nyt on joka koiralla omaa puuhaa ja ehkä ne kohta on tottelevaisiakin 😀 Ja jos siltä alkaa näyttämään, niin kohta me ollaan varmaan sitten tokokisoissakin kokeilemassa onneamme.
Tämä hullu porukka muka treenaa…
Kaks yhtä vastaan