Lomailimme Honkajoen näyttelyn jälkeen viikon verran Parkanossa. Koirille se tiesi vapautta vanhan maatilan pihapiirissä ja retkiä metsään, sekä tietenkin mustikoiden syöntiä. Ainut rajoite oli tie, jonne ei ollut asiaa, vaikka se kiertääkin pihan kahdelta reunalta. Siitä kulkee harvakseltaan autoja (muutama päivässä) ja ihmisiä sekä joskus hevosiakin on nähty. Pupu on ainut, joka säntää autojen tullessa, mutta onneksi ne kuuluu aika pitkältä ja Puun ehtii kutsua luokse.
Lomailun vakiovarustukseen kuului namitasku, jonka avulla koirat sai helposti kiinni. Loppu ajasta Hupia alkoi kiinnostaa hajut niin, että sitä sai huudella aikalailla ennenkuin ilmestyi jostain pöheiköstä, tosin tappijaloilla se ei heinikoista kauhean helposti näyttävän pääsevän eteenpäin. Samoin kun hakkuu aukeilla kuljettiin, niin välillä ihmetteli, että kyseessä olisi metsästyskoira, niin oli koira risua turkki täysi sekä tappijaloilla oli haastavaa kulkea maastossa, mutta ehkä tsekeissä on helpommat metsät kuin meillä 😀
Vauhdilla perään, tuolla tapahtuu!
Pusu Jekulle
Montako jalkaa ja missä?
Jostain syystä harjakoirat rakastaa kieriä kuolleissa kastemadoissa!
Yks kaveri viuhahtamassa navettaan
Naomi pysähtyi sopivasti
Pallo pallo pallo