Melkein kävi hullusti…

Posted on

Eilen illalla Pupu yritti nousta lattialta ja kiinnitin huomiota, kun jalat oli ihan spagettina. Kun koira vaivoin pääsi ylös, se jäi nojaamaan sohvaan eikä reagoinut kutsuun. Yritin saada kontaktia koiraan joka vaipui lattialle, mutta silmät vaan painuivat kiinni. Pikainen vilkaisu suuhun ja totesin ikenien olevan vitivalkoiset. Tarkistin vielä muilta koirilta, minkä väriset ne pitäisi olla. Koira oli ihan tavoittamattomissa ja veltto. Äkkiä soitto Viikin eläinsairaalaan ja sieltä suositus tulla näyttäytymään. Katselin vielä hetken, pystyikö koiraa kuljettamaankaan vai kuoleeko se olohuoneen lattialle. No hieman Pupuun sain eloa ja eikun matkaan keskellä yötä. Klo 24 aikaan olimme Viikissä, siellä oli ruuhkaa, koska oli joku hätäleikkaus menossa. Koira oli edelleen aivan flegmaattinen, käveli kyllä vastaanotolle, mutta tilaisuuden tullen painautui makaamaan jalkoihin. Edes paikalle tullut hoitaja ei saanut sitä riemastumaan kuten yleensä. Oli outoa pitää Pupu täysin löysin hihnoin.

Menimme odottamaan lääkäriä ja sitten Pupu tultiinkin hakemaan tarkempiin tutkimuksiin. Kun Pupu lähti ultraan, minut pyydettiin mukaan. Ultrassa ei löytynyt mitään hälyttävää. Samalla otettiin myös neulalla pissanäyte, mutta sekin oli puhdas. Ultrasta sitten Pupu laitettiin tippaan ja odotettiin verikokeiden tuloksia, niitä odotellessa kävimme vielä röntgenissä kuvaamassa koiran vatsan. Siellä näkyi paljon ruokaa ja kaasua. Kaikki toimien ajan koira oli hereillä ja rauhoittamatta, se kertoo paljon siitä kuinka flegmaattinen Pupu oli. Verikokeiden tulokset tuli ja vain maksa-arvo oli koholla. Se viittasi vatsaperäisiin ongelmiin, jotka yleensä nostavat arvoa. Tippa alkoi vaikuttaa ja koira virkistyä. Kohta se jo yritti hurmata eläinten hoitajia ja läpsi niitä tassulla.

Näillä näkymin ongelma johtui alkuviikon syömättömyydestä ja oksentelusta, joka oli johtanut kuivumiseen ja mahdolliseen ruuansulatuskanavan infektioon. Vierasesinettä vatsassakaan ei voitu pois sulkea (esim. sukka). Lääkärissä Pupu sai oksennuksen esto ja vatsalääkettä. Reseptillä tuli antibiootti, oksennuksen estolääke, mahalääke sekä parafiiniöljy. Kotiuduimme, Pupukin suht reippaana omin jaloin klo 5 aamulla.

Nyt sitten meillä on kuukauden näyttelykielto. Emme voi lääkityksien takia osallistua Hämeenlinnaan, Tuusulaan eikä Hyvinkäälle, mutta viis siitä, koira on elossa. Maksa-arvojen kontrollikäynti pitää käydä kuukauden kuluttua. Kokemuksena tämä oli karmaiseva. On kamalaa istua olohuoneen lattialla koiran pää käsien välissä ja yrittää saada siihen jotain kontaktia…

dsc_9388.JPG
Tässä muutama tunti ennen ongelmia…