Tämän pennun miettiminen käynnistyi jo ennenkuin Ilo oli meiltä lähtenyt. Ihailin Mehmed harjakoiraa ja sain vinkin, että heillä olisi myös mehmedin värinen poika pentu vailla kotia. Hautasin asian pikaisen tutkimisen jälkeen, koska kyseessä oli poika ja koska Ilon selvittelyt oli kesken. Kun Ilosta jouduimme luopumaan, minulle selvisi, että poika on edelleen omaa kotia vailla. Alkoi ahkera miettiminen voisinko ottaa pojan, onko koiralla miten terve suku ja millaisia koiria on koiralla takana. Harjakoira pojista puhutaan paljon, että nostavat koipeaan sisällä, siinä missä tytötkin merkkailee sisällä. Ajatus pelotti. Monia poikaharjakoiran ja pienten poikakoirien omistajia haastateltuani, sain tietää, että osa on täysin sisäsiistejä ja osa tekee sisälle vain, jos on juoksuisia narttuja talossa tai jos koirien perheen urosten keskinäiset suhteet on rempallaan (kilpailua, kuka on kukko tunkiolla). Asiaan vaikutti, että pennun molemmat vanhemmat oli sisäsiistejä, tämä sisälle kuseminenkin kun periytyy. Pupun leikkaamisesta olin puhunut jo vuosia ja nyt kun näytti siltä, että koko kesäloma menisi juoksuisen nartun kanssa, päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Tämä tietenkin auttoi asiaa poika koiran hankinnassa.
Mietin myös eri rotuja, tutustuin ja selasin, soittelin tutuille ja mietin ja mietin. En halunnut enää tehdä samaa virhettä kuin Unin kanssa, että joutuisin luopumaan koirasta vain sen takia, että se on täysin väärän luonteinen minulle ja että sen pitäminen tässä elämäntilanteessa oli mahdotonta. En kestäisi enää luopua yhdestäkään koirasta… Mietinnässä oli harjakoira, kääpiövillakoira, shih tzu, amerikancockerspanieli ja ceskyterrieri. Kalkkiviivoille pääsivät shih tzu ja harjakoira. Koska shih tzun lytty kuono ei miellyttänyt isäntää ja itsekkin mietin miten pärjäisin partaisen naaman kanssa. Ceskykin oli loppuun asti mukana ja näitäkin kyselin, mutta pentutilanne oli heikko (mutta tämä jäi kyllä mieleen rotuna, jonka voisin joskus ottaa, parrasta huolimatta). Lopulta mietittyäni ja mietittyäni sain vain todeta, että omasta mielestäni harjakoira on ollut aina täydellinen minulle, joten mitä sitä vaihtamaan.
Sitten alkoikin pennun taustan selvitys… Mitä silmäsairauksia ja muita sairauksia voisi takaa löytyä. En halunnut koiralle samaa kohtaloa kuin Ilon kanssa. Tervettä sukua ei ole olemassakaan, mutta tämä ei näyttänyt olevan pahimmasta päästä. Lisäksi selvittelin millaisia turkkeja sukulaispuutereilla oli, että mitä oli turkin osalta odotettavissa.
Kaikkeen tähän meni kolmisen viikkoa, joten ihan heppoisesti ei tullut pentua otettua, mutta Ilon ja Unin jälkeen sitä on tullut liian varovaiseksi ja tieto on lisännyt tuskaa…
Tässä Pupu turkki avattuna. Harmittaa etten ehtinyt pestä sitä ennen leikkausta, sillä nyt kestää varmaan viikon ennenkuin pääsee pesemään. Mutta ei tällä tukan mitalla ois ollu kyl mitään asiaa näyttelyyn tai olis, mutta tuskin ois pärjännyt…