Pellolla

Posted on

Kävin tänään lenkillä pellolla. Tiemme päässä on pelto, jota ei ole kynnetty ja sen heinäisillä reunoilla pystyi hyvin kävelemään. Kannoin alussa Iloa sylissä, ettei Pupu innostuksissaan survoisi sitä. Pupu hyppi yrittäen haukata sylissäni olevaa Iloa. Ei vaan pöljä katsonut minne laskeutuisi valtavan loikan jälkeen. Koira hyppäsi editseni päätyen ojaan, lähes selkää myöten veteen. Hetken Pupu ihmetteli, mutta sitten lähti vauhtiin. Koira juoksi pellolla yli puoli tuntia putkeen, täyttä vauhtia, isoja kaaria tehden ja ojien yli ees taas hyppien. Kun koira oli vartin painaltanut usva sumussa, pystyin päästää Ilonkin maahan. Ilo kipitteli sivistyneesti pellon reunaa ja jätti kurassa juoksemisen Pupulle. Pupu joutui kotiin tultua shampoo pesulle (ojan jälkeen ei tuoksunut järin hyvälle) ja Ilolta tarvitsi pestä vain tassut 😀 .

Pupulla on nykyään valtava halu pitää jotain suussa. Pellolla jos ei muuta saanut niin tukko heinää tai sammalta. Lenkeillä Pupulla on usein puoli matkaa käpy suussa. Välillä se putoaa ja kauhea huoli että sen saa mukaan ja joskus se vain unohtuu. Luulisi noudon opettaminen tokossa olevan helppoa, kun koira tykkää hakea ja kanniskella.

Ilokin on saanut päähänsä pompulat, etutukka roikkui aina silmillä ja silmät alkoivat vuotaa ja värjäsivät kuono turkin ruskeaksi. Nyt on sitten pompulat, vuorotellen yksi ja kaksi, ettei kulu tukka yhdestä kohtaa. Värjäytyneisiin silmän alusiinkin minulla on kikka, jonka löysin valkoisia villakoiria kasvattavan sivuilta.
1. Nyrhin käsin saksilla värjäytyneet karvat pois (kone ei vedä silmän kohdalta niin tarkasti),
2. Sitten pyyhin Diamond eye -silmävedellä
3. Sen jälkeen laitan silmien alle vaseliinia.
Tämän kun tekee joka päivä, niin silmien aluset ei enää värjäydy tai väri ei tartu. Seuraavalla kerralla kuonoa ajaessa iho on alta terve ja värjäytymätön.

Muutama kännykkäkuva Pupusta ja Ilosta tänään pellolla.

ainaltaa

menemään

pompsut