Ruokintasuunnitelma

Posted on

Teen nyt ruokintasuunnitelmaamme näin vähän ylös, sillä aikaisempiakin on ollut hauska lukea ja miten on toiminut. Tarkalleen ottaen palaamme vanhaan hyväksi havaittuun ruokintamuotoon mitä syötiin pitkiä jaksoja aikaisemmin. Se koostuu laadukkasta nappulasta, jota on ruuasta 2/3-1/2 annoksesta. Loppu koostuukin raaoista lihoista, eli sitä 1/3-1/2 annoksesta, vähän päivästä riippuen. Saapi nähdä laajeneeko tämä sitten jossain vaiheessa raakaruokintaan vai mihin suuntaan. Totesin vaan itselleni, että raakaa on pakko ujuttaa ruokavalioon, nyt pelkällä nappulalla ja harvinaisilla lisukkeilla elettynä, koirien mahat ei kestä juuri mitään muutoksia. Aina kun raaka on ollut kuvioissa mukana, on mahatkin kestäneet paremmin. Mutta koska nuo otukset on olleet niin pitkään kuivanappulan vetäjiä, niin teemme hidasta siirtymistä tuohon raakaan. Tällä hetkellä raaka tulee muodossa Oskarin lihapullat, sillä niistä on helppo annostella pieniä määriä. Naomi saa tuskin havaittavan hippusen, koska sen vatsa on kaikista herkin. Hulluinta on, että Naomi söi vielä 2v sitten täysin barffia, kun muut ei oikein sopineet ja pikku neidin syntymän takia siirryttiin nappulalle ja sen jälkeen ei ole Naomin vatsa kestänyt enää oikein raakaa.

Tämän hetkinen ruokavalio:

Pupu:
reilu 2dl Acana Wild Prairie (viljaton ruoka)
1dl  ANF lammas-riisi/Brit Care lohi-peruna (Pupu syö vanhoja jämiä pois)
1 Oskarin lihapulla
Pieni loraus öljyä, nyt Nutrolin (välillä lohiöljy/Eforion ym)
½tl puolukkajauhetta

Naomi
1,5dl Acana Wild Prairie
Hitunen Oskarin lihapullaa
Pieni loraus öljyä, nyt Nutrolin (välillä lohiöljy/Eforion ym)
½tl puolukkajauhetta

Jekku:
1dl Acana Wild Prairie
½-1dl Orijen 6 fish
1 Oskarin lihapulla
Iso loraus öljyä, nyt Nutrolin (välillä lohiöljy/Eforion ym)
½tl puolukkajauhetta

Hupi:
2dl Acana Wild Prairie
1dl Orijen pentu (jämät loppuun)/6 fish
1 Oskarin lihapulla
Iso loraus öljyä, nyt Nutrolin (välillä lohiöljy/Eforion ym)
½tl puolukkajauhetta

Kuten huomaa, turkilliset näyttelykoirat saa hieman tuhdimpaa sapuskaa ja öljyä enemmän ja kotoilijat saa sitten hyvää mutta hieman kevyempää sapuskaa ja vähemmän öljyä. Toki sekin vaikuttaa, että kotoilijat on leikattuja narttuja, jotka pullistuvat ruuan näkemisestäkin 😀 . Mutta fakta on, että ilman kunnon lisiä, ei sitä näyttelyturkkia ja kroppaa rakenneta. Puolukkajauhe (ja välillä karpalo) on mulla ollut aika pitkään mukana, nyt oli pidempi väli ilman ja taas palautin sen. Raakaruokinnassa ollessa käytin ihan oikeaa puolukkaa kasvisssoseissa. Se on meillä auttanut silmien valumisiin ja niiden värjäymiin, sillä hiiva, joka värjää nuo silmän aluset, ei kasva happamassa.

Hupi siirtyi nyt aikuisten kanssa samaan ruokintarytmiin, eli 1krt päivässä. Nyt se vaikuttaa tyytyväisemmältä. Se saa kerran päivässä mahan täpötäyteen ja sitä on sitten kiva sulatella päiväunilla. Aikaisemmin kun sai kaksi pienempää annosta, tuntui nälkä olevan jatkuvaa. Painonhallinnan ja luontaiseenkin petoeläimen syömiseen kuuluu syödä maha täyteen ja sit lekotella mahan vieressä, kunnes taas tulee nälkä. Pieniannoksiset ikuiset laihduttajat, eli meidän nartut, on myös tyytyväisempiä, kun saavat annoksen kerralla, eikä muutamaa miniannosta.

Hupi vaihtoi myös kuppinsa isompaa. Se syö samankokoista annosta kuin Pupu, joten mahtuukin paremmin, mutta ahmiminen on hankalampaa liian isosta kupista. Syöminen kestää vähän kauemmin, kun nappulat karkailee kupissa.

Hupi ja isompi kuppi

Kaikki haluaa saman lelun…

Tappaja harjakoira…

Lumi pöllysi, kun Pupu nouti lelua.

Pojat tietty odotti, että Pupu toi sen pois syvästä lumesta. Jekku ei vieläkään tajua, että jos jahtaa jotain, solla on lelu, niin ei voi juosta edellä 😀

Yks onnellinen

Tähän paistoi aurinko…

Kun on riehuttu, on sisällä koirien raatoja pitkin lattiaa…

Hupi löytyy nykyään välillä tällälaillakin…