Silmätulokset

Posted on

Ilo ja Naomi kävivät tänään silmätarkastuksessa eläinlääkäri Sari Jalomäellä. Harjakoirilla on paljon vikaa silmissä, joka alkaa vanhemmalla iällä, joten varmuuden vuoksi mentiin.

Naomin silmät olivat terveet, harvinaisen terveet. Eläinlääkäri ihmetteli ääneen, että miten voi olla näin hyvässä kunnossa silmät (tämän ikäiseksi harjakoiraksi). Yläkyynelkanavat puuttuivat edelleen, kuten aikaisemminkin, mutta niillä ei ole merkitystä, mitä nyt nuo silmät vuotaa ikuisesti. Tosin siitäkin eläinlääkäri tokaisi, ettei taida paljon valua, kun oli niin siisti naama. Sanoin, että valuu ja paljon, mutta niitä hoidetaan ahkerasti. Muutama, tuskin havaittava, kaihipiste oli, mutta niilläkään ei ollut merkitystä, kun olivat iänmukaista ja tuskin havaittavia.

Mutta Ilo… Arvasin, että häikkää oli, koska eläinlääkäri oli hiljaa pitkään kun tutki ja tutki Ilon silmiä, kysyi ikää ja tutki taas. Ilon oikeassa silmässä oli lasiaisvuoto ja linssi roikkui jotenkin kummallisesti taaksepäin. Koirasta otettiin nyt PLL-geenitesti, joka kertoo onko koira linssiluksaation suhteen terve, kantaja vai sairas. Linssiluksaatio on tila, joka tulee kun linssi silmästä irtoaa. Erittäin kivulias ja silloin ei ole enää paljoa tehtävissä. Ilon tilanteessa jos tulos on terve, koira ei sairasta linssiluksaatiota, vaan lasiaisvuotoa ja se on paljon helpompi juttu, vaikka sekin on joskus edennyt linssiluksaatioon, mutta se on harvinaisempaa. Tällöin tarkastuksia tehdään vuoden välein.

Jos tuloksena on kantaja/sairas, on oletettavissa, että linssi irtoaa ennemmin tai myöhemmin. Tuohon on leikkaus, jossa linssit poistetaan (näkökyky säilyy jonkinlaisena), mutta se maksaa noin 2000e. Me emme lähde Ilolle tätä leikkausta tekemään, jolloin vaihtoehdoksi jää lopettaa suht nopeaan koira tai käydä tarkastuksissa 3kk välein, jollei tiheämmin ja lopettaa koira vasta sitten kun linssi irtoaa (kivulias tila). Minä luulen, että päädymme ensimmäiseen, sillän linssiluksaatiot voivat kehittyä hyvin nopeasti…

Tuntuu kamalalta olla kylmän viileä ja todeta, että koira lopetetaan vaikka se on vielä terve. Mutta parempi lopettaa mielestäni ennenkuin koira kärsii yhtään enempää ja kun on kaupan päälle nuo allergiatkin. TÄmän hetkinen tila on eläinlääkärin mukaan kivuton. Ja vaikka ulospäin näyttäisikin kylmän viileältä, niin päässä myllertää ja tuntuu, että tämä on tänään imenyt kaikki voimat. Lapsille on jo puhuttu, mitä tapahtuu riippuen tuloksesta, mutta kyllä tämä tulee olemaan heillekkin vaikeaa, jos tulos on huono, Ilo kun on kaikille hirmu rakas. Ja mitähän muut koirat sitten tuumaavat…

Toivomme ehdottomasti tervettä tulosta Ilolta, mutta jos joudumme Ilosta luopumaan, niin on mietittävä, tuleeko taloon sitten joku.  Mutta katsotaan, parin viikon päästä olemme viisaampia Ilon allergian ja silmien osalta.