En voi käsittää, miten ihmeessä minulla on niin huono tuuri koirien kanssa. Tähän mennessä, olen joutunut luopumaan kaikista koirista ihan liian aikaisin. Nyt Ilon elämä on vaakalaudalla. Odottelemme edelleen tuloksia PLL-geenitestistä, mutta sekään ei välttämättä auta mitään, vaikka terveen paperit sieltä tulisikin. Eilen ja tänään Ilo on taas alkanut oksentelemaan. KOira oksentaa isoja vaaleanruskeita nestemmäisiä läikkiä, joiden määrä kyllä vastaa paljon isomman koiran, kuin Ilon tekemiä. Lisäksi Ilo on taas pahentunut pakonomaisessa nuolemisessaan (nuolee pitkiä aikoja eri pintoja, lattiaa, sängynreunaa, pöydänjalkoja jne). Ruokana on ollut lohi+parsa, mutta se on nyt muutettava, taas. ELäinlääkäri on TAAS tilattu maanantaiksi, nyt mennään eri lääkärille (joskin vanha tuttu, mutta ei ole Iloa hoitanut nyt viime aikoina, aikaisemmin kumminkin on). Keskustelen eläinlääkärin kanssa onko tätä enää mitään mieltä jatkaa vai onko hänellä vielä jotain ideoita hatussa. Saattaa siis olla Ilon viimeinen käynti… 🙁
Minulla ei ole ollut yhtäkään vanhaa koiraa, en tiedä millaista on elää vanhenevan koiran kanssa. Toivoin niin, että tämä kolmikko saisi pitkän hyvän elämän. No onneksi kotiin jää sentään Naomi ja Pupu, jos Ilosta joudumme luopumaan. Realistina surutyö on jo käynnistetty, jos sitä ei tarvitsekkaan tehdä loppuun, niin se olisi pelkkää plussaa!! Koko ajan sitä toivoo, että se paranisikin, että löytyisi joku taika, joka Ilon pelastaisi…
Toyvillakoira Roosan menetin sen ollessa 5-vuotias, epilepsia ja polvet olivat vaivanneet jo vuosia, mutta viimeinen isku oli onnettomuus, jossa olkapää lähti sijoiltaan ja koska olkapäässä oli perinnöllistä vikaa, ei sitä monista yrityksistä huolimatta saatu enää pysymään paikallaan…
Kääpiövillakoira Wilman menetimme sen ollessa 7-vuotias. Koiralla ollut polvivika, patella luksaatio, oli edennyt IV-asteiseksi ja koska leikkausta ei enää pystynyt tekemään, niin luopuminen oli ainut vaihtoehto. Tämä on ainut koira, jonka kuolema, oli meille kaikille helpotus. WIlma kärsi voimakkaasta eroahdistuksesta ja lisäksi teki 7-vuoden ajan tarpeet öisin sisälle, monista eri yrityksistä huolimatta. Tätä koiraa kuljetettiin eri lääkäreillä, osteopaatilla, ongelmakoirakouluttajalla jne.
Isovillakoira Pilven menetin sen ollessa 8½v, koiran munuaiset pettivät ja kun syy kummalliseen käytökseen ja kipuiseen oloon löytyi, ei mitään ollut enää tehtävissä.
Isovillakoira Unista luovuimme sen ollessa 1½-vuotias. Täydellisen kaunis, haaveitteni näyttelykoira, mutta koiran luonne ei taipunut muuttuneeseen elämäntilaanteeseen. Iloinen ja hyvin vilkas koira meni pitkin seiniä, kun raskausmaha ja pieni vauva rajoitti elämää. Unia ei tarvinnut lopettaa, vaan se sai arvoisensa kodin Liisan ja Ernon luota.
Ja pikkuinen Ilo, toivon niin ettei se koristaisi seuraavana tätä listaa, mutta nyt näyttää erittäin huonolta… 🙁
Ajattelin just tällä viikolla samaa, että kyllä on ollut huono tuuri sulla noiden koirien kanssa! En edes tiedä mitä tuohon enää sanoisi… Toivotaan nyt vielä, ettei Ilppa joutuisi ”listalle”.
itku tulee silmään.
voimia teidän perheelle, kävi sitten miten kävi.
Heippa
On vaikeaa luopua koirasta mutta toivon että Ilo pääsee tuskistaan itse olen äsken kokenut sen kun koira sairastui suusyöpään turha kitkutella eteenpäin kun tuntuu noin vaikealta ja lääkärit usein haluavat rahaa ja yrittävät houkutella erillaisia kokeita. Anna koiralle lepo.
*hal*