En olisi uskonut, että päätös Naomin lopettamista toisi tälläisen rauhallisen, seesteisen olon. Tiedän sisimmässäni, että se on ainoa oikea tie ja kun viimein sain sen päätettyä, tuli valtava helpotuksen tunne. Enää ei tarvitse miettiä onko Naomilla hyvä vai huono päivä, onko sillä kipuja, kolotuksia, huonoa oloa. Miksi se vain nukkuu, miksi se ei halua lenkille, uskallanko pestä sitä nyt vai romahtaako kunto täysin? Eikä tarvitse pelätä, että seuraava ripuli tai kennelyskä vetää sen jälleen kerran todella huonoon happeen ja paraneeko olo viikkojen kuluessa.

Viimeisen pesun jälkeen alkanut alamäki ei ole montaa valonpilkahduspäivää saanut… Lisäksi uudenlaisia oireita, kiljumista ja ulvontaa perääni, kun lähdin jonkun kanssa treenaamaan, pahassa olossa ei ole kiva olla yksin. Mutta tuo lääkärikäynti sen avasi miksi, neste keuhkoissa ei tee kivaa oloa, eikä se että sydän joutuu pamppailemaan valtavalla voimalla. Nämä viime päivät on olleet perushuonoja, ei mitään erityisenhuonoja, muttei mitään huimaa hyvää oloakaan. Herkkuja ja ruokaa on annettu yli tarpeen, syliä ja silityksiä myös (jos nyt Naomi saa näitä koskaan liikaa).

Tietenkin minuun sattuu ja tietenkin minulla on pahamieli ja ikävä. Mutta silti ääni minussa sanoo, että olen tekemässä aivan oikein. En saa ajatella itseäni tai vaikka lapsiani, selkeää on, että kaikille tulee itku ja paha mieli, mutta koira saa rauhan, enää ei tarvitse miettiä ja katsoa koiran huonoa oloa. Koira on tärkein, että sillä on hyvä olla. Se ei elä eilisessä eikä huomisessa, se elää nyt. Ei sille voi sanoa, että nyt on vähän heikompi jakso, kyllä hei kohta taas on ehkä parempi olo…

Lapsetkin on ottaneet tiedon hyvin. Toki Naomin kohdalla tästä hetkestä on puhuttu jo reilun vuoden verran, tiedettiin, että se tulee melko nopeasti eteen. Pojat totesi, että taloon jää vain hullut, kun järjen ääni ja itse rauhallisuus Naomi lähtee. Lisäksi minulta kyseltiin, tietääkö koira, että on sen viimeinen hetki. Usein ne tietää, monesti ne on viime hetkillään valtavan helpottuneita, jotkut ovat jopa unohtavat eläinlääkäripelkonsa ja rauhan vallassa odottavat viimeistä matkaa.

Kaikenkaikkiaan Naomi on ollut todella ainutlaatuinen koirapersoona, sellainen hiljainen varjo, joka ei ole koskaan aiheuttanut hässäkkää tai pahennusta, luotto koira, josta tietää miten se toimii. Hassu otus, joka ei ole viiden vuoden aikana haukkunut kuin kaksi tai kolme kertaa ja nekin ääri tilanteissa. Koira, jolla on kameleontinkieli ja jonka pitää tunkea se kitalakeen asti rakastaessaan ihmistä. Koira, jolle riittää katse, ei sanan sijaan ja toinen katse siihen, että koira toimii ajatustesi mukaan.

Kiitos Maarit tästä hienosta koirasta, jonka meidän huomaan uskoit.

Pojan ja koiran ensikohtaaminen. Olimme katsomassa 5-viikkoista Pupua, jonka kasvattajan luona Naomi äitinsä kanssa eli. Vuotta myöhemmin Naomi muutti meille…

Sama kaksikko 5-vuotta myöhemmin. Yhdessä koettuna esimerkiksi tokon alkeiskurssi.