Aitojen tekoa ja pentua

Posted on

Jo jonkun aikaa mua on hirvittänyt piha-aitamme. Pihan takana menee hiljainen pihatie ja ennen siitä meni hyvin satunnaisesti kulkijoita. Nyt koiranulkoiluttajat ovat löytäneet reitin ja koiria menee tuosta nyt useamman kerran viikossa. Aidan korkeus on meillä ollut 80cm ja se on Pupullekkin riittänyt, ei se ole yli mennyt, mutta silti on pelottanut. Nyt vaihdettiin aita 110cm korkeaan, niin ei tarvitse niin vahtia meneekö koira vai ei.

140801-DSC_5399

Millainen on pieni 10 viikkoinen cesky pentu? NO kohtuu helppo, mitä nyt väsyessään meitä piinaa riiviö. Silloin purraan kaikkea mikä lähelle tulee ja jos sen nappaa kiinni, yritetään kauhean raivon vallassa tappaa kaikki. Lähes 100% paperisiisti pentu on, ikävä kyllä niinkin siisti, että haluaisi pihaltakin sisälle paperille 😀 Matot on meillä edelleen lattioilla, mutta niin ne on meillä ollut viimeisellä 3 pennulla.

140801-DSC_5395-001

Tänään laitoin Sisulle viihdykkeeksi matalaan astiaan vettä. Se luttasi siinä onnessaan ja sai hepuleita pitkin pihaa. Muut ei yhtään käsittäneet moista sekoilua jonkun veden kanssa. Mutta Sisu jo parkanon mökillä pulahti vahingossa vauvan ammeeseen, kun kurkotteli juomaan sinne, eikä saanut sätkyä silloinkaan ja on usein tassut vesikupissakin. Ehkä tästä saadaan eka uimari meille.

140802-DSC_5401

140802-DSC_5406



Parkanon mökillä

Posted on

Sisu ehti muutaman päivän olla kotosalla, kun päätettiin lähteä jälleen mökkeilemään. Mietin ensin kuinhan käy, mutta hyvin se meni. Ainut ongelma oli pennun paperisiisteys, pikku mies kun juoksi pihaltakin sisälle, että pääsi paperille 😀

DSC01811

Vauhtia riitti mökillä. Koska talon kiertää hiljainen tie, mutta autoja menee, niin kaikkilla oli pääosin pihalla turvaliivit näkyvyyden parantamiseksi.

DSC01903

Koko jono onnellisia <3

DSC01786

Pikku kaveri Ilon liivissä. Sisu tykkäsi leikkiä kauhalla jossa oli vettä, eka siellä kasteltiin jalat ja sitten se kaadettiin ja kuljeteltiin…

DSC01777

Sisulla on ihan samanlaiset otsarypyt kuin Hupilla 😀

140725-DSC_5287

Tuurin tuliaisen Tiikerin tappoa terrierityyliin.

DSC01820

Miten pieni se voikaan olla…

DSC01878-001

9vk kasvu kuva

140725-DSC_5292

Lelujen heitto piti organisoida. Ensin heitettiin Hupille pallo, sitten Pupulle pallo ja viimeiseksi Jekulle kana. Näin jokainen sai rauhassa hakea oman lelunsa, eikä Hupi rohmunnut kaikkia mikä lentää.

140727-DSC_5321

Metsässä sai kroppa harjoitusta.

140727-DSC_5324

Lauman mukana oli pysyttävä metsäpoluilla, välillä perässä itkien, mutta sitten reippaasti kumminkin tullen.

140727-DSC_5327

Pupu oli metsässä pääasiassa mustikassa.

140727-DSC_5326

Pojat aamutunnelmissa.


Joensuun reissu

Posted on

Tässäpä juttua viikon reissusta Joensuun yläpuolella olevaan Lomakeskus Huhmariin.

DSC01187

Saimme mukavan huvilan, josta löytyi koirille kupitkin kaapista.

DSC01299

Pupu Hyötiäisen rannalla (vai oliko se Höytiäinen 😀 )

DSC01152

Kiivettiin Huhmarisvaaralle katsomaan maisemia.

DSC01234

Minigolf pelin ajaksi porukka joutui aidan ulkopuolelle odottelemaan.

140717-DSC_5171

Tennispelissä sai vähän enempi osallistua. Pupu ja Hupi toimi pallopoikina, hakien ohilyödyt pallot. Pupu lisäksi etsi myös ympärysverkkojen yli menneet pallot ja löysi yhden yimääräisenkin 😀

140717-DSC_5173

140716-DSC_5150

Frisbee golffissa Jekku harjoitteli kiekon ilmaisua kosketusalustatyyliin. Se onnistui jo hyvin, seuraavaksi, sitten kiekon etsintä vuorossa.

140717-DSC_5166

Jekun kanssa oletaan nyt harjoittelemaan tämän kirjan opeilla. Pojat syventyivätkin kirjaan, Jekulla vaan vähän tuo keskittyminen herpaantui 😀

DSC01384

Pupu Kolilla

140718-DSC_5183

Jekku Kolin komeissa maisemissa.

140718-DSC_5192


Mökillä

Posted on

Kuvia mökiltä Savonlinnasta

140709-DSC_5073

Vesi oli Hupista jännä, etenkin liplatus ja sitä piti ihmetellä. Ekana päivänä Hupilla oli päällä liivit, jotta näkisi sen liikkeet, mutta eihän Hupi siitä pihapiiristä mihinkään lähtenyt.

140713-DSC_5128

Kuumina päivinä käytin koirat uimassa. Jekku osasi edelleen upeasti uida. Periaate oli, että kiekka uimista ja sitten pääsee heti pois.

140713-DSC_5130

Hupi ei oikein pysy uidessa pinnalla. Sille pitää hommata liivit seuraavia uinteja varten.

140713-DSC_5131

Tassupohjaa onnistuu sentään.

140713-DSC_5134

Pupun tyylinäyte.

DSC01049-001

Rauhalliset kesäillat…

DSC00953

DSC00963

Pikkuneidin lempilelut, vasemmalla Hupi ja oikealla Sisu.


Pentukuvasaastetta :D

Posted on

Tässä sitä tulee

DSC01611-001

Oonko vähän söpö?

07 heinäkuuta

Tää on kyllä kummallisin nukkuja meillä ikinä!

DSC01615-001

Mikä toi on?

DSC_8081-001

Hulja tappaja

DSC_8127-001

Ison vierellä on turvallista

DSC_8241-001

Pitihän sitä jo seisotella 😉

DSC_8284-001

Kiinnostavaa!

DSC_8285-001

Isi, mihin mennään?

 

DSC_8296-001

Isi, kivaa!

DSC_8301-001

Isi, leikitään?

DSC_8395-001

Huolehtija paikalla.

DSC_8402-001

Jekku on sietänyt Sisua paljon enemmän kuin Hupia aikanaan. Murinaa toki kuuluu, mutta eiköhän Jekku taas parissa viikossa sula pennulle…

DSC_8152-001

Ja jotta totuus ei unohtui… Pennut on söpöjä ja suloisia, eikö?


Sisu tuli

Posted on

Nyt se on meillä viimein, Windytown Dominic elikkäs Sisu. Koirat otti pennun vstaan paljon rauhallisemmin kuin odotin tai siis Pupu otti, muilta en odottanutkaan mitään suurempaa. Hupi kulkee perässä ja tutkailee kaveria, Pupu tuskin edes huomaa, että täällä on ketään uutta ja Jekku odotetusti on kiinnostunut, mutta murinalla näyttää heti kaapin paikan 😀

Kotimatka tuli sylissä, koska hänen majesteettinsa ei halunnut olla lattialla omalla alustallaan. Pikku kaveri on jo paperisiisti ja heti kotonakin kävi paperilla asioilla. Reipas ja rohkea pentu, joka on heti kuin kotonaan.

140720-DSC_5206

140720-DSC_5207

140720-DSC_5217

140720-DSC_5218

Samasta puusta? Kyllä, isä ja poika

140720-DSC_5223

140720-DSC_5221


Pentunen

Posted on

Piti kirjoittaa kuvakollaasi lomareissustamme mökille ja Polvijärvelle, mutta kuvat ei olekaan kaikki vielä koneella, joten mennään pentupäivityksellä 🙂

Sunnuntaina olisi tarkoitus tuo Hupin poika, pieni Sisu hakea kotiin. En taida olla koskaan ollut näin huonosti valmistautunut pennun tuloon, en ole hankkinut vielä mitään 😀 . No toisaalta, meillä on kaikkea kotona koiralle, on pantoja, hihnoja, vaatteita, luita, leluja, ihan kaikkea, mutta olisi sitä voinut toki höpsöttää hieman. Pikku Sisun veli Aapo jo lähti viikko sitten kotoa, me venytimme hakua reissumme takia ja muutenkin tykkään, että pentu saa olla pikkasen pidempään kasvattajalla, 7-viikkoiset pennut on tosi pieniä ja ne lähinnä nukkuu ja syö.

Voin kuvitella miten Hupilla riemu ratkeaa kun pikku kopio tulee, se on varmaan niin niin onnellinen. Pupukin on varmasti innoissaan, niin se on aina ollut pikku pentujen kanssa. Mutta Jekku, se ei aikanaan ilahtunut Hupista alkuun, eikä varmasti ilahdu Sisustakaan. Jekulla menee se pari viikkoa, ennenkuin pentu on sen mielestä tarpeeksi kurissa ja järjestyksessä ja sitten voikin taas jo leikkiä pennun kanssa. No onneksi Jekku ei ole ollut koskaan mitenkään paha, murissut vain leikki yrityksille alkuun. Jännittää jo pikkasen pennun tulo, vielä pari päivää pitää jaksaa…

10552635_725225804182366_7894828833165249982_n

Veljekset harjoittelemassa lenkkeilyä, Sisu vaaleampi takana, edessä Aapo (Kuva: Maria Lehto)

10526632_10202316454569471_1235443776_n-001

Pikku Sisu harjoitteli pönötystä (Kuva: Maria Lehto)