Valmista on…

Posted on

Tyttöset on valmiina ja laitettuna huomista näyttelyä varten. Molemmilla oli takkuja etujaloissa ja kyljissä, ne johtuu siitä, että tytöt leikkii keskenään niin, että purevat toisiaan kylkiin ja etujalkoihin. Ilo ja Nao nuohoo niin päivittäin. Saa nähä millasia räjähtäneitä taas huomenna jo on, kauneus kun on katoavaista. Ja tietysti on kauheesti pakkasta, joka tekee sen, että molemmat on huomenna tukka pystyssä, kun ei ole voinut jättää turkkiin hoitoainetta.

Koiranettiin oli tullut koirien kuolin syyt näkyviin… Oli hurjaa luettavaa meidän ex-tytöt, vaikka itse kuolinsyyt naputtelinkin.

ROOSA

WILMA

PILVI


Häkissä

Posted on

Naomi on keksinyt, että Ilon häkissä on pehmeät pehmusteet. Alussa ei mennyt jostain syystä lähellekkään häkkiä. Sitten yhteänä päivänä hämmästyksekseni Naomi köllötti häkissä. Sen jälkeen Naomi on löytynyt usein häkistä pehmeistä peitoista, usein vielä Ilo vierestä köllöttelemästä. Pupukin varmaan menisi sinne jos mahtuisi 😀 .


Ja taas syöty sukka…

Posted on

Ihmettelin kun Pupulle ei aamuruoka maistunut. Sitten jo uikutettiin kovaa vauhtia ulos… No koirallahan oli TAAAS maha löysällä. Onneksi olin itse samassa taudissa, niin olin päästämässä koiraa päivällä ulos. Ja löytyihän se syyllinenkin sitten päivällä, taas oli jostain löytynyt sukka, josta oli taas syöty kärkiosa. Ja aina syöty sukka on ollut likainen, puhtaat ei tunnu niin kelpaavan. Housuja ei ole ollut (kop,kop,kop) aikoihin, mutta ehkä se johtuu vain siitä, että ollaan saatu kaikki pois Pupun ulottuvilta.

Tänään kaivelin taas koiratarvikelaatikkoani. Naureskelin laatikolla, että voisin perustaa kohta eläinkaupan. Laatikossa kun on yli 10 nahkahihnaa ja toinen samanmoinen kangashihnoja. Puhumattakaan kymmenistä erilaisista ja erikokoisista pannoista. Flexejäkin taitaa tästä talosta löytyä 10kpl, tosin niistä vanhimmat jo lasten leikeissä. Etsiskelin laatikosta lyhyempiä hihnoja. Neideillä kun on ollut käytössä 250cm ja 230cm hihnat ja ne tuppaa olemaan aina sotkussa, etenkin kun niputan niitä käteeni. Nyt Pupulla on sitten 150cm ja Ilolla 180cm ja Naomi sai pitää flexinsä. Nyt onnistuin iltalenkin kulkemaan niin, ettei tarvinnut hihnoja selvitellä ja silti hihnat oli tarpeeksi pitkät, että pääsi haistelemaan ja sivuun asioille.


Hups…

Posted on

trimmikone karkas häntää ajellessa 😉 . Eilen tuli pestessä ex tempore idea nykästä Pupu takas continentaliin ja tänään sen sitten toteutin. Printtasin 3 kuvaa ja niiden mukaan yritin ajella. Tulos oli ehkä hieman, mielenkiintoinen, mutta kai siitä continentaalin tunnistaa. Isoa turkkia ei ole leikattu pahemmin. Tukka on kyllä muuttanut täysin laatuaan alasleikkauksen jäkeen, paljon karkeampaa ja ei takkuunnu juuri ollenkaan. Tukkaa on kyllä jo paljon ja pitkää, siihen nähden, että Pupu oli vähän aikaa sitten ”kalju”.

Hieman pitää vielä tukkaa siistiä paikka paikoin…

dsc_5011.JPG

dsc_5020.JPG

Eilen käytiin taas hiihtämässä Järvenpään koiraladulla. Pupu uikutti jo odottaessa, että sukset laitetaan jalkaan. Ihan vielä ei vetäminen onnistu, mutta hyvin Pupu juoksee eikä välitä muista laduilla kulkijoista. Lähinnä Pupu ryntää kovaa ja kun hihna loppuu, koira palaa sivulle tehdäkseen uuden ryntäyksen. Husky-valjaat on muuten hyvät, mutta kaulan ympärillä oleva karvapehmuste takuttaa koiraa todella paljon… Pitää katsoa löytyisikö muunlaisilla pehmusteilla vastaavia valjaita, etenkin kun nuo ei ihan istu nappiin muutenkaan (kun on Teuvon vanhat).

dsc_4972.JPG

dsc_4986.JPG


Harjisharkat

Posted on

Harjisharkat on taas takana. Neidit toimi yhtä hyvin kuin ennenkin. Naomi ehkä oli hieman enempi hermostunut, mutta koiria oli todella paljon pienessä tilassa. Kaikesta huolimatta suostui juoksemaan häntä pystyssä ympäri ja seisomaan kauniisti. Ilon kanssa opetettiin myös valkealle Heili pennulle naksuttimen saloja ja superahne Heili oppikin naksun heti (videolla näkyy lopussa miten hienosti Heili oppi naksulla seisomaan). Ilon ja sisko Nuun tapaaminen alkoi perinteisissä merkeissä, eli tytöt yritti syödä toisensa 😀 .

Harkkojen jälkeen vein Pupun yksityislenkille. Neiti sai olla paljon irti, kun harjakoirien kanssa ei voi pitää vain Pupua irti,muuten se tulee kiusimaan pikkutyttöjä. Pihallakin ollessa suljen väliportin niin, että harjat on toisella pihalla ja Pupu päätypihalla, kunnes kaikki on tehneet asiansa. Muuten Pupu ajelee asioitaan tekevien harjojen yli. Kun kaikki on valmiita voi portin avata ja sitten taas mennään kahta sataa.

dsc_4845.JPG
Naomi ei järin rentona ”tääl on KOI-RI-A!”

dsc_4851.JPG
Heili harjoittelee hienosti

dsc_4888.JPG
Porukkaa

 LISÄÄ KUVIA TÄSTÄ LINKISTÄ.

Hae Flash Player nähdäksesi tämän videon.


Puhtoisina ja pentusia

Posted on

Huomenna on taas harjakoirien näyttelyharjoitukset, joten pesaisin molemmat pikkuneidit. Kokeilin tällä kertaa laittaa tytöt samalla kertaa ammeeseen, kun eivät erikoisen likaisia olleet. Hyvinhän ne mahtui, kun Ilo on niin pieni. Tämä oli myös esipesu sitten viikon päästä olevaa Tamperetta varten. Nyt kun nuo uudet aineet on löytyneet, ei neitejä tarvitse enää pestä kuin enimmillään kerran viikossa.

dsc_4719-1.JPG
Tassukarvojen siistimistä

dsc_4722-1.JPG
Räjähtäneenä

dsc_4728-1.JPG
Ja sitten niin kauniina

dsc_4738-1.JPG
Juuri pyyhkeistä ulos käärittynä, ”tuleekohan tästä mitään…”

dsc_4748-1.JPG
Rentona pöydällä laitettavana

dsc_4762-1.JPG
Ja tulihan siitä kaunis.

Aivan ihania pikkupentusia on syntynyt Pupun ja Naomin kasvattajalle, 8 pientä mustaa isovillakoiran pentua… LINKKI.



Himpulan julma kuolema…

Posted on

Pupu päätti teurastaa Himpula Himpon… Ei siinä mitään, että kädet irti, mutta käsiä ei löytynyt enää mistään ennenkuin tänään. Tietenkin ne olivat ilmestyneet lattialle, käytyään ensin villakoiran sisuksissa ja olivat saaneet mahaa muutenkin ärsyyntymään 🙁 . Pitää nyt miettiä pitääkö nuo rakkaat peruspehmot vaihtaa johonkin muihin leluihin tai ainakin kestävämpii pehmoihin, kun Pupu laajentaa näköjään siihen suuntaan, kun on muut vaatteet yritetty pitää ulottumattomissa.

dsc_4712.JPG