Pirteänä

Posted on

Jos eilinen ilta meni nukkuessa, on tänään sitten riittänyt virtaa senkin edestä. vanhaan hyvään tyyliin Pupu tappoi pihakuusen oksat moneen kertaan. Pitää vaan toivoa, ettei taas tökkäisi silmäänsä johonkin tuossa menossa. Hihna perässä ei menoa haitannut, mutta käsittelyä vapaana se on helpottanut. Nyt Pupu jo kuuntelee mitä asiaa minulla on.


Lumipalloa ja roska silmässä

Posted on

Aamupäivällä oltiin pihalla ja onneksi Pupulla oli puku. Koira nimittäin keräsi isot pallot tassuihinsa, voin vaan kuvitella miltä koko koira olisi näyttänyt jos olisi päässyt pyörimään ilman pukua lumihankeen. Nytkin jouduin sulattamaan lämpimän suihkun alla pallot pois

palloro

Käytiin näyttämässä Pupun silmää lääkärissä. Eläinlääkäri päätti kevyesti rauhoittaa Pupun, koska mitään muutosta ei oltu tipoilla saatu. Silmästä löytyi haavan lisäksi pieni roska, jota silmä ei ollut hylkinyt, kuten olisi kuulunut. Silmässä ollutta haava jouduttiin jotenkin vielä tasoittamaan reunoilta, mutta nyt sen pitäisi parantua normaalisti. Koira oli oko illan pöllyssä rauhotuksen jäljiltä, eikä kävely meinannut sujua. Naapuriakin nauratti kun tultiin, kun kerrankin Pupu oli rauhallinen. Kuvassa näkyy silmän möykky enne toimenpidettä. Katseltiin lääkärin kanssa myös yläkulmureita, pitää toivoa että ne irtoaa parissa kolmessa viikossa tai sitten niitä joutuu poistelemaan, uudet ylähampaat kun näkyy jo.

Silmässä roska


Taas koulutuksessa

Posted on

Pupu oli taas koulutuksessa. Melko hyvin meni, mitä nyt Pupulla oli kengurupäivä. Koiran oli todella vaikea pitää neljä jalkaa maan pinnalla. Energiaa oli kuin pienessä kylässä, joka johtui varmaan siitä, että Pupu oli ollut muutaman tunnin yksin kotona ennen koulutusta. Vajaa 5kk ikäiseksi Pupu toimii hyvin, joskin esim. maahanmeno on vielä kokonaan opettamatta… Pitäisi ottaa sekin ohjelmaan, sillä se pitäisi opettaa etujalkojen kautta, että ei liiku sitten tulevaisuudessa kaukokäskyissä (koiraa komennetaan 25m? päästä vaihtamaan asentoa, seiso, istu ja maahan ja koira ei saa liikkua kuin korkeintaan oman mittansa eteenpäin). Normaalistihan koirat opetetaan menemään maahan istumisesta, tässä toisessa tavassa koira menee makuulle suoraan seisaaltaan.

Pupulla on nyt joku vaihe haukkua kaikkea epäilyttävää ja vähemmän epäilyttävää. Eteisessä koira käy välillä haukkumassa tyhjää mutta me emme sano mitään. On muuten todella vaikea olla karjaisematta koiralle hiljaa, mutta näin opetetaan, että me ollaan pomoja ja meitä ei Pupun väkytykset kiinnosta. Näin haukkuminen jää pois. Kentällä Pupu haukkui muita, aina kun oli taukoa, alkoi reuhtoa kavereiden luo ja kun ei päässyt alkoi haukkumaan muille.Tähänkään en puuttunut muuten kuin lähdin nopesti toiseen suuntaan ja pyysin Pupun kontaktiin. Eiköhän tämä tästä ajan kanssa lopu…


Muutosta

Posted on

Pupu on ollut tänään ihmeissään, sillä käänsimme koko kämpän ympäri. Asunto kun on hieman epäkäytönnöllinen tälle porukalle (takkahuone on ihan turha, kun sinne ei pysty ketään ihmistä asuttaa). Poikien vanha huone on nyt olkkari ja ainakaan vielä Pupu ei ole uskaltautunut sisään. Tuohon huoneeseen kun ei ole ennen ollut asiaa ja ovella on ollut porttikin. Remontin keskellä koira osasi pysyä poissa jaloista, kunhan se oli kerran häädetty pois. Nukkui sitten pesuhuoneessa sinne kannettujen lakanoiden päällä. Nyt kielletyksi alueeksi muuttui tuo vanha olkkari ja ovelle laitettiin jo porttikin.Siellä kun on kaikki poikien lelut, joita olisi kiva pureskella. Toinen portitettu huone on aikuisten makkari, muualla saakin sitten kulkea halunsa mukaan… Tosin tulen tuota makkaria käyttämään kuten Pilvenkin kanssa. Eli kun ovikello soi, koira saa sinne passituksen, se kun on juuri sopivasti ulkooven vieressä.

Haaveilen edelleen Pupulle kaveria, että jos kohdalle osuisi aikuinen ”pikkukoira”, niin meille voisi ehkä muuttaa 😀 . Pikkukoira on siis joku coton de tulear, pieni villa, harjakoira tm. joku semmonen näpsäkkä…


Ei hyydy ei!

Posted on

Eilen käytiin ilmoittamassa Ossi ekalle luokalle ja käveltiin ees taas koululle. Matkaa sinne on suuntaansa noin 2km. Pupu juoksi 8m flexissä loikkien kaikki ojat ja tien pientareet. Lisäksi juoksi tuplamatkaa mennen flexin päähän ja palaten täyttä laukkaa takaisin. Kotiin tullessa virtaa oli edelleen yhtä paljon kuin lähtiessä. Pupu jaksoi vielä pusutella naapurin naiset ehtä riemukkaasti kuin ei olisi ikinä lekkeillytkään 😀  Sisälle tultua piti vielä hetken leikkiä leluilla kunnes viimein sammui. Sanotaan ettei pentuja saa rasittaa, että pitää saada liikkua omaan tahtiin. Pupua en ole ainakaan vielä saanut väsytettyä ja jos omaan tahtiin saa liikkua ulkona niin hyytynee vasta illalla 😀


Hömppä puudeli

Posted on

On se Pupu höppänä. Tänään pidin taas pihalla kevyttä hihnaa Pupun perässä. Alku ei mennyt hyvin, sillä hihna kiertyi Pupun häntään 😀 Kun sain sen kiepautettua siitä pois päästiin harjoittelemaan. Aina kun kutsuin, koira pinkaisi pakoon ja joka kerta ihmetteli mihin matka päättyi yhtäkkiä. Joka pysähdyksen jälkeen tulikin hölmistyneenä saamaan namia ja paijattavaksi. Eikä Pupu tuntunut oppivan, että perässä on hihna jolla pysäytän ja että minä todella saan sen pysäytettyä joka pyynnöllä. Piti vaan seistä hyvin hihnan päällä ennenkuin kutsui, ettei tarvinnut alkaa arpomaan osuuko hihnaa. Muutenkin pitää ajatella koiraa, eikä pysäyttää sitä täydestä vauhdista.

Äsken tajusin, että sisäpureskelu on vähentynyt. Pupu ei siis enää juokse perässä kita avoimena. Välillä tietenkin kun leikityttää mutta varmaan enää 10% entisestä. Pupu on alkanut muutenkin olemaan enemmän rauhallinen sisätiloissa, makoilee paljon ja sitten ulkona painelee kuin heikkopäinen. Yksi ärsyttävä piirre löytyy: Pupu varastelee alushousuja! Pupu hakee niitä pyykkikorista ja pureskelee ne rikki…

Hampaita on lähtenyt ja sen takia varmaan ruokahalukin ollut heikompaa. Uusia hampaita on jo näkyvissä. Lääkityksestä huolimatta silmän möykky on edelleen paikoillaan. Maanantaina menemme näyttämään sitä uudestaan, että mikä se voisi olla.


Harjoittelua

Posted on

Kokeilin tänään pihalla pitää Pupulla kevyttä Wilman vanhaa hihnaa kulkemassa perässä. Pari kertaa Pupu aikoi liueta paikalta uhomaan kutsun kuullessaan, mutta sitten huomasi ettei pääse karkuun ja saa hirmu kehut. Illallakin pidin hihnaa ja hyvin toimi, koira ei selkeästi huomaa hihnaa mutta alkoi nyt ymmärtää, että kun sanotaan, niin on toteltava ja siitä saa vielä palkkaa.

Illalla otin ihan extempore esine etsinnän alkeita. Oli hämärä muistikuva Koirakoulu-kirjasta. Riehuin pallon kanssa, jätin Pupun tolppaan kiinni, kävelin vähän matkaa ja näytin palloa ja heitin sitä ilmaan. Toistin saman vähän kauempana ja kolmannella kerralla jätin maahan. Pupu ei meinannut millään käsittää, että pallon voi hakea vaikkei se liiku. Toistin homman kolme kertaa ja vihdoin koira hoksasi mitä pitää tehdä, etenkin kun palkintona oli sitten tuodun pallon heitto. Eihän isovillat pk-lajeihin pääse, mihin esine etsintä kuuluu, mutta koiran kanssa on hyvä touhuta kaikenlaista, saa hyvää pohjaa muulle koulutukselle. Nytkin tuli hyvää harjoitusta tuon perässä raahaavan hihnan kanssa. Pupu kun menee pallon kanssa kierroksille, niin nyt sai silitettyä koiraa eikä se sinkoillut innoissaan sinne tänne.


Synttärit

Posted on

Tänään vietettiin Leevin 8v. synttäreitä suvun voimin. Pupu otti vieraat vastaan hihnassa, jotta oppisi alusta lähtien oikean käyttäytymistavan. Menikin ihan ok, tosin huomasi selvästi miten Pupu innostui muutamista vieraista, niin ettei meinannut nahoissaan pysyä 😀 . Tiukalla kurilla koira totteli ja pysyi sinkoilematta ympäriinsä. Olin tosi tyytyväinen muutenkin koiraan, suurimman osan ajasta se makoili ja katseli menoa. Välillä hihnakin makasi koiran vieressä, eikä koira silti singonnut mihinkään. Toivoa siis on, että koira ottaa kahden vuoden päästä vieraat kauniisti vastaan ja osaa olla rennosti juhlissakin.