Hyökkäilyä ja aktivointia

Posted on

Pupu keksi aamupäivällä loistavan tuuman. Pihalla pyöri kesän jäljiltä linnunpelättiminä kaksi vappuhyrrää. Vimmatusti pyöriessään ne kiinnostivat suunnattomasti koiraa. Lopulta niiden kimppuun oli pakko hyökätä. Pupu vaani ja teki valtavia loikkia hyrrien päälle ja repi niitä irti maasta. Leikki ei loppunut muuten kuin kantamalla koira sisään.

Tänään on hyökkäity lahkeidenkin kimppuun taas urakalla, sekä jalkojen, hampailtu käsiä, ihan mitä vain mikä liikkuu tai ei liiku. Taistelutahtoa ei ainakaan puutu. Energiaakin on ollut vaikka muille jakaa. Lopulta Mallu muistutti aktivoinnista, enpä olisi tajunnut sitä näin pienen kanssa aloittaa, pikkasen muisti rapistunut koirien pentuajoista. Lisäksi muistelimme, miten perheen ainoat koirat oli pahimpia hammastelijoita. Kun perheeseen tuli lisää koiria, pennut eivät hammastelleet ihmisiä vaan toisia koiria, sikäli on helpompaa jos perheessä on jo ennestään koira (no haaveissahan oli pentu Pilven rinnalle, mutta kohtalo päätti toisin). Mutta eiköhän tästäkin kaverista hyvä saada jahka ikää ja järkeä kertyy lisää, Mallu lohdutti Pulmunkin olleen pentuna aivan kaamea mutta nykyäänhän se on erittäin hyväkäytöksinen narttu, ilman mitään kommervenkkejä. Helpompi se on kumminkin hillitä energistä koiraa kuin yrittää innostaa flegmaattista toimimaan. Kun koulutukset ovat kumminkin suuntanamme, niin tämmöinen innokas pentu on helmi.

Ensimmäiset ”vieraatkin” tulivat tänään katsomaan pentua. Jokke yritti epätoivoisesti kuvata pentua huippukamerallaan, mutta Pupu ei oikein antanut työrauhaa hyppimällä innollaan mahallaan maassa makaavan kuvaajan päälle… Muutama onnistunut sieltä tuli, katsotaan laittelenko niitä tuonne kotisivujen puolelle edustuskuviin ;o).

Otimme sitten aktivointi tuokion illalla. Pulmana oli vessapaperi tötterö, jossa oli sisällä makupala. Sen neiti selvitti moneen kertaan. Lopuksi sirottelin nameja olkkarin lattialle, osan piiloon ja Pupu etsi niitä innolla. Ehkä siitä tulee parempi kuin Pilvestä aikanaan, joka vaan hösötti ympäriinsä, eikä tajunnut etsiä.

Mitä nää on

Hyökkäys

Kiinni

Vaanii

Popsii

Tappo

Aktivointia

Namia etsii


Autoilua ja pantaharjoituksia sekä pikkutyttöjä

Posted on

Neiti on jatkanut samaan tyyliin kuin muinakin päivinä, reippaana ja vauhdikkaana. Tänään on ollut erityisen kivaa lahkeissa roikkuminen. Kävelevän ihmisen housunlahkeet ovat hirmuiset ihanat, niihin on pakko iskeä hampansa. Sitten harmittaa kun ihminen ei enää liikukkaan ja on pakko päästää irti. Kirjojen mukaan tämä vaihe on muutenkin ohi menevä pennuilla.

Pojatkin alkaa oppia käsittelemään Pupua, leikit eivät ole enää vallattomia vaan he osaavat jo oikealla tavalla vetää leluja pitkin lattiaa ja nauttivat kun Pupu pinkoo perässä. Ainakin Pupu oppii nimensä, sillä pojat viljelevät sitä jatkuvasti leikkiessään :oD

Tänään käytiin eka kertaa ajelulla kotiutumisen jälkeen. Pupu oli Wilman kantokopassa mutta se ei ollut hyvä. Kömpelö pentu ei osannut kömpiä siitä ulos ja pennun nostaminen oli hankalaa pienen oviaukon takia. Niimpä sitten kasasin isomman, Wilman ja Roosan häkin takakonttiin huomista varten. Autoilu muuten ei tuottanut mitään tuskaa, neiti nukkui ajomatkat. Autoiluun joutuukin tottumaan kunnes osaa olla jo yksin. Joka aamu kun viedään Ossi eskariin ja Leevi kouluun, puolilta päivän sama toistepäin.
Reissussa oli kiva olla, eskarin pihalla sylissä ollessa sai paljon taputuksia ja rapsutuksia. Mutta koulun pihalla oli suurensuuri suosio. Nopeasti Pupun ympäröi monien pienten tyttöjen joukko, jotka huokailivat ihastuksesta ja kertoivat omista koiristaan. Vaaleanpunainen kaulapanta sai myös varauksetonta ihastusta pennun kaulassa. Pieni häntä vipatti vimmatusti pennun saadessa huomiota.

Pannan käyttöä olemmekin harjoitelleet tänään aina ulos lähtiessä. Illalla tosin laitoin valjaat, koska niissä on heijastimet ja pentu on helpompi nähdä. Panta tuntuu Pupun mielestä häiritsevän enemmän kuin valjaat.
Tuire Kaimio kirjassaan saa pelkän panta harjoituksen tuntumaan hyvin vaikealta ja monimutkaiselta. Sitä lukiessaan alkaa epäilemään omia kykyjään ja miettiin miten ikinä on saanut koulutettua 5 koiraa yhteiskuntakelpoisiksi (sekarotuiset hoitokoirat Osku ja Tessu vieläpä niin, että koulutus alkoi vasta aikuisena). Niimpä sovellan entistä tietoani Kaimion hyviin oppeihin, maalaisjärjen käyttö kun on sallittua.

Pupua on huvittanut eteisen lattiaan asti yltävä hieman tummenttu peili, se on tutkiskellut peilissä näkyy pentua ja alussa jopa yritti haukkua sille (haukku jää hassuksi yritykseksi, kun taitoa haukkua ei vielä ole :oD).

Ruuan kanssa olen hieman huolissani, sitä ei uppoa niin paljoa kuin ohjeissa lukee. Koira kyllä vaikuttaa tyytyväiseltä ja energiseltä, joten pitää hillitä vielä itsensä ja jättää hopealusikat ja hanhenmaksat kaappiin…


Pupun päivä

Posted on

Yö meni jo paremmin kuin edellinen. Pupu heräsi vain kaksi kertaa ja toisella kerralla kello oli jo 6 joten käytin ulkona pissalla. Siitä jatkettiin unia puoli kahdeksaan jolloin pojat heräsi. Sitten olikin jo kakkahätä. Sisältä ei taaskaan löytynyt mitään tuotoksia. Päivän aikanakin tuli vain kahdet pissit sisään, toisellakin kerralla vinkaisi, mutten tajunnut sen tarkoittavan hätää ja ehti tehdä lattialle. Kaikki muut asiat on tulleet pihalla. Tiheästi siellä kyllä käytänkin, kun non niin nopea kipaista ja tulostakin tulee.

Aamupäivän auringossa leikittiin pihalla ja Pupu löysi vesivanan joka tippui räystäästä. Tietenkin sitä piti mennä ihmettelemään ja sai pään ihan märäksi, takin sisässä sitten oltiin vielä hetki ennenkuin mentiin sisälle kuivattelemaan. Nähtiin myös ekan kerran seinän takana asuva cavalierkingcharlesinspanieli Sandy, päästin Pupun katsomaan, kun meillä pihojakin erottaa vain ohut verkkoaita. Ensin Pupu vähän haukkui mutta sitten kiinnostui kaverista. Sandypä ei innostunut yhtään vaan sitä ällötti koko pentu :oD.

Istuminen sujuu jo automaattisesti ruuan, namipalan ja lelun edessä. Tänään harjoiteltiinkin sitten vähän silmiin katsomista ennen namin saantia ja naksuttimen ääntä. Otettiin myös perinteiset seisotuskuvat näyttelytyyliin.

Vauhtia on tänään riittänyt ja Pupu on keksinyt kuinka kivaa on roikkua laskeissa ja näykkiä, etenkin poikia. Hyvin on tehonnut kun olen kiljaissut, kun on napannut, heti on päästänyt irti ja rauhoittunut. Pojille on annettu ohjeeksi nousta seisomaan ja esittää patsasta. Pupu lopettaa riehumisen nopeasti, kun pojat ei kilju innosta ja liiku innostavasti. Heit kun lopettaa, pojat saa taas paijata ja leikkiä.

Perässä taas kasapäin kuvia…

Ahakutti

Sandy ja Pupu

Sandy

Takin sisässä

Istuu

Seisoo

Simo ja Pupu


Piti vielä kehaista…

Posted on

Neiti on oppinut jo istumaan vihjeestä ja on todellisen nopea oppimaan. Opetin, että ruokakupin ja lelun saa kun istahtaa, kupin kanssa homma meni kerrasta perille ja lelunkin kanssa ihan parilla kerralla. Nyt ei enää yritä rynniä nenän yllä olevan lelun perään, vaan istahtaa ja lelu tipahtaa leikittäväksi. Koiraa ei siis mitenkään pakoteta eikä mitään käskysanoja vielä käytetä. Näytin vain lelua sen verran ylhäällä, ettei yltänyt ja odotin, että istahti (pennut istahtaa helposti kun eivät tiedä mitä tekisivät). Muutamalla toistolla neiti tajusi idean.

Pihalla Pupu jäi aidan toiselle puolelle kuin minä ja portille oli noin metri (minä kyykyssä koiraa vastapäätä). Pupu yritti ensin tietenkin läpi mutta kun älysi ettei pääse, alkoi yrittämään pääsisikö ali, kun sekään ei onnistunut,se lähti oma-aloitteisesti etsimään aidan viertä aukkoa ja löytyihän se ja mikä ilo ja onni. Tämä kertoo hyvästä oppimiskyvystä ja oma-aloitteisuudesta, meillä on nimittäin ollut koiria, jotka on loputtomasti yrittäneet tulla aidasta läpi, eivätkä ole tajunneet aukkoa lähellään :oD


Jatkoa tälle päivälle

Posted on

Laitampa tällä kertaa kuvakertomuksena loppupäivän tapahtumista…

Nukkumapaikka

Tälläinen on Pupun nukkumapaikka meidän sängyn ja nojatuolin välissä. Pehmusteena on todella paksu ja lämmin Simon vanha toppapussi. Sinne Pupu osaa mennä nukkumaan, jollei simahda ihan kesken leikin. Siellä on myös tarpeeksi sivussa muista olohuoneen toimista, saa olla rauhassa omassa pesässä. Sinne Pupu myös kantaa kaikkia lelujaan.

Talkkaria naamariin

Vessapaperirullasta tuli paljon hupia, tässä näkee hyvin Pupun kokoa, suussa kun on ihan normaalikokoinen vessapaperirullan hylsy.

Uusi takki

Wilman takit oli neidille hieman liian isoja, niin leikkelin ja nepitin nopsasti vähän pienemmän fleecetakin. Pupu tarvitsee takkia lumisateessa, koska märkä satava lumi kastelee pennun todella nopeasti, turkki kun ei pidä vettä. Kylmässä ilmassa tietenkin märällä turkilla kylmettyy nopeasti.

Vauhtia

Menoa pihalla takki ei mitenkään haittaa. Neidissä on virtaa ja nimensä mukaisesti pomppi kuin pupu ensilumessa.

Koko vertailua

Pienen pieni pentu lasten lelujen keskellä…

Nukkumassa

Näinkin voi käydä. Neiti nukahti täysin kesken leikin niille sijoilleen! Asento jäi aika hurjaksi…toisesta

Sama toisesta suunnasta


Ensimmäinen yö ja aamu uudessa kodissa

Posted on

Yö meni kaikin puolin hyvin, pentukavereiden tai äidin perään ei itkeskelty. Suurta ihmetystä aiheutti se, että ihmiset nukkuu jossain ylhäällä. Niimpä yön aikana Pupu tarkisti monta kertaa, että kaikki on paikalla (roikkui sängyn reunalla). Kiusaus koiran nostamiseen sänkyyn oli suuri, mutta sain hillittyä itseni. Kyllähän se nyt mahtuisi kainaloon, mutta isompana se luultavasti tönisi minut alas sängystä :oD Sohville saa nousta nukkumaan, kuten Pilvikin aikanaan, kunhan itse sinne oppii kiipeämään. Yritys on kyllä kova ja loikat isoja, mutta peppu painaa vielä liikaa, onneksi, sillä alastulo olisi varmasti pää edellä. Neiti oli ilmeisesti yön asioimatta, sillä emme löytäneet yhtään tuotosta. Aamulla olikin sitten kiire pihalle. On kyllä kätevää kun on oma aidattu piha, voi kipaista vaikka kuinka usein pikapissoille eikä mitään hihnoja tarvita mukaan.

Ulkona sataa lunta ja pisu käynneillä olen laittanut takin päälle. Aluksi se suututti vähän, mutta sitten se ei enää menoa haitannut. Nuo Wilman takit on vaan pikkasen liian isoja. Parin viikon päästä sopivia ja sitten varmana kohta liian pieniä. Uni maistunut hyvin, aamulla nukkui pitkät unet ja nyt lyhyen ulkoreissun jälkeen taas uni maittaa. Nyt onkin rauahllista kun isommat leikittäjät on itse pihalla leikkimässä.


Klo 18 Pupun eka päivä

Posted on

On se reipas tyttö. On syöty ja nukuttu ja ulkona käyty monta kertaa pissalla ja kakalla… Pihalla neiti nappailee puiden lehtiä suuhunsa ja pinkoo kovaa vauhtia. Pissan jälkeen potkiskelee perään kuin isommatkin koirat :oD Itseasiassa on tehnyt vain kerran pissat sisälle, mutta ehtiihän tuota. Ruokakin maistui, kaikkea ei kyllä jaksanut. Tärkeimmän oppinsa on jo oppinut, se ei enää häiriinny lasten liikkeistä. Aluksi pyrki lähtemään uniltakin liikkeelle, mutta nyt nukkuu jo tottuneesti vaikka ihmiset liikkuu ympärillä. Pojille on myös annettu ensimmäinen ehto, koiraa saa paijata vain kun kaikki 4 tassua on maan kamaralla.

Kun pojat katsoivat pikkukakkosta Pupu pötkötti ensin poikien keskellä ja sitten laittoi pään Leevin selkään. Kai siitä tuli tuttuuden tunne, kuin olisi oman pentulaumansa kanssa nukkunut…

Pupu profiili

Pupu pihalla

Pojat ja Pupu katsoo telkkaria

Unilla Leevin selässä


Pupu tuli kotiin

Posted on

Tänään pikku Pupunen tuli kotiin. Kasvattajalle tultessa Pupu oli pisulla pihalla, kun oli nukkunut juuri pitkät kauneusunet. Sisällä sitten hoitelimme paperihommat kuntoon ja Pupu leikki viimeiset leikit Claran kanssa. Sitten lähdettiinkin matkaan kohti kotia. Toisesa mutkassa Pupu sanoi vuh, mutta sen jälkeen kävi makuulle jalkoihini ja nukkui siinä koko matkan. Kotiin tultua alkoi hulina, pojat olivat intoa täynnä ja samoin Pupu. Kaikki pussattiin moneen kertaan ja sen jälkeen neiti kiersikin koko talon ympäri. Sitten kokeili vähän uusia leluja ja kävi pihalla pikapissillä. Uni alkoi painaa ja neiti nukkui hetkisen, kunnes poikien video loppui. Sitten alkoikin taas meno poikien perässä juostessa.

Pupun nimeksi jäi Pupu, kun mikään muu nimi ei tuntunut paremmalta…

Viimeinen hetki kasvattajan luona.

Kuva yllä: Maarit Nord

Pupu 7 viikkoa

Pupu seisoo

Väsy

Nukkuu