”Kaupunki” harjoittelua

Posted on

Tänään käytiin kävelylenkki tuolla ”keskustassa”, joka ei nyt mikään suuren suuri ole, mutta enempi ihmisiä ja liikennettä kuin täällä maalla. Pikkasen pupu ihmetteli bussiaseman luona, mutta kulki nätisti silti perässä (ja jopa hihnassa). Lumi muuten toi ihmetystä tänään. Aamulla ei meinannut pystyä käymään kakalla, kun oli jotain outoa valkoista taas maassa :oD.

Nyt tuntuu, että Pupu kasvaa silmissä. Päivä päivältä tassut suurenee ja venyy pituutta. Nippanappa mahtuu vielä Wilman vanhat Vänttisen valjaat.

Pihalla


Eka lenkki ja säikähdys

Posted on

Illalla Pupun meno oli taas niin railakasta, että päätin lähteä kävelyttämään ihan lenkin korttelin ympäri. Hihnassa kävely onnistui jo niin, ettei tullut heti äkkipysäystä, kun hihna kiristyi. Pääosan lenkistä Pupu oli irti ja seurasi hienosti lähietäisyydellä.

Illalla pelleilin lattialla Pupun kanssa, Pupu hyppi ja pussaili naamani sekä tapansa mukaan haukkaili. Yhtäkkiä hyppäsi niin että koko kuono oli suussani ja hampaat kolahti yhteen! Ja koira säikähti aivan mahdottomasti, kauheasti kiljuen juoksi sohvapyödän taakse piiloon. No toipui siitä tapansa mukaan nopeasti, mutta eipä enää hyppinyt haukkailemaan. Hetken suostuttelun jälkeen uskalsi sentään antaa pusuja. Nauroin Janille, että oppikohan se nyt kerta heitolla olemaan hyppimättä… tuskin ;oD.

Kynsienleikkuu aiheuttaa nurinaa ja kiljumista, niimpä ollaan joka päivä leikattu milli kynsistä tai ainakin leikkileikattu jos ei ole lyhenettävää. Harjaakin olisi kiva purra ja sitäkin käytetään nyt joka ilta. Lisäksi leikkasin tänään alapäänkarvoja. Pupulla on sama kuin Wilmalla aikanaan, karvoja kasvaa sieltä sisältä asti. Wilmalla ne teki emätintulehduksen, niimpä ne piti pitää tosi lyhyenä. Nyt ne ei sotkeudu pissaankaan.


Arkea ja yksinoloa

Posted on

Hyvin meni yö häkissä, neiti nukkui koko yön heräämättä eikä vaatinut ulos pääsyä. Päivän aikana nukkui muutaman kerran häkissä mutta pääosin nukkuu eteisessä kenkien seassa. Siirsimme häkin eteiseen, niin että minulla on näköyhteys sängystä häkkiin. Nyt se kelpasi paljon paremmin. Tuo helpottaa myös yksinjääntiä. Tarkoitus olisi rajata yksinollessa tilaksi eteinen ja keittiö, joissa vähiten tuhottavaa ja sähköjohtoja ei ole saatavilla. Jos häkki olisi olohuoneessa (jossa nukumme), niin koira ei pääsisi turvapesäänsä yksin ollessaan.

Tänään Pupu harjoittelikin 5 minuttia yksinoloa kotona. Tuskin edes huomasi poissaoloamme :oD Ainakin ihmetteli mitä hössötän kun palasin…

Pihalla on jatkunut puiden tappamisralli ja jo huolestuneena mietin, että kohta se saa varmaan pihkaa turkkiin kun roikkuu männyissä. Mutta ainakaan vielä, siitä ei ole ollut ongelmaa.

Nopea neiti on oppimaan. Se tietää jo, että sisään tullessa pitää istuutua riisumaan takit ja heijastinliivi. En ole sitä erityisesti opettanut. Lähinnä ajattelin palkita sisään tulosta, että on kivaa tulla sisään kun pyytää, mutta samalla se oppi odottamaan istuen, että annan namin ja riisun koiran. Illalla vauhti oli taas melkoinen, niin aktivoin Pupua naksuttimen kanssa. Namin sai eka silmiin katsomisesta ja se meni hyvin, samaa olen käyttänyt ruokakupinkin kanssa. Kun koira alkoi hyytyä, oli helppo vaihtaa niin, että naksun sai makuulle menosta. Koira on aivan yllättävän oppivainen, se oppi sen muutamasta kerrasta. Nyt pitäisi vain liittää sanallinen pyynti kädenasentojen kaveriksi.

Kasvanutkin se on hurjasti! Alussa Wilman takkia piti taittaa reilusti loppupäästä mutta nyt takki on jo sopiva! Kai se on uskottava, että siitä iso kumminkin tulee, vaikka alussa mietitytti miten noin pienestä voisi tulla oikeasti iso koira :oD


Isänpäivä

Posted on

Isänpäivän kiersimme isovanhempien luona koira kainalossa. Mummin ja Papan luona Pupu paineli ympäri kämppää ja vähän malttoi nukkuakkin. Mutta Mummin ja Ukin luona oli meno lähes jatkuvaa. Muutamat pikku torkut Pupu otti mutta sitten piti taas mennä leikkimään isolla Hugolla (Hugot oli Roosa vainaamme rakkaimmat lelut, Pilvellä oli aikanaan käytössä tuo iso Hugo mitä Pupu nyt käytti) ja kiertää rapsuteltavana. Kotona sitten uni maistui koko illan.

Korvissa eilen jo katselin ja haistelin, että olisiko tulehdus iskemässä. Tänään nypin korvat puhtaaksi karvoista ja puhdistin ne, katsotaan nyt äityykö ne kunnon tulehdukseen. Canofiteä onneksi löytyy kotoakin (sitä usein on korviin määrätty lääkärin toimesta).

Sisälle pissiminen ja kakkaaminen on nyt lisääntynyt (kuten oletinkin). Pupu lähtee yölläkin sängystään moikkamaan vessassa käyviä poikia. Näillä reissuilla sitten pissailee minne sattuu ja aamuisin kävelee sitten kivoihin ylläreihin. Papereilla käy kumminkin hyvin satunnaisesti, eniten tekee pihalle. Niimpä kasasimme Pupulle Pilven ison häkin. Joutuu nyt yöllä nukkumaan siinä ovi kiinni ja käytän tarvittaessa yöllä suoraan pihalle. Aikaisemmin öisin ei ollut mitään tarvetta tehdä pisuja tai kakkoja (tietty kun nukkui paikoillaan, herättyään aina se hätä iskee).


Pimahtanut?

Posted on

Äsköinen ulkoilu vartti oli mielenkiintoinen :oD Pupu käytti koko ajan siihen, että juoksi pihaa ympäri, pääasiassa reittiä mänty-koivu-mänty-pensas-koivu-mänty… Juoksemisen ohessa Pupu tarrasi oksiin ja ruohotuppoihin kiinni ja äristen niitä riepotteli. Vauhtia oli hurjasti ja välillä meni mukkelis-makkelis kun haukkaus meni ohi. Koira juoksi lähinnä kuin hepulin saaneena ja ihmeen kauan jaksoi (noin vartin) ennenkuin mentiin sisälle. Sisällä yritti samaa haukkaillen mm. pöytäliinan kulmia mutta rauhoitin antamalla puruluun. Tässä koirassa on jotenkin samaa kuin edesmenneessä toyvillakoirassamme Roosassa, jota viisaampaan ja parempaan koiraan en ole vielä törmännyt. Taistelutahtoa ainakin riitti Roosassa ja niin Pupussakin.


Uimareissu ja poikakavereita katsomassa

Posted on

Pupu tippui ojaan! Aamulla aikaisin olimme kävelyllä. Hihnaa ei ollut mukana kun Pupu yleensä kulkee perässäni. Nyt se harhautui katsomaan roskakatosta yhdelle pihalle ja minä jatkoin matkaa. Pupu lähti perääni ja päätti oikaista ojan yli. Tuossa ojassa ei yleensä ollut vettä, joten ajattelin, että tulkoon siitä mutta sitten kuului LUMPS! Takaisin rannalle kömpi märkä, uikuttava ja haiseva pentu… EI muuta kuin äkkiä pentu kainaloon ja äkkiä kotiin (onneksi oltiin hyvin lähellä). Kotona Pupu pääsikin ekaan pesuunsa ja sen jälkeen föönaukseen. Pesusta ei ollut moksiskaan mutta föönaus harmitti ja aiheutti urputusta. EI auttanut, koira oli kuivattava. Koira tuntui kasvaneen kaksi kokoa kun turkki oli pörröinen :oD Pojatkin ihmetteli miten koira oli kasvanut niin nopeasti. No sadekeli piti huolen, että iltapäivään mennessä pörröisyys oli hävinnyt.

Alkuillasta käytiin naapurinpoikia katsomassa eli mustaa kääpiövillakoira Vinskiä (Toyway Xtra Special) ja aprikoosia keskikokoistavillakoiraa Simbaa (Madelief’s My Lucky Lionheart). Vinski piti pentua sopivaksi astumiseen ja jouduimmekin pitämään Vinskin poissa pennun luota. Simban mielestä pentu oli lähinnä ällöttävä. Pupu yritti vähän leikkiä poikien kanssa, mutta ei siitä mitään tullut, pompuloilla laitetusta tukasta ois kyllä ollut kiva vetää.

Pörröinen

Pörröinen menijä.


Heijastimia ja fifeilyä

Posted on

Hukkasin eilen Pupun pihalle! Onneksi piha on aidattu, että tiesin koiran olevan jossain siellä. Oli vaan pimeää ja huonot pihavalot, lisäksi Pupu rakastaa olla kuusien ja mäntyjen alla repimässä oksia. Tänään sitten ostettiin äidin kanssa kaupasta Pupulle oma heijastin liivi. Aivan samanlainen kuin Pilvellä mutta ihan mini (äiti löysi kuva ;o))

Illalla oli kaatosade ja Pupun mielestä se ei ole sopiva ulkoilu sää. Pupu istui portailla tutisemassa eikä suostunut tulemaan pisulle. Sisälle tultua vein pesuhuoneen eteen paperit, koska käy usein siinä, jos vahingossa tekee sisälle. Nytkin meni papereille ja pissasi. Kun olin sen saanut siivottua, koira vielä kakkasi papereille. No onneksi edes johonkin. Mietittiin, että Wilma (kääpiövillamme) kävi aikanaan juuri tuossa ja pilasi siltä kohdalta parketin. Oiskohan tuohon kohtaan imeytynyt pissanhaju sinne parkettiin ja siksi se houkutti myös Pupun siihen.

Sain myös sätkyn kun yhdeltä pisukäynniltä tullessa Pupun jalanjäljet oli osittain punaisia täpliä täynnä. Olin varma että takatassuun oli tullut haava. Menin huuhtelemaan jalka, että näkisin paremmin. Pyhkiessä huomasin, että ”veren” värisävy oli pikkasen väärä, harvemmin veri on korallinpunaista. Koira oli siis saanut jotain väriä jalkaansa, joka oli ulkona märässä alkanut liueta :oD

Heijastinliivi

Pilvi liivissään

^^Pilvi heijastinliivissään aikanaan.


Hoitopäivä ja autolla ajelua

Posted on

Jätin eilisen kirjoittamatta Jokelan tapahtumien takia.

Pupu on tottunut autoiluun loistavasti. Neiti makaa omassa häkissään takakontissa ja on kiertynyt nukkumaan. Myös ne hetket mitkä on ollut yksin autossa (kun kipaisen viemään Ossia eskariin jne), on sujuneet samalla lailla, kerällä nukkuen. Yllättävän mutkatonta, muistan kuinka Pilvi läähätti turkkinsa märäksi ensimmäisillä autoreissuillaan…

Itse olin tänään lääkärissä ja vanhempani oli koira- (ja lapsen- ;o)) vahtina. Neiti oli itkeskellyt perääni, mutta sitten tyytynyt olotilaansa. Pitäisi alkaa harjoittelemaan yksinoloa, mutta en ole vain raaskinut vielä, tosin autossa on ollut hetkiä. Nyt tuntuu jo kotiutuneen hyvin, kun käyttää jo koko asuntoa, on kaivanut kukkamullat kukkaruukuista ja varastelee kaapista Simon tumppuja :oD Pihallakin juoksee ympäri koko pihaa, eikä kipitä vain jalkojeni takana. Pihasta kauemmas mennessä on jo arempi ja kulkee lähellä (niinkuin kuuluukin).

Tänään nähtiin naapurin kääpiövillakoira Simba, vanha (12v.) sokea villakoiraherra oli erittäin kiinnostunut pennusta, kunnes pentu yrittii aloittaa leikin. Simba pelastettiin heti Pupun teräviltä naskalihampailta, koska sokea koira ei voinut millään vastata leikkiin tai paeta. Ympärillämme asuu paljon koiria, itseasiassa joka talossa, mutta näin ennen rokotuksia tutustumme vain muutamiin ”turvallisiin”. Lisäksi harjoiteltiin kerran hihnan kanssa kävelyä, namien kanssa se sujui hyvin.