Ensilumi

Posted on

Viime yönä satoi ensilumi ja mietin kuinka käy aamulla pissatuksen, kun on outoa valkoista maassa. Ei mitenkään, pentu kipitti sen kummemmin ihmettelemättä lumelle ja toimitti asiansa. Kaksi muuta, Jekku ja Pupu ei ottaneet niin rauhallisesti, se painoivat menemään senkin edestä. Naomi protestoi aamupäivällä ulos lähtiessä koko säätä. Kun puin muille takkeja ja pantoja, niin Naomi kaivautui vaan syvemmälle nojatuolin syövereihin. No se saikin jäädä sisälle. Pihalla annoin taas ensin poikien rallata pihalla kahdestaan ja vasta sitten päästin hetken päästä Pupun päästämään höyryjä.

Tein Hupille uuden takin, koska Ilon vanha alkoi näyttää jo melkoisen lyhyeltä. Tuntuu, ettei se ole kasvanut vielä yhtään, muta näköjään on. Painoa pojalla on nyt 2830g.  Tuo takkimalli on helppo. Leikkaa vain fleecestä selkäosan ja T-mallisen vatsaosan. Laittaa nepit kaulaan ja vatsaosaan neppipressillä ja takki on valmis. Ei tarvitse ommella ollenkaan, koska fleece ei purkaudu.

Josko sitä huomenna pesisi Hupin ja yrittäisi ekan kerran trimmata. Olen kerrannut, katsonut kuvia, etsinyt netistä ohjeita ymym ja vitsi että jännittää. En nyt usko että täysin saan pilalle trimmattua, mutta eka kerta ceskyä, eikä ole ihan varma mistä kohdasta ja minne asti…

2012-10-26-ensilumi.jpg

dsc_9398.JPG
Lumestä löytyi ihania omppuja.

dsc_9415.JPG
Hei isoveli, mitä sul on?

dsc_9452.JPG
Emmä pääse noin kovaaaaa!

dsc_9470.JPG
Olkaa vaan pihalla, mä en tule!

dsc_9482.JPG
Vauhdin hurmaa.

dsc_9484.JPG
Pienikin osaa.

dsc_9514.JPG
Ota kii jos saat! Jekku pensaan takana piilossa.

dsc_9485.JPG
Kaikki kolme leikissä mukana.

dsc_9542.JPG
Hupin uusi isompi takki.

dsc_9543.JPG

dsc_9578.JPG