Kävimme viikonloppureissun Parkanossa, tarkoituksena marjanpoiminta. Koirat taas nauttivat vapaudesta ja tilasta liikkua. Mutta pihalla oli myös pelottava pölkky. Ensin Jekku hoksasi sen ja haukkui sen lyttyyn, muiden katsoessa sitä, että mikä ääliö olet. Meni hetki ja yhtäkkiä Naomialkoi haukkumaan samaiselle pölkylle, ei ole kyllä yhtään Naomin tapaista 😀
Lauantaina pääsivät myös marjanpoiminta reissulle mukaan. Kaikki koirat ahmivat mustikoita ja puolikypsiä puolukoita, joita kyllä riitti kerättäväksikin todella paljon. Naomi makasi mättäiden välissä ja popsi maaten mustikoita napaansa 😀 . Mitä sitä liikkumaan, kun niitä oli niin paljon ihan kuonon ulottuvilla. Pupun taktiikka ei ollut ihan niin hyvä, hössöttäen yksi sieltä ja toinen täältä ja loput talloen. Lisäksi Pupun piti tietenkin pitää myös huolta, että koko lauma pysyy kasassa ja juoksi kaikkien väliä ees taas. Kotipihalle tullessa mietimme, että milloinkohan Pupu hyytyy, kun se oli juossut jo metsässä niin paljon. No pihalla koira nappasi lelun suuhunsa ja oli jälleen valmis loputtomaan noutoleikkiin. Pupu haki palloa ainakin satamiljoonaa kertaa viikonlopun aikana.
Naomi oli hetkittäin virkeämpi, mutta luon apteekin lehdestä, että jotkut asiat heikentävät tyroksiinin imeytymistä ja ainakin ihmisillä ei saa tiettyjä tuotteita (esim rauta ja kalsium) eikä yleisesti ruokaakaan ottaa samaan aikaan. Pitää tutkia onko sama koirillakin ja onko haittaa, kun lääkkeen antaa pienen kinkunpalan sisällä… Lääkäriinkiin soitellaan veriarvojen tarkistus aikaa.
Järjenjättiläiset metsässä.
Ehdottoman epäluotettava pölkky!
Sarjassamme, ota kiinni pallo…
Aina yhtä räjähtäneen näköinen.
Puolukkaa tulee todella paljon, mustikkaakin riitti.
Naomi makaa ja mussuttaa.
Eikös se sorsan metsästys alkanut? Ja villakoirahan on juuri vesilinnun noutajaksi kehitetty…
Mut yks pieni kiinanhaljakoilakin osaa noutaa solsan… 😉 (ja kyllä, tämä kuuluu lässyttää)