-Palasin työelämään ja koirat saivat totutella päivittäiseen yksinoloon.
-Kasvateltiin Pupulle uudestaan continental ja leikattiin turkki taas pois vuoden lopussa.
-Pupu sai pahan kohtauksen juhannuksena ja vietti yön Viikin eläinsairaalassa. Syyllinen oli syöty talouspaperi.
-Lukemattomia näyttelykertoja jokaisella koiralla
-Satoja kilometrejä ympäri suomen näyttelyitä kiertäen.
-Pikkuinen Uni saapui perheeseemme ja on osoittanut olevansa hyvin kekseliäs ja määrätietoinen sekä pohajttoman nälkäinen.
-Uni teki ihan uskomattoman hattutempun olemalla niin kaunis, että tuli 8 kertaa ROP-pennuksi ja sijoittui 3 kertaa ryhmässäkin.
-Naomi sijoittuu Vuoden 2009 harjakoirakisassa sijalle 71.
-Pupu oli ilmeisesti toiseksi kaunein ruskea isovillanarttu.
-Veivailua ruokien kanssa sopivaa löytämättä, nyt toivon viimein että sopiva olisi löytynyt.
-Satoja tunteja koirien turkin parissa, pesten, laittaen, nyytittäen ja leikaten. Puhumattakaan föönaukseen käytetystä ajasta.
-Tuhansia euroja.
-Kaikilla koirilla tutkittu silmät sekä polvet/lonkat erinomaisin tuloksin.
-Kymmeniä syötyjä sukkia ja pikkuhousuja.
-Useita kuratassujen pesuja sekä kurapukujen pukemista ja riisumista.
-Monia pusuja ja nuolasuja sekä Ilon hymyjä
-Tuskaa, ahdistusta, stressiä, tuhoja.
-Onnea, iloa, toivoa ja onnistumista.
Ja vuoden viimeisenä päivänä olimme päivällä pihalla purkamassa toiminta tarmoa, koska koko illan koirat joutuvat olemaan paukuttelun takia sisätiloissa.