Pupu tokossa

Posted on

Pupun toko kurssi alkoi keskiviikkona ja en mä muistanutkaan millasta on Pupun kanssa treenata. No ainakin tyystin erilaista, kuin Hupin kanssa. Muttta siinä missä Hupi istuskelee ohjeiden annon aikana rennosti, eikä huomioi muita koiria, niin Pupu säätää. Se säheltää, liikkuu, vaatii tekemistä, ryntäilee lähelle tulevan kouluttajan luo ja haukahtelee muille koirille. Se haluaa koko ajan tehdä ja toimia, tienata herkkuja… Ärsyttävin on tuo haukahdushommeli, Pupu on ketjuttanut mielessään tapahtumaketjun: Haukahdus – emäntä kutsuu pois – namia… Ensi kerralla pitää kysyä millä ihmeellä tuon saisi karsittua, tuo on nimittäin jo aikaisemmin opittu muilta kursseilta.

Pupun ryhmä on paljon osaavampi kuin Hupin. Hupin ryhmässä on paljon aloittelijoita, tuolla on koiria,  joilla on pohjakoulutusta jo, mutta vähän ruosteessa, kuten Pupu. Niinpä harjoittelut ja kotiläksyt menee ihan erilailla. Näillä ei tarvitse harjoitella kontaktia ja alkuoppeja. Niinpä ekalla tunnilla oli aiheena kosketusalusta, ekana kriteerinä omistajan haluama toiminta kosketusalustalla eli koira koskee sitä kuonolla/tassulla tai menee sen viereen, miten kukakin halusi. Kosketusalustaa voi hyvin hyödyntää, esim. seuraamisesta seisomaan pysähtymisen opettamiseen tai vaikka eteen lähetettäessä koira osaa pysähtyä juuri lätkälle ja hakea sen pitkäkin matkan päästä. Meillä kriteerinä oli yhden tassun laittaminen lätkän päälle. No se oli helppo, kosketusalusta oli Pupulla muistissa ja nopeasti se siirsi aikaisemmin opetetun tuolle alustalle. Kotiläksyksi saimme haasteen pysyä alustan päällä 5 sekuntia.

131127-DSC_3604

Jekku kävi isännän kanssa lenkillä, en tiedä missä suossa ne juoksivat 😀

 

131123-DSC_3589-001

Tältä se kumminkin näytti muutamaa päivää aikaisemmin 😀