Reeniä, reeniä…

Posted on

Sisun kanssa ahkerasti harjoitellaan tokoa. Päätreeninä on nyt ollut tuon sivulle tuleminen, se kun on tokon yksi tärkeimmistä jutuista. Tarkoitus olisi siitä häivyttää kaikki käsi ja vartaloavut. Sitten yksipäivä vilkaisin uusia tokosääntöjä ja meinasin saada p-halvauksen kun tajusin, että siellähän on joku noutokapulaliikekin! Kääk! Noudot on aina olleet kompastuskiveni, toki aikana, jolloin koirat pakotettiin pitämään kapula suussa. Tänään sitten äkkiä selamaan säännöt ja helpotuksen huokaus, se onkin vain 5 sekunnin kapulan pito suussa alokasluokassa.

No kaksi kertaa on nyt treenailtu ja olen ollut hyvin hämmästynyt iloinen tuon otuksen oppimiskyvystä. Ekalla kerralla oli kriteerinä aluksi että kiinnostuu edes kapulasta ja sitten koskeminen kuonolla ja siinä hyväksyttiin vain kapulan keskiosan kosketus. Tänään ajattelin jos päästäisiin vähän eteenpäin, mutta loistavasti Sisu alkoi tarjoamaan kapulan ottamista suuhun, kun namia ei enää herunutkaan kapulan nuolaisusta. Se siis ottaa kapulaa suuhun, minun pitäessä sitä molemmista päistä kiinni. Kokeilin nostaisiko se lattialtakin, mutta jotenkin tänään oli niin hössö päivä, että hävisi siinä kaikki oppi. Otin vielä muutaman suutuntuman käsistäni ja siihen lopetettiin se.

Kaikista vaikein Sisulle on pysyä paikoillaan. Hienosti sivulle ja sit palkka ja voi pompata pois, välillä ennen palkkaakin naksun tultua. Maahan menossa voi mennä ripeästi maahan, mutta sitten onkin jo jouset jaloissa ja on pompattava nopeasti ylös… ei se auta kuin treeniä lisää.

Uudet toko-säännöt löytyy täältä: KLIK

Ps. pissiminenkin on nyt hieman helpottanut, vaipat on olleet jo pari päivää kuivina 🙂