Takkeja ja painoja

Posted on

Aloitin tänään tekemään harjakoirille uusia takkeja. Niissä sisus on bambutrikoota, jota ei takuta niinkuin keinokuidut tai meilläkin kokeiltu silkki. Talvitakkeihin tulee väliin fleece lämmittämään ja päällinen on PUL-kosteussuojakangasta. Teen samalla vaivalla myös takit kesäksi, joissa jätän tuon fleecen pois välistä. Takin mallina on Naomin mukana tullut punainen takki, jossa on todella hyvä malli. Minun piti ommellakkin ne tänään, mutta en ollut muistanut pestä ja rummuttaa vuorikangasta. Se pitää tehdä ensin, ettei kangas sitten kutistu tulevaisuudessa jo valmiissa takissa.

Harjakoirafoorumilla kyselin talvenkestävyyttä puuterihuiskuilla ja aika moni kertoi harjakoirien pomppivan -20 asteessakin. No meillä nuo kaksi ei pompi kesähelteilläjkään, niin kylmä tulee helposti. Tänäänkin oli -13’c ja kaksi kyllä näytti selkeästi mitä mieltä olivat lenkistä. Takit tulee tarpeeseen niille, niin ei tarvitse enää kotona istua lenkeillä. Pihalla ne tuskin tulevat peuhaamaan, vaikka olisi takitkin päällä. Pitää sitten lenkin jälkeen aina avata mahdolliset tulleet takut. Neideillä on alkanut tuo vatsanympäryskin kasvamaan taas tasaiseen tahtiin, joten lenkeille pääseminen ei niille ole mitenkään pahasta.

Neidit on punnattu viime aikoina, tässä noin painoja:

Pupu 17kg
Uni 21kg
Naomi 6,5-7kg (saisi olla 5,5-6kg)
Ilo 4kg (saisi olla 3,3-3,5kg)

Harjakoirat on olleet noissa ihannepainoissaa aikaisemmin, eivätkä silloinkaan olleet mitään laihan luikkuja.

dsc_7908.JPG
Uni pienenä Naomin takissa, josta otan mallin, tässä jo pieneksi jäämässä.