Tuhoaja ja mittoja

Posted on

Uni hauskuuttaa itseään yksinollessa. Tänään ei ollut tykännyt Lidlistä ja oli silpunnut mainoksen pieniksi palasiksi. Lisäksi on silpunnut päivien ratoksi sänkynsä, kaksi koiranruokamittaa (no ne nyt haiseekin ruualle), kokonaisia vessapaperirullia, hampaanjäljet lattialistan kulmassa jne. Nämä siis pidemmän ajan kuluessa. Tämä on tästä porukasta eka, joka oikeasti osaa tehdä ja tekee tuhoja. Tosin näistä yös eka, jonka pentuaikana olen käynyt töissä (vaikkakin lyhyttä päivää).

Puuhailun lisäksi koiralla on haukku hyvinkin herkässä. Luulin Pupua haukkuvaiseksi, mutta tää pentu kyllä vie voiton. Nyt ollaan hieman kiristetty kuria haukkumisen osalta ja tuloksia on syntynyt. Enää ei takapihalle päästessä pidetä hurjaa haukkukonserttia. Alussa yritin kiinnittää kutsumalla huomion muualle ja pyysin esim. istumaan ja palkkasin siitä. Viksu koira ilmeisesti käsitti, että pitää haukkua ja siitä sitten tullaan luo ja saa palkkaa.

Mittailin Unia tänään ja korkeutta on ilmeisesti 56cm eli samankorkuinen kuin Pupu. Selailin myös Pupun ja muiden villakoirien mittoja puolivuotiaana ja aikuisena, nämä katsomani koirat ovat kasvaneet puolivuotismitastaan 4-5cm. Joten Unista saattaa tulla Pilven kokoinen, 60cm korkea. Massaahan tuolla koiralla on paljon enempi kuin Pupulla, joten tulee muutenkin isompi. Pupu jää meidän pikkuiseksi 😀

kuva007.jpg
Komea Pilvi vuonna 2006, kamerakännykällä kuvattuna…


One thought on “Tuhoaja ja mittoja

  1. Hei! Terveisiä isolle siskolle. Veli, Remo, on myös kookas. Säkä on noin 58 – 59 cm ja painoa 22 kiloa. Olemme menossa Talmaan matchshow:n harjoittelemaan esiintymistä ja koirakoulu alkaa ensi viikolla. Remo innostuu vapaana ollessaan hurjiin juoksuihin ja on ontunut sen jälkeen toista etutassuaan. Toivotaan, että olisi vaan kasvukipuja. Järjestetäänkö ensi kuussa sisarustapaaminen?

Comments are closed.