Punnasin ja mittasin Unin, on se hitusen isompi, kuin Pupu aikanaan.
Pupu 13vk 40cm, 8kg
Uni 13vk 42-43cm, 10kg
Aletaan lähenemään isovillakoiran alarajaa jo nyt (45cm). Voisin kuvitella, että Unista tulee Pupua isompi, melko lailla Pilven kokoinen. Ruoka sille maistuukin ihan eri lailla kuin Pupulle tuon ikäisenä, mutta kokoonhan nyt vaikuttaa lähinnä geenit eikä nykykoirien tasapainoinen eväs. Ruokinnassa on pääpaino nykyään nappuloilla. Näin monen koiran perheessä se on yksinkertaisin ratkaisu ja Ilon kannalta ainut mahdollisuus, muu ruoka saa Ilon kakkaamaan lattioille, jos saa sitä liikaa. Nappularuokaa täydennetään ylimääriseksi jääneellä kotiruualla, raa’alla lihalla, sian ihralla, kasviksilla jne. Mutta saattaa mennä päiviä pelkällä nappulallakin. Ruokaa koirat saa kaksi kertaa päivässä ja Uni vielä 3 kertaa päivässä. Ruokina koirilla on näitä (määrät noin määriä):
Pupu, hoikka, ei liho helposti, koska liikkuu paljon:
6dl Purina Pro Plan pentu kana-riisi
Kaikki ylijäämä ruoka, enempi tai vähempi välillä parikin desiä (paitsi peruna, joka saa koiran haisemaan)
Silloin tällöin sian ihraa, öljyä, karpalojauhetta, Biotin-Plus tabletteja.
Uni, ahmatti, pohjaton, lihoo:
4-5dl Purina Pro Plan pentu kana-riisi (Pupu sai tässä iässä jo 6dl päivässä, joten nostanen määrää Unillakin nyt kun on hoikka)
1-2rkl lisuketta (raejuustoa, piimää, viiliä, raakaa lihaa)
Silloin tällöin öljyä, karpalojauhetta.
Ilo, ahne, lihoo hyvin helposti:
1dl Robur Light & sensitive
1tl lisuketta (raakaa, lihaa, kasviksia, ylijäämä ruokaa)
Silloin tällöin öljyä, karpalojauhetta.
Naomi, lihoo helposti, liikkuu vähän, silmät vuotaa ruuasta helposti:
2dl Robur Light & sensitive
1rkl lisuketta (raakaa, lihaa, kasviksia, ylijäämä ruokaa, peruna käy loistavasti)
Silloin tällöin öljyä, karpalojauhetta, Biotin Plus tabletteja.
Ilo ei saa Biotiini tablettaja, koska sillä on turkkia ihan liikaa muutenkin 😀 . Mutta muutkin saa satunnaisesti, koska en aina muista antaa. Karpaloa annan lähinnä ennaltaehkäisemään hiivaa ja virtsatietulehduksia ja onhan se muutenkin terveellistä. Hiivaa oli Pupulla pentuaikana korvissa ja ei ole nyt enää näkynyt, Naomin värjäymät johtuvat siitä, että hiiva ja bakteerit jyllää kosteissa silmän alusissa, eli myös sitä hillitsemään. Friskiessiä meillä syötiin aikasemmin aika paljonkin, se maistui hyvin, eikä ollut lyhyessä käytössä sen kummempaa kuin muukaan ruoka. Pidempään syötynä se oli sen verran köyhää ravintoa, että Pupulla ja Naomilla alkoi lihakset hupenemaan. Lisäksi kakkaa tuli isompia määriä. Tuo pikkutyttöjen Robur on semmoinen kompromissi ratkaisu, laatu muona, joka valuttaa vähiten Naomin silmiä.
Helpottavaa on ollut nyt oma rentous ruokinnassa, jos ruoka ei maistu, kerään tylysti kupit pois ja tarjoan uudestaan vasta seuraavalla ruualla. Näyttely ym erikoispäivinä jätän aikuisilta aamuruuan antamatta ja sitten annan illalla enempi. Tämä lähinnä siksi, ettei autossa oksennella (Naomi) ja että on virkeänä kehässä ja namit kiinnostaa. Ennen huolestutti Pupun ja Ilon syömättömyys pentuaikana ja nyt sitten Unin kauhea nälkä 😀 . Raukka parka kun on aina nälkäinen.
Pupun oma lisäruoka sukat ja alushousut, on nyt jääneet ruokalistalta pois. Unin tultua, vain kerran olen löytänyt yhden syödyn sukan ja sekin saattoi olla vanha!