Pitkätossu ja Prinsessa

Posted on

Tytöt leikki tänään pihalla, olen rajoittanut puolet pihasta pois käytöstä (koska Pupu voi taas murtautua jostain sivupihan puolelta ulos, jos joku koira menee pihan ohi). Lisäksi piti portin alus tukkia, Ilo käveli siitä melkein suorin vartaloin ulos. Tytöt leikki pihalla hippaleikkiä. Ilo dotti terassilla, Pupu tuli terassin eteen lelu suussa ja Ilo säntäsi kimppuun kovalla ärinällä ja Pupu kahta sataa karkuun. Välillä ilon ei tarttenut kuin liikahtaa, niin Pupu juoksi onnessaan karkuun. Pupulla oli edelleen jarrunaru käytössä, jotta saan sen kiinni + jotta saan sen pois heti, jos alkaa riehumana liikaa. Ilo tosin tykkäsi olla enempi tuossa terassilla lämpimässä ja kuivassa ja antoi Pupun juosta rauhassa märällä nurmikolla 😀 .

Tänään mietin, että Pupu on aikamoinen Peppi Pitkätossu, tukka on aina vinksin vonksin ja muutenkin kaikki on heikun keikun. Pupu on semmonen poikatyttö, jota ei esim. kuralammikot pysäytä, niistä kävellään läpi. Pupu ottaa muutenkin rennosti ja nauttii elämästään. Ilo taas on pikku Prinsessa Ruusunen, jolle kuralammikot on täysi kauhistus, puhumattakaan märästä maasta. Kurakaan ei ole kivaa. Toisaalta kun jahtaa Pupua pihalla, ei kuraa ehdi huomaamaan. Lenkillä on myös kauheaa, jos on hihnassa, sehän rajoittaa rinsessa kulkemista halumaansa suuntaan.

Ilo ei ole ihan musta, vaan turkkiin on kasvanut ruskea raita, otin tästä kuvia tänään kun valo oli hyvä.

istuu2
selkä

kaula

tytsyt


Ahneella on…

Posted on

Niin voisi sanoa Ilosta. Viikoloppuna Leeviltä tippui lihapulla, Ilo oli tietysti paikalla. Salamana Leevi nappasi koiraa niskasta jotta saisi lihapullan ja millä tuloksella… Ahnepossu nielaisi pullan ja kiljui kuin sikaa tapettaisi kun lihapulla jäi kai kurkkuun… No tänään Simolta tippui nakin pala ja yksi pieni koira taas nielaisi sen salamana ja kiljui kuin tapettava. Tämän seurauksena Ilo saa nyt katsella lasten ruokailuja häkistä, ettei vaan tukehdu kokonaisiin ruokapaloihin.

Koirat sai myös vanhan rautaisen nuken sänkyni sängykseen. Lähinnä se on Ilolle, mutta olen varma, että Pupu survoo itsensä siihen myös… Nukkuihan Pilvikin pikkuvillojen karvasängyssä, joihin ei oikeasti mahtunut.

Pilvi ahtautunut

Ilo oli tänään harjakoirien näyttelyharjoituksissa. Neiti seisoi taas hämmästyttävän kauniisti, niin että muutkin ihmetelivät miten 4kk ikäinen seisoo kuin patsas. En minä sitä ole sille ihmeemmin opettanut, se on jotenkin sisäsyntyistä. Kun näkyy nakin pala, koira asettuu kauniisti seisomaan ja odottamaan että saa nakin ja seisoo todella kuin patsas paikallaan. Nyt en saanut kuvia kun olin itse kameran takana, mutta pitää kotona ottaa siitä kuvia, kun seisoo vapaasti nätisti.

Kuvia tuolta harjoituksista LÖYTYY TÄSTÄ LINKISTÄ


Kuraa

Posted on

Pupun tukka on nykyään aina ihan räjähtänyt. Vaikka laittaisin sen useamman kerran päivässä, niin heti kun tytöt ovat leikkineet, koko etutukka repsottaa. Ilolla on nimittäin tapana roikkua siinä leikin tiimellyksessä… Ilman lenksuja koira ei näe mitään, mutta lenksut eivät pysy 😀 No tuolla menolla ei ole kohta tukkaa mitä laittaa kiinni…

Kelit on kyllä kurjaakin kurjempia. Pienikin pissareissu tarkoittaa tassujen pesua. Joskin lyhyempien käyntien jälkeen otan vaan pyyhkeellä. Etenkin Pupussa ei kurat näy, Ilon tassuja saakin huuhdella enempi, kun ovat valkoiset. Mutta ne on helppo huuhtaista lavuaarissa. Pupu pitää kantaa pesuhoneeseen ja neidillä alkaa tuota painoa olla ja kokoa. Pitänee alkaa kulkemaan pisureissut takaovesta, sieltä pääsee nopeammin pesuhuoneeseen. Takaovea on pidetty talvet kiinni, koska takkahuoneessa asuu kilpikonnat ja ne eivät kestä kylmää.

Huomenna onkin taas harjakoirien näyttelyharkat lampputiellä ja sinne pitäisi taas suunnistaa.


Koulutusta

Posted on

Tänään oli taas koulutuspäivä. Pupulla oli siellä hukassa päivä. Pikkasen tuntui koira olevan ihan hömelönä, että mitäs täällä tehtiinkään. Pahin tuli kun seuraamisesta otettiin parina ja siirryttiin sakemanni parimme kanssa kentän reunaan. Pupusta kentän reuna ei ole tokokenttää ja siellä ei tartte totella, Pupun mielestä oltiin vaan iltakävelyllä. Kun vihdoin sain kontaktin koiraan (tai lähinnä koira sai kontaktin makkaraan), niin sitten toimi ees jotenkin. Positiivisena voisi sanoa, että muiden perään ryntäily ja haukkuminen oli vähentynyt hurjasti ja koira jaksoi seisoskella tyhjät ajat vieressä (no pitihän sitä muutaman kerran silti 😀 ). Seistä siksi, ettei viitsi istuttaa narttukoiraa pitkiä aikoja maassa, ettei tuu tulehdus.

Kun Pupun koulutus oli ohi, otin Ilon käppäilemään kentälle ja pikkasen harjoittelemaan. Paksu loska kerros ei vaan oikein Iloa innostuttanut, Fifiä kun muutenkin ällöttää märkä maa. Nätisti osasi Ilokin pyydettäessä tulla ja katsella muita koiria.

Ruoka maistuu edelleen mutta epäilemäni homma toteutui. Eli kun Pupulla on isojen ruokaa ja Ilolla penturuokaa, niin molemmat himoaa toistensa kuppeja. Pitää varmaan laittaa Ilon ruuat isoon kuppiin ja Pupulle pikkukuppiin 😀 Kun joutuu estelemään ja komentelemaan, niin kumpikaan ei uskalla mennä kupeilleen. Pitää yrittää keksiä joku patentti tuohon.


Ruoka maistuu ja tietokanta

Posted on

Hauska huomata miten tytöille ruoka maistuu paljon paremmin kuin ennen, eipä tarvii enää houkutella kupille tai syömään tarpeeksi (no Iloa lähinnä piti houkutella). Kun laitan nappulat turpoamaan, niin kaksi on ihan täpinöissään. Pupu saa nyt nappulan seassa vajaa 3 oskarin lihapullaa/mahapullaa. Ilo saa pienen palan samoja pullia. Paljon ei voi antaa, mauksi vaan tai molemmat varmaan täyttäisivät mahansa noilla, nappuloisen sijaan. Saa nähä kauanko intoa riittää, tätä herkumpaa eivät kyllä saa tai kohta pitää syöttää hanhenmaksaa…

Löysin Ilon norjalaisesta harjakoirien tietokannasta (tästä on usein puhetta harjakoirien keskustelufoorumissa. Ilon sivu on tämä. Villakoirille on samantyylinen Poodles in Scandinaviassa, mutta pitää selvitellä miten tuonne lisätään tietoja.


Se söi…

Posted on

Ilo söi!! Ruokana tosin oli osittain riisiä, turvotettuja nappuloita ja hitunen raakaa lihaa. Ilo söi kupin tyhjäksi asti ja sen jälkeen käytti puoli tuntia nuollen omaa kuppiaan (nutro pentu/riisi/raaka jauheliha) ja Pupun kuppia (nutro pentu/Nutro holistic care/ naudan maha). Ihanaa nähdä että koira hyökkää kupille ja tyhjentää se tuhahtelematta. Pupu tyhjensi omansa mukisematta, kuten nykyään yleensä.

Ilon pesin tänään ja tässä tytöstä kaunis kuva… Sekä pihakuvia molemmista neideistä…

ilotsu

iloo

hups


Huonovatsaiset kaverit?

Posted on

Ilo pyysi yöllä pissille (ei tapahdu enää läheskään joka yö) ja sitten pari tuntia sen jälkeen alkoi taas piippaamaan. Ärsyyntyneenä nousin ylös ja kirosin itseni, että syötin koirat liian myöhään (klo20), että koko yön on hätä. Ulkona Ilo ei liikkunut, kökötti vaan seisten päätä riiputtaen. Mietin ihmeissäni, että mikä sillä on hätänä, kun näyttää nukahtavan tolpilleen. Toi sisälle ja vähän juotin sitä. Otin sen vessaankin mukaan, kun vaikutti niin erikoiselta. No vessassa koira alkoi oksentaa, oksensi nappuloiden väristä liejua ja sentin mittaisen ohuen ohuen tikun palan. Juotin koiraa lisää ja mentiin nukkumaan. Loppuyön koira nukkui mutta aamulla ei edelleenkään ihan oma itsensä (ei siis juokse kahtasataa rallia vaikka ihan virkeä onkin).

Ihmettelen vaan kun molemmat koirat on noin huonovatsaisia. Tietty ne molemmat syö kummallisuuksia, Pupu nenäliinoja ja Ilo näköjään pieniä oksia (heh, 1cm pitkiä), mutta silti pieni sopimaton vie mahan ihan huonoon kuntoon. Pupulla joudutaan syöttämään Attapektiä ja Inupek fortea joka kerta kun on syönyt jotain, muuten mahaoireet ei mene ohi. Mietin vaan, kun koirat syö nyt 100% pelkkää Nutron nappulaa, että kaipaako maha jotain raakaa lihaa/naudanmahaa, jotta suoliston ja mahan bakteerit pysyisi kunnossa. Muistan aina, että aikanaan opetettiin, että raaka liha on koiran maitohappobakteeria…

Nyt kun Ilokin syö edes jotenkin, voisi ehkä hieman laajentaa tarjottavaa. Ainakin jos turvottaisi nappulat ja sössäisi ne mahaan/lihaan, niin luulisi uppoavan.


Rokotuksessa

Posted on

Ilo sai tänään toisen rokotuksensa. Eka piikki meni vielä keksiä popsiessa, mutta se toinen… Ilo huusi kuin tapettava ja pitkään piikin jälkeen. Eläinlääkäri arvasikin tämän ja varoitti jo ennen pistämistä 😀 .

Ilta onkin sitten mennyt rallin merkeissä, sillä laitoimme lattioille matot. Niistä saa kivat vauhdit ja koirat paineli Ilo edellä ja Pupu perässä. Ilo vaan pääsi aina jonnekkin jemmaan pikku koloihin ja sekös Pupua harmitti.

Laitan myös kuvia,lenkistä metsään pitkänä perjantaina. Ilo oli ihan järkyttynyt, kun piti omilla jaloilla kävellä lumisessa metsässä, kulkea portaita ja pitkospuita… Pupulla taas oli niin vauhti päällä, että jouduin vaihtamaan flexin tavalliseen hihnaan. Flexissä ehti sataan paikkaan ja tekemään sata asiaa. 8m flexi on myös alkanut tuntumaan liian pitkältä, koira on ihan liian kaukana hallitsemattomissa. No tosin flexiä en käytä kuin lähinnä metsälenkeillä, jos metsässä ei voi pitää irti. Kuvassa Ilolla näkyy nuo hassut korvanpäät, ilmeisesti karvat töröttää niissä suoraan eteenpäin, koska korva ei muuten tunnu kääntyvän. Toisessa kuvassa tytöt jonottaa autoon.

ilotsu

atoon