Itku pitkästä ilosta…

Posted on

tai lyhyestä. Palautimme marsut tänään kasvattajalle. Jostain syystä en kestänyt niiden heiniä ollenkaan, silmiä alkoi kutittaa ja koskettaessa käsiin tuli valtava kutina. Sinniteltiin ja yritettiin siirtää marsut pois nenän alta ja käyttää hanskoja, mutta ei auttanut. Pojat on niin pieniä, ettei hoitoa voi heille yksin sysätä, jouduin kumminkin päivittäin hoitamaan marsuja. Aikaisempien marsujen kanssa ei tämmöisiä oireita tullut. Marsuista itsestään ei oireita tullut, niitä sai pusutella ja sylitellä rauhassa, syyllinen oli se heinä. Nyt on kolme surullista poikaa… jotka kyselevät, voisivatko ottaa jonkun toisen lemmikin, jolla ei ole heiniä… (niin siis kilpikonnat x3, koirat x3 ja akvaariohan eivät ole lemmikkejä).

Naon pelokkuus vieraita kohtaan on kadonnut. Tänään vanhempani tulivat kylään ja heti oli Nao tunkemassa äitini syliin. Ja sylissä puolet ajasta taisi kököttääkkin 😀  Myös naapuruston naiset on hurmattu suurilla silmillä.

Yksinolokin (vai kolmistaan) olo neideillä sujuu, tänään oli sitten yhteistuumin tyhjennetty roskiskin, kun oltiin marsuja viemässä. Se oli siis levitelty ja kaikki syötäväksi kelpaava syöty ja jugurttipurkit nuoltu… Saa nähdä pitääkö palata siihen, että roskiksessa ovessa on lapsilukko, kuten Pilvellä aikanaan. Lieden suojaahan meillä ei ole poistettu, vaikka pojat on isoja. Monet koirat kun on sytytelleet taloja hyppiessään lieden päälle, tavoitelleessaan sieltä ruokia  ja samalla napsaisseet lieden päälle.


Koirien onnea

Posted on

Tässä huoneessa pötköttää kolme raukeaa koiraa. Ovat saaneet äsken painella pitkin peltoa menemään. Viis näyttelyturkeista kunhan on hauskaa. No tovin sitten vietinkin nyppimällä Ilosta oljen palasia. Ilo ja Pupu painoi pitkin peltoa ja myös Nao innostui juoksemaan pellolla. Kun katsoo koirien vapaata menoa, ei voi kuin ihaillen katsoa niiden onnea. Nollaa omiakin ajatuksia. Naokin on oppinut pysyttelemään vähän perässä. Tänään jopa tuli täyttä laukkaa perääni, kuten Ilo yleensä.

Eilenkin tytöt saivat painella. Käytiin eilen meidän yksityisessä ”koirapuistossa” eli Jaanan luona juoksemassa keskarien Simban ja Lalin sekä kääpiövilla Vinskin kanssa. Naolla kun on juoksut ohi, niin päästiin tapaamaan. Alussa Nao arasteli tunkeilevia poikia, mutta rentoutui sitten. Lali ihastui Naoon, mutta tunne ei ollut molemmin puolinen. Aina Naoa leikkiin pyytäessä, Lali sai karvaasti kuulla miten epätoivottu henkilö hän oli.  Lali ja Pupu painalsi taas niin kovaa vauhtia, että alkoi ihan hirvittämään, että jos joku jää alle (=Ilo) tai kaatuu. Mutta milläs pidättelet kahta pentua isolla nurmikentällä? (tai no pentua, Lali ja Pupu ovat molemmat juuri täyttäneet jo vuoden, mutta pentuja verrattuna vanhempaan sakkiin, Vinski kun on 7v, Simba 6v ja Nao 3½v) No onneksi Ilo oli fiksu ja katseli yleensä pahimmat menot joko pöydän alta tai sitten juoksi itse muiden perässä. Naokin innostui ottamaan kaksi spurttia juoksevan letkan perässä.
Pään vaivaa meille ihmisille tuotti Naon nimi. Jos Pupu oli Puppis, Ilo on Iippa, Lali on Lapatti/Lapatsalo, Simba on Simpsukka, niin mikä Naomi on? Naon nimestä ei ole ihan helppo väännellä mitään 😀

Känny kuvia vielä tänään pellolta:

24092008001.jpg

24092008002.jpg

24092008003.jpg

24092008004.jpg

24092008005.jpg



Karvanharventaja

Posted on

On ollut ilo seurata tuon Ilon muuttumista. Pihalla meillä mennään nykyään kahta sataa. Joko edellä menee Ilo ja perässä Pupu sekä hetkittäin Naokin. Tämä on vaan vaarallista leikkiä, vaikka Ilo on todella nopea. Yleensä käännänkin leikin niin, että heitän Pupulle jonkun lelun ja sitten mennään Pupu eellä, Ilo kauheasti rähisten ja purren Pupua persuksista. Usein perään vielä lähtee Nao. Naon kohteena tosin tuntuu olevan ärisevä Ilo, joka hänen mielestään pitää pysäyttää 😀 . Yleensä puikkelehditaan puiden ja pensaiden ympärillä. Huvittavinta on, että usein Ilo ja Pupu menevät vastakkain eri suuntiin puun ympärillä, ennenkuin tajuavat vaihtaa samaan suuntaan…

Sisällä Ilo painii tuon tuosta Pupun kanssa, joko repivät lelua tai Ilo repii Pupun korvia. Hauskan näköistä, kun Ilo joutuu hyppimään yltääkseen seisovan Pupun korvakarvoihin. Joskin, Pupun karvat harvenevat varmaan korvista sekä takajalkojen palloista, mut mitä siitä, kunhan on hauskaa.

Tänään muutamme niin, että lasten huoneiden ovista lähtee portit sekä lattioilta matot. Ilo nimittäin käyttää huoneita vessanaan, kun ne ei ikäänkuin kuulu koirien reviiriin.  Nyt sitten pitää kauheesti koirien kanssa viettää niissä aikaa, jotta ymmärtävät, että samanlaista taloa ne on kuin muutkin huoneet. Vaikeampi on varmasti saada lapset pitämään lattiat tyhjinä, lattialle jääneet vaatteet ja Aku Ankat oikein houkuttelee kyykistymään.Muualla huoneistossa Ilo on ollut täysin sisäsiisti, vaikka onkin matot lattialla.

dscf0009.JPG

dscf0005.JPG

dscf0029.JPG

dscf0033.JPG
Minäkö rapainen… ei mulla koskaan ole ollut valkoiset tassut…

dscf0035.JPG
Kaks räjähtänyttä raparipaa ja yksi puhtoinen 😀


Club show

Posted on

Tänään oltiin harjakoirien Clubshowssa. Jännitin kauheasti kuinka menee. Parkkeerasin toisen kehän laidalle ja sitten alkoikin odotus. Arvostelut kesti ja kesti, tuomarit eivät tuntuneet olevan niitä nopeimpia (25 pentua 2½h:ssa!)… Kehän tauolla kävin Naon kanssa koekierrosta kehässä lihapullan kanssa ja se meni hyvin, häntäkin nousi. Leikittiin ota-kiinni-lihapulla  -leikkiä, jossa kuljetan lihapullaa matalalla ja koira saa syödä sitä jos saa kiinni. Sitten jatkuikin odotus…

Ilo pääsi ensin kehään, seisoi ja kulki kauniisti, niinkuin yleensä. Pientä sähellystä on selkeästi tullut, varmaan siksi kun on nyt muka niin pentua että. Ilo pääsi jatkoon omassa kehässään, mutta tippui ensimmäisenä eli oli sijalla 7. Ilon arvostelu meni näin, tuomarina Kurt Espeland, Norja.

9 months, ultra feminine female, beautiful outline, super well construction head whit very nice details, very good neck, shoulder & topline, well developed ribs, correct feet, coat in perfect condition, very free mover, well presented & promising young gilr.

9 kuukauden ikäinen, äärimmäisen naisellinen narttu, kaunis pääpiirteiltään, erinomaisen hyvin rakentunut pää, erittäin miellyttävillä yksityinkohdilla, erittäin hyvä niska, hartiat & ylälinja, hyvin kehittynyt luusto (?), virheettömät jalat, turkki täydellisessä kunnossa, erittäin hyvä liikkuja.  Hyvin esitetty & lupaava nuori tyttö.

Nao meni seuraavaksi kehään ja esiintyi luonteelleen tyypillisesti, eli korrektin majesteetillisesti.  Häntäkin nousi liikkeessä ja ehkä minimaalisen pienesti neiti innostui. Pöydälläkin seisoi kuin patsas. Olin iloisesti yllättynyt, olin odottanut selkä köyryssä ja häntäkoipien välissä olevaa menoa. Sanoisin, että erittäin kehityskelpoinen! Nao pärjäsi hyvin ja oli 9 nartusta 4. ja sai säkin ruokaa palkinnoksi. Tuomarina oli Tone Bekkåsen Fisher, Norja, arvostelu meni näin:

Vacker helhet. NGT tilldet större storlek, bra huvud med fin mejsling. Vackra ögon, NGT runda, fint uttryct. Korr. Bett. Bra front, bröst, väluvt. Bröstkorg. Fin överlinje. Välutvacklad bak, välvinklad. Fina tassar, vacker päls och färg. Par. Fram o bak. Med fin drive från sidan.

Kaunis kokonaisuus. Hieman liian isoa kokoa, kaunis pää kauniilla meislauksella. Kauniit silmät, hieman pyöreä, kaunis kasvojen ilme. Virheetön purenta. Hyvä etumus, rintakehä. Hyvinkehittynyt rinta?. Hyvinkehittynyt selkä, kulmaukset. Hienot tassut, kaunis turkki ja väri. ? edessä ja takana. Hieno liike sivulta.

Tuossa arvostelussa on varmasti virheistä, ruotsi ei ole ihan vahvoilla 😀

Naolle ilmoitettiin kehässä, että osallistuu paras turkki kilpailuun. Kun Naon kanss aoltiin kehässä, huhuiltiin numeroa 69. ENhän mä tajunnut mitään, ennenkuin joku kysyi, että eikös se ole sun toinen koira. No niinhän se oli Ilo, olinhan vitsaillut aiemmin tuosta meidän huvittavasta numerosta. Onneksi kehän laidalta saatiin raavittua Ilollekkin esittäjä, niin Ilo saatiin kehiin. KIITOS PALJON ESITTÄJÄLLE, jonka nimeä en edes tiedä.  Kumpikaan ei lopulta pärjännyt.

Ilon kasvattajakin kävi neitiä katsomassa ja tykkäsi neidistä. Nakin kanssa neiti suostui esiintymään kokeeksi myös Sannan kanssa. Jokin ihme mamma-jättää-mut, on nyt tuon pentumaisuuden lisäksi, pulpahtanut pinnalle. Ennen oli ihan sama kuka vei, kunhan sillä oli nakkia 😀

Omia kuvia ei nyt ole, kun ei ollut kuvaajaa mukana ja parempi kamerakin on huollossa. Odottelen muiden kuvaajien kuvia, jotka otti kuvia. Lisäksi tytöt kävi oikealla kuvaajalla kuvauttamassa itsensä, tämä kuului näyttelymaksuun.

Hyvin onnistunut päivä, vaikkakin pitkä ja raskas, varmasti erityisesti Naolle.


Nehän on sukua!

Posted on

Siis Ilo ja Nao! Selailin molempien sukutauluja ja mitä löytyikään. Molempien isoisä on Secret line’s Homemade Hotdog… Lisäksi  sieltä löytyy yhteisenä nimittäjänä Secret line’s Little Chinaman ja sen tytär Secret line’s Take a Chance. Molempien sukutaulut on tässä, jos haluaa niitä tutkiskella:

ILON SUKUTAULU

NAON SUKUTAULU

Kuvallisena on ehkä kivempi katsoa…

ILON SUKUTAULU KUVILLA

NAON SUKUTAULU KUVILLA



Kuratassuja ja jännitystä

Posted on

Meillä nyt kuvanlaatu huononee. Kamerasta hajosi salama ja se lähti huoltoon, nyt joutuu kuvaamaan vanhalla kameralla, joka ei ole läheskään niin hyvä… Eli lauantain Lahden näyttelystäkään ei saa laadukasta kuvaa, no onneksi monilla harjaihmisillä on hyviä kameroita 😉 .

Elikkäs lauantaina molemmat harjat on harjakoirien omassa epävirallisessa Clubshowssa. Ekan kerran mua jännittää näyttelyyn meno. Kotona Nao toimii todella hyvin, en tiedä mitä se tekee muiden koirien keskellä, sisähallissa. Paikalla on 116 harjakoiraa… Ja eiköhän mulla totutusti oo koirat samaan aikaan, kun näyttivät olevan eri tuomareilla junnut ja avoimen nartut. No tuolla onneksi ei pingoteta, vaan on luvattu odottaa, jos on toisessa kehässä samaan aikaan.

Ilon tukka takkuuntuu nyt pelkästä ajatuksesta, olen kokeillut jo vaikka mitä aineita, mutta pesuväli on nyt vain pari päivää tai koira on selvittämättömässä takussa. Tänään molemmat harjat oli iltalenkin jälkeen vielä täynnä takiaisia! Tuntuu olevan meille riesa, joka lenkin jälkeen. Nämä kurakelitkin on kivoja, kun on 12 tassua pestävänä 😀 . Nao oppi todella nopeasti, tuon meidän perheen tavan toimia kuratassujen kanssa.  Kaikki pestään suihkukaapissa vuorotellen ja sen jälkeen pyydän koirat nimeltä yksitellen pyyhittäväksi, muut odottelee vuoroaan. Tosin Nao vanhimpana pääsee yleensä ensin.

Pitää vielä laittaa Naosta, että on tytär isänsä näköinen naamasta. Tässä isän kuva Tuomarin kartanon näyttelyssä.

dscf0101.JPG
Ensin Naon kanssa vanhassa nuken sängyssä…

dscf0106.JPG
…Sitten Pupun kainalossa.

dscf0108.JPG
Nao ja Pupu sopii samaan sänkyyn

dscf0119.JPG
No mahtui sinne kaikki nukkumaan…