Hassua syömistä ja näyttelyt

Posted on

Tytöt syö nyt häkeissään, koska muuten ei pysty vahtimaan millään kuka syö mitäkin. Kun silmä välttää painelevat toistensa kupeille.
Ilolle on tullut hassu tapa syödessä. Se syö, uikuttaa kupin vieressä ja peittelee sitä näkymättömällä maa-aineksella nenällään ja sitten taas syö. Tätä jatkuu kunnes maha on täynnä tai kuppi tyhjä. Entisistä koirista pystykorva Tessu harrasti samaa ruuan kanssa, se on niin hassun näköistä, kun piilottaa näkymättömällä ruokaa.

Nyt on sitten molemmat tytöt lähdössä Hollolan näyttelyyn, Pupu isojen koirien luokkaan ja Ilo pikkasten ja  tietty eri roduissa ovat. Sattui nimittäin olemaan Pupun pesu viikonloppu muutenkin, että samalla vaivalla sitten. Kasvattaja lupasi leikata Pupun siellä. Toivotaan ettei sitten sada kaatamalla, kun on kahden turkki koiran kanssa liikenteessä ulkonäyttelyssä 😀

Kuva vielä eiliseltä, erikokoiset tytöt, Ilo vähän lähempänä kameraa, joten ei ehkä ihan todeline koko ero. Painonkin sain tänään, se oli n. 15kg ja Ilo 2020g.

molemmat


Mitat

Posted on

Piti niitä mittoja sitten vielä ottaa:

Pupu säkä noin 54cm

Ilo säkä noin 22,5cm

Painoja en saanut, sillä iso vaaka oli rikki, näytti että Pupu painaisi 5kg 😀 Ilon vaaka taas on niin hankalasti kaapissa, etten ala nyt yöllä kaivaa.


Turkin pelastus ja kuvauspäivä

Posted on

Ihmettelin pari päivää sitten Ilon tukan kuivuutta, etenkin kun sitä vertasi muihin puutereihin harjakoiraharjoituksissa. Mietittiin kasvattajan kanssa, oisko syynä että saa liian vähän öljyä tms. Kunnes tänään yhtäkkiä tajusin, että all system shampoo onkin syväpuhdistavaa! Harjakoirilla semmoista käytetään max. parin kuukauden välein ja silloinkin vain aikuisille koirille! Olin siis kuivattanut väärillä aineilla Ilon tukan. Tänään sitten pikaisesti hakemaan eläinkaupasta lohiöljyä ruokaan ja toisenlaiset shampoot. Ostin KW:n pentushampoota ja perushoitoainetta ja olin saada sätkyn erosta. Turkki oli todella helppo kuivata ja siitä tuli upea ja kiiltävä. KW:ssä on vaan huono laimennussuhde (1:3, kun all system on 1:20), joten se tulisi jatkuvassa käytössä tosi kalliiksi. Niimpä aion kokeilla vielä jossain välissä Kelcoa ja Laser Litesiä, mitä harjakoiraihmiset tuntuu tykkäävän käyttää, niissä laimennus suhde on 1:32 ja 1:100.

Mietin miksi villakoirat pestään aina syväpuhdistavalla? Niillähän olen tuota All systemsiä tottunut käyttämään… Niimpä pesin Pupunkin samalla KW shampoolla. Lopputulos oli hieno, joskin föönaaminen oli hieman vaikeampaa.

ENsin kuvia Ilon tukasta ennen ja jälkeen. Pupua ei huvittanut oikein seisoa, joten siksi seisotusasento vähän mutkainen, mutta Pupu on saanut jonkun kasvuspurtin, koska sen pystyy nyt esittämään seisaaltaan. Ilo taas seisoi kuin patsas, nyt siitä saatiin viimein kuva. Eli vapaana, odottaen kinkun palaa…

selkä pahanakurkkaa

tytöt

pup

ilo


Pitkätossu ja Prinsessa

Posted on

Tytöt leikki tänään pihalla, olen rajoittanut puolet pihasta pois käytöstä (koska Pupu voi taas murtautua jostain sivupihan puolelta ulos, jos joku koira menee pihan ohi). Lisäksi piti portin alus tukkia, Ilo käveli siitä melkein suorin vartaloin ulos. Tytöt leikki pihalla hippaleikkiä. Ilo dotti terassilla, Pupu tuli terassin eteen lelu suussa ja Ilo säntäsi kimppuun kovalla ärinällä ja Pupu kahta sataa karkuun. Välillä ilon ei tarttenut kuin liikahtaa, niin Pupu juoksi onnessaan karkuun. Pupulla oli edelleen jarrunaru käytössä, jotta saan sen kiinni + jotta saan sen pois heti, jos alkaa riehumana liikaa. Ilo tosin tykkäsi olla enempi tuossa terassilla lämpimässä ja kuivassa ja antoi Pupun juosta rauhassa märällä nurmikolla 😀 .

Tänään mietin, että Pupu on aikamoinen Peppi Pitkätossu, tukka on aina vinksin vonksin ja muutenkin kaikki on heikun keikun. Pupu on semmonen poikatyttö, jota ei esim. kuralammikot pysäytä, niistä kävellään läpi. Pupu ottaa muutenkin rennosti ja nauttii elämästään. Ilo taas on pikku Prinsessa Ruusunen, jolle kuralammikot on täysi kauhistus, puhumattakaan märästä maasta. Kurakaan ei ole kivaa. Toisaalta kun jahtaa Pupua pihalla, ei kuraa ehdi huomaamaan. Lenkillä on myös kauheaa, jos on hihnassa, sehän rajoittaa rinsessa kulkemista halumaansa suuntaan.

Ilo ei ole ihan musta, vaan turkkiin on kasvanut ruskea raita, otin tästä kuvia tänään kun valo oli hyvä.

istuu2
selkä

kaula

tytsyt


Ahneella on…

Posted on

Niin voisi sanoa Ilosta. Viikoloppuna Leeviltä tippui lihapulla, Ilo oli tietysti paikalla. Salamana Leevi nappasi koiraa niskasta jotta saisi lihapullan ja millä tuloksella… Ahnepossu nielaisi pullan ja kiljui kuin sikaa tapettaisi kun lihapulla jäi kai kurkkuun… No tänään Simolta tippui nakin pala ja yksi pieni koira taas nielaisi sen salamana ja kiljui kuin tapettava. Tämän seurauksena Ilo saa nyt katsella lasten ruokailuja häkistä, ettei vaan tukehdu kokonaisiin ruokapaloihin.

Koirat sai myös vanhan rautaisen nuken sänkyni sängykseen. Lähinnä se on Ilolle, mutta olen varma, että Pupu survoo itsensä siihen myös… Nukkuihan Pilvikin pikkuvillojen karvasängyssä, joihin ei oikeasti mahtunut.

Pilvi ahtautunut

Ilo oli tänään harjakoirien näyttelyharjoituksissa. Neiti seisoi taas hämmästyttävän kauniisti, niin että muutkin ihmetelivät miten 4kk ikäinen seisoo kuin patsas. En minä sitä ole sille ihmeemmin opettanut, se on jotenkin sisäsyntyistä. Kun näkyy nakin pala, koira asettuu kauniisti seisomaan ja odottamaan että saa nakin ja seisoo todella kuin patsas paikallaan. Nyt en saanut kuvia kun olin itse kameran takana, mutta pitää kotona ottaa siitä kuvia, kun seisoo vapaasti nätisti.

Kuvia tuolta harjoituksista LÖYTYY TÄSTÄ LINKISTÄ


Kuraa

Posted on

Pupun tukka on nykyään aina ihan räjähtänyt. Vaikka laittaisin sen useamman kerran päivässä, niin heti kun tytöt ovat leikkineet, koko etutukka repsottaa. Ilolla on nimittäin tapana roikkua siinä leikin tiimellyksessä… Ilman lenksuja koira ei näe mitään, mutta lenksut eivät pysy 😀 No tuolla menolla ei ole kohta tukkaa mitä laittaa kiinni…

Kelit on kyllä kurjaakin kurjempia. Pienikin pissareissu tarkoittaa tassujen pesua. Joskin lyhyempien käyntien jälkeen otan vaan pyyhkeellä. Etenkin Pupussa ei kurat näy, Ilon tassuja saakin huuhdella enempi, kun ovat valkoiset. Mutta ne on helppo huuhtaista lavuaarissa. Pupu pitää kantaa pesuhoneeseen ja neidillä alkaa tuota painoa olla ja kokoa. Pitänee alkaa kulkemaan pisureissut takaovesta, sieltä pääsee nopeammin pesuhuoneeseen. Takaovea on pidetty talvet kiinni, koska takkahuoneessa asuu kilpikonnat ja ne eivät kestä kylmää.

Huomenna onkin taas harjakoirien näyttelyharkat lampputiellä ja sinne pitäisi taas suunnistaa.


Koulutusta

Posted on

Tänään oli taas koulutuspäivä. Pupulla oli siellä hukassa päivä. Pikkasen tuntui koira olevan ihan hömelönä, että mitäs täällä tehtiinkään. Pahin tuli kun seuraamisesta otettiin parina ja siirryttiin sakemanni parimme kanssa kentän reunaan. Pupusta kentän reuna ei ole tokokenttää ja siellä ei tartte totella, Pupun mielestä oltiin vaan iltakävelyllä. Kun vihdoin sain kontaktin koiraan (tai lähinnä koira sai kontaktin makkaraan), niin sitten toimi ees jotenkin. Positiivisena voisi sanoa, että muiden perään ryntäily ja haukkuminen oli vähentynyt hurjasti ja koira jaksoi seisoskella tyhjät ajat vieressä (no pitihän sitä muutaman kerran silti 😀 ). Seistä siksi, ettei viitsi istuttaa narttukoiraa pitkiä aikoja maassa, ettei tuu tulehdus.

Kun Pupun koulutus oli ohi, otin Ilon käppäilemään kentälle ja pikkasen harjoittelemaan. Paksu loska kerros ei vaan oikein Iloa innostuttanut, Fifiä kun muutenkin ällöttää märkä maa. Nätisti osasi Ilokin pyydettäessä tulla ja katsella muita koiria.

Ruoka maistuu edelleen mutta epäilemäni homma toteutui. Eli kun Pupulla on isojen ruokaa ja Ilolla penturuokaa, niin molemmat himoaa toistensa kuppeja. Pitää varmaan laittaa Ilon ruuat isoon kuppiin ja Pupulle pikkukuppiin 😀 Kun joutuu estelemään ja komentelemaan, niin kumpikaan ei uskalla mennä kupeilleen. Pitää yrittää keksiä joku patentti tuohon.


Ruoka maistuu ja tietokanta

Posted on

Hauska huomata miten tytöille ruoka maistuu paljon paremmin kuin ennen, eipä tarvii enää houkutella kupille tai syömään tarpeeksi (no Iloa lähinnä piti houkutella). Kun laitan nappulat turpoamaan, niin kaksi on ihan täpinöissään. Pupu saa nyt nappulan seassa vajaa 3 oskarin lihapullaa/mahapullaa. Ilo saa pienen palan samoja pullia. Paljon ei voi antaa, mauksi vaan tai molemmat varmaan täyttäisivät mahansa noilla, nappuloisen sijaan. Saa nähä kauanko intoa riittää, tätä herkumpaa eivät kyllä saa tai kohta pitää syöttää hanhenmaksaa…

Löysin Ilon norjalaisesta harjakoirien tietokannasta (tästä on usein puhetta harjakoirien keskustelufoorumissa. Ilon sivu on tämä. Villakoirille on samantyylinen Poodles in Scandinaviassa, mutta pitää selvitellä miten tuonne lisätään tietoja.