Jumppaa

Posted on

Koirat saivat eilen jumppaa lumihanki hyppelyn muodossa. Pojat heitteli Jekulle ja Pupulle palloa, niin että ne joutuivat pomppimaan lumeen tulleilla poluilla ja hetkittäin myös umpihangessa. Erittäin hyvää lihastreeniä ja koirat tykkäsi. Yleensä Pupu ryntäsi pallon perään ja Jekku Pupun perään ja takas tultiin Pupun juostessa edellä ja Jekun yrittäessä pölliä palloa kovasti äristen. Itse ei varmasti jaksaisi heittää noin loputtomasti, mutta onneksi on kolme poika, jotka lähes riitelevät, että kuka saa heittää. Pupuhan olisi jatkanut leikkiä loputtomiin, mutta koska tuo on raskasta, niin koirien kastuessa lumesta oli aika lopettaa ja siirtyä sisälle kuivattelemaan. No Jekun turkki sit näyttikin taas siltä, ettei ole eilen pesty 😀

Sain pojista, jotka on hiihtolomalla, myös apua kuvaamiseen. Otimme kuvia Jekun juoksemisesta ja ohjeistin poikia ottamaan mahdollisimman monta kuvaa peräkkäin, jotta joku edes onnistuisi. Pojat todelle teki työtä käskettyä ja mulla oli varmaan tuhat kuvaa, joista olisi saanut hienon animaation Jekun juoksusta 😀 No onneksi delete-nappi on keksitty… Seisomakuvat ei oikein onnistuneet taaskaan, pitänee alkaa pikku hiljaa taas harjoitella seisomista innokkaan pomppimisen sijaan.

23022012633.jpg
Heitä, heitä!

23022012629.jpg
Jipiii, mihin se meni?

23022012631.jpg
Täällä hangessa!

23022012628.jpg
Tänne se pallooo!

dsc_0055.JPG
Kauhea kiire päällä.

dsc_0056.JPG
Noku tääl odottaa tää lelu.

dsc_0064.JPG
Koppotikoppoti.

dsc_0089.JPG


1 vuotias Kekkunen

Posted on

Tänään Jekku täytti 1-vuotta! Kyllä aika menee nopeasti. Reilu 8kk sitten haettiin pieni poika Riihimäen näyttelystä ja ekoina päivinä tuntui, ettei tästä tulee yhtään mitään. Mutta niin vaan poika sopeutui ja sulatti sydämet. Jätkän pätkä vielä pärjäsi kehissäkin niin, että voitti vuoden harjakoiranpentu tittelin. Arki kotona Jekun kanssa on helppoa, kunhan tekemistä piisaa, muuten herra keksii omaa kivaa. Pahojaanhan tuo ei ole tehnyt, mutta kun on tylsää, voi aina haukkua jokaiselle pienelle kolahduksellekkin. Turkin kanssa on pärjätty hyvin, turkin laatu on hyvä, mitä nyt juuri jyllää tuo takkuikä pahimmillaan. Synttärin kunniaksi poika joutuukin taas pesulle 😀 .

Synttäripäivän poika aloitti puolen tunnin lenkillä ja siitä jatkoi puolisen tuntia pihamaalla riehumista kera Pupun sekä lasten ja innostui se Naomikin hetkeksi hyökkäilemään. Lopulta oli kaksi lumipallokoiraa ja ne oli siirrettävä sisätiloihin kuivumaan. Synttäri päivä jatkui isojen naudanluiden pureskelulla. Niitä Pupun kanssa vaihdellen ja omaansa vahtien. Lenkkeilyä pitäisi olla vielä ohjelmassa pariin kertaan. Illan kruunaa nappula-ruuantähde ateria. Niin ja sitten on vielä se pesukin edessä…

Tämän päivän teemana kuvatessa tais olla riehuminen… Jekku ja Pupu pisti riehuen taas vallan mahdottomasti. Kivointa oli pomppia peräkanaa kasan päälle ja sitten hyökätä toisen kimppuun. Enää ei voi sanoa, että Pupu höykyttää vaan Jekkua, sillä aina kun yritti hieman hillitä Pupua ja piti Pupua paikallaan, niin eikös pieni piru iskenyt hampaansa Pupuun kiinni, et tuu leikkimääään!

dsc_9685.JPG
Saalis kiinni.

dsc_9790.JPG
Jekku ei olekaan niin helppo nakki 😉 . Komea hampaisto Jekulla.

dsc_9792.JPG
Tästä saat Pupu!

dsc_9911.JPG
Naomi hyökkäääää…

dsc_9785.JPG
Joka kohdassa ei hanki kantanutkaan ja sinne uppos isokoira.

dsc_9881.JPG
Kasan kunkku.

 dsc_9766.JPG

dsc_9933.JPG
Mitäs tuolla on?

dsc_9978.JPG
Ei upottava hanki haittaa menoa.

dsc_9758.JPG
Aamulla oli sen verran pakkasta, että Naomilla oli uusi haalari päällä.


Treeniä treeniä…

Posted on

Kävin Pupun kanssa Avoimen luokan näyttelytreeneissä, tuossa ihan vieressä. Pupulla oli kivaa, miksipä ei kun sai maksapaloja popsia. Tapansa mukaan Pupu oli vähän epävarma muiden koirien suhteen, etenkin kun porukka staffeja piti kovaa melua tullessaan. Muille piti sitten haukkua, jos tarpeeksi lähelle tulivat. No kun treenaamisen aloitti, niin unohtui moinen möykkääminen. Pupu seisoi hienosti vapaasti ja kolmannella hampaiden katsomisella oli jo niin rauhoittunut, ettei pussannut ja yrittänyt kaataa ”tuomaria”.

Juokseminenkin sujui kohtalaisesti. Pupun perusongelmahan on katsoa minua silmiin kontaktissa juostessa. Nyt juoksutin namipalan perässä, niin että namipala oli kädessä ja meni paremmin. Pitäisi itseasiassa ottaa kosketuskeppi avuksi, jonka perässä Pupu saisi mennä. Mutta paremmin tuo sujui kuin aikanaan.

Viikko on aika miettiä ilmotanko Pupun villakoirien erikoisnäyttelyyn ihan vain Pupun hauskanpidon vuoksi, menestystä on ihan turha odottaa. Toisaalta sinne olisi kiva muutenkin mennä tapaamaan tuttuja ja samallapa se Pupukin voisi käydä maksanpaloja kehässä syömässä, eihän se hylättyä huonompaa voi saada 😀

Mukana oli vain kamerakännykkä ja kuvailin Pupua peilin kautta, joten laatu on mitä on.

20022012607.jpg
Olikos täällä jotain herkkuja?

20022012605.jpg
Hienoa vapaata seisomista.

20022012608.jpg

20022012611.jpg
Naamasta näkee, että kivaa on!


Pomppuja ja uusi haalari

Posted on

Minusta tuntuu, että kaikki kuvat mitä Pupusta saan pihalta onnistumaan, on pomppimista johonkin suuntaan enempi tai vähempi. Koiraan on kyllä tullut muutenkin enempi virtaa, niin että yhtenä päivänä lenkin jälkeen olin valmis myymään sen ensimmäiselle ohikulkijalle. Pupu on aina reagoinut proteiinin lisääntymiseen ruokavaliossa ja taas on käynyt niin, että koirasta on löytynyt ihan uusi vaihde, kun on saanut nappulan rinnalla osittain raakaruokaa. Toivottavasti tämä menee ohi. Tuolla aiemmin mainitulla lenkillä, Pupu haukkui aivan pieniin läjiin ohi meistä ohi menevän sheltin, joka katsoi kauhuisena. Purkaukseen ei edes auttanut päässä ollut kuonopanta. Yleensä Pupu sanoo jokaiselle ohi kuljettavalle koiralle vuh, mutta tämä oli nyt 100% enemmän haukkumista.

Naomi sai uuden Hannan ompeleman haalarin, ensimmäinenhän piti sopia, mutta kotona sovituksessa puku ei sopinutkaan vaan Naomin vatsanympärys oli aivan liian suuri.  Nyt sitten Hanna teki ihan kaikkien mittojen mukaan (ensimmäinen oli valmis, jonka oletin mahtuvan) ja nyt siitä tuli täydellisen sopiva. Haalarissa on fleecevuori, välissä vanu ja päällä ulkoilukangas, nyt kelpaa neidin tepsutella pakkasessakin.

dsc_9423.JPG
Ja pomppu lähtee…

 dsc_9424.JPG
Ilmalento…

dsc_9426.JPG
Ja tadaa! Lumikasasta löytyi lelu!

dsc_9524.JPG
Ja yllättäen, pomppaa!

dsc_9518.JPG
Jekku, sä oot tylsä, leiki mun kaaaaaaaaa! Pupu aina tekee ulvohaukun turhautuessa, jos joku ei halua riehua sen kanssa.

dsc_9475.JPG
Ravistus, läpäläpäläpä.

dsc_9488.JPG
Aidan vartijat

dsc_9502.JPG
Naomin uusi haalari, joka on tehty juuri Naomille, mopsin vartaloiselle harjakoiralle 😀

dsc_9505.JPG


Paremmalta näyttää

Posted on

Jekkusen korvat alkaa olla paranemaan päin. Toisessa ei enää oikeastaan näy enää mitään mainittavaa ja toisessa näkyy enää vain punainen piste. Mutta edelleen kun huppu ei pysy pihaleikeissä, niin sisälle tullessa ja useampi tunti sen jälkeen korvat ovat tulipunaiset ja kuumat pitkään, vähän niinkuin omat posket pakkasulkoilun jälkeen. Mutta remmilenkillä, kun huppu pysyy, niin korvat on ihan normaalit vaaleat ja viileät.

dsc_9320.JPG
Jekun oikea korva

dsc_9324.JPG*
Vasen, jossa haavauma näkyy enää punaisena pisteenä.

dsc_9327.JPG
Räjähtänyt koira pihaleikeistä, kuvausta varten pääsi nojatuoliin.

dsc_9336.JPG
Antakaa mun levätä 😀

dsc_9351.JPG
Naomi päiväunilla (tietty)

dsc_9354.JPG
Pupustakin virta poissa.


10 sekunnin suoja

Posted on

Puin Jekulle säärystimen korvien suojaksi, jotta korvat ei kärsisi enää yhtään enempää. Noh meniköhän siinä 10sek Pupun kanssa riehuessa, kun Pupu innokkaana juoksi huppu suussaan Jekkua karkuun 😀 Pitänee kehitellä vähän jotain pysyvämpää, jollain kiristys systeemillä.

Että se voi joskus ärsyttää, kun laitat isovillakoiran kuntoon ja nouset seuraavaan aamuun ja sataa vettä tai niinkuin tänään lunta. Tietää, että silloin koko eilinen uurastus on hävinnyt ekassa ulkoilussa ja koira on taas kikkara kuten likaisenakin. Ja musta tuntuu, että sade tulee lähes joka kerta 😀 Harjakoirissa se ei niin harmita, kun ne pestään muutenkin niin usein, että tietää parin päivän päästä niiden taas olevan kauniita.

12022012573.jpg
Pelastakaa joku, mulla on tämmöinen typerä pipo!

12022012576.jpg
Pupu on valmis auttamaan…

12022012579.jpg
Heipat pipolle, nyt leikitään.

12022012580.jpg
Turrelo


Parta on poissa

Posted on

Puppana ruppanalta. Sain sen viimein pakkasten hellittyä pestyä ja trimmattua. Ei se ollutkaan niin iso urakka kuin luulin. Neiti on saanut kai aikuisen turkin, koska vain 2 takkua löytyi jaloista! Ihan ihme tällä pesuvälillä. No Raijan taika-aineetkin varmasti ovat auttaneet. Neidillä on karva kasnut niin hyvin ja turkki on sen verran hyvässä kunnossa, että mietin Villakoirien erikoisnäyttelyyn ilmoittamista. Onhan Pupulle tuollainen ei-niin-menestyvä kampaus, joka on vajaakin, väri haalistunut ja kaiken lisäksi vapaasti esitettävä koira, mutta voisihan sitä ihan huvin ja urheilun vuoksi. Ei sieltä hylättyä huonompaa voi tulla 😀 Reilun kuukauden päästä olisi jo varmasti vielä enemmän tukkaa. Mutta esittäjän saattaisi tarvita, kun neiti tuppaa tuijottamaan minua kehässä.

dsc_9266.JPG

dsc_9276.JPG

dsc_9307.JPG

2011-12-18-piparkakut-ja-pupu.jpg
On se turkki jotain kasvanut 🙂


Jekun korvaa ja pomppufiilis

Posted on

Otin tänään pihamaalla kuvia Jekun mystisestä korvasta, se on nyt ollut tukematta täysin 4pv. Päätin, että se saa muuttua ihan millaiseksi haluaa, seuraan miltä se näyttää. Eniten minua noissa isoissa. hyvin ajelluissa, nahkakorvissa huolestuttaa palleltuminen. Nytkin 10 minuuttia pihalla leikkimässä -13 asteessa ja korva oli punaisen ja sinisen kirjava. Koska en alkutalvesta ollut varovainen, mietin ehdinkö jo ne palelluttaa ja siksi toinen ei pysy kunnolla ylhäällä… Näin tiedän ainkin yhdelle harjakoiralle käyneen.

Pupulla oli pomppufiilis ja siksi Jekku ja Pupu ulkoilivatkin erikseen. Pupu sitten pomppi elämänsä kyllyydestä. virtaa tuntui taas teddykarhulla riittävän.

dsc_9069.JPG
Läpäläpäläpä

 dsc_9073.JPG
Olen ollut 10min pihalla ja korvani alkavat muuttua pahan näköisiksi. Nyt kun olen tarkkana, ne ovat pystyssä…

dsc_9075.JPG
Mutta kun on rennompi olo, toinen korva lepattaa.

dsc_9110.JPG
Halki hankien.

dsc_9116.JPG
Jekku sukelteli hankeen, varmasti kuului jotein ääntä…

dsc_9117.JPG
Mitä, kutsuiko joku minua?

dsc_9095-001.JPG
Lumiturpa

dsc_9161.JPG
Joku oli jättänyt lapion reitille, siitä oli pakko hypätä

dsc_9166.JPG
Ja taas uudestaan…

dsc_9171.JPG
Pomppufiilis

2012-02-009.jpg
Pupy hyppää lumiesteen yli, sillä on edelleen tuollainen oma mielenkiintoinen tyyli…