Koirien mahat. Osa ruuasta on nyt Royal Caninin Sensibleä ja puolet on edelleen Acanan Grasslandia ja kakkaamistahti on normalisoitunut kahteen kertaan päivässä. Unilla vaan alko taas häviämään saatu rasvakerros, joten se saa taas lihaisaa ihraa lisäksi (ja saa sitä hitusen kaikki muutkin, vaikkei niiden massa ole mihinkään hävinnyt 😀 ).
Koirat ovat kaikin puolin rauhoittuneetkin, yletön säntäily ja sekopäisyys on hillintynyt. Tosin tänäänkin lenkillä sain todistaa miten yksi ajattelematon mäyräkoiran omistaja voi pilata ohituskoulutukset. Uni ei vieläkän luota, ettei muut koirat tule liian lähelle vaan haukkuu joka kerta ohitettaessa. Ilo murisee, mutta ohittaa. Pupu on nyt hallinnassa, kun kaivoin sillekkin taas kuonopannan, eipä tarvitse miettiä missä se menee. Tänään ensimmäisen koiran ohitus meni melko kaaoksessa Unin haukkuessa ja ryntäillessä, mutta seuraava koirakko ohitettiin haukkuen, mutta silti asiallisesti kävellen. Kävin Unin kanssa ylimääräisen lenkin yksikseen, jotta sain rauhassa keskittyä siihen. Tietysti ei sitten tullut yhtäkään koiraa vastaan. Niin se täällä usein on, ei ketään lenkillä vastaan ja sitten kun tulee, niin koirat sekoo. Jos tulisi tasaiseen vastaantulijoita, niin koirat ei pitäisi tulijaa niin juhlan arvoisena.
Pupun kuonopantaa etsiessä siivoilin myös koirien hihnalaatikon ja päädyin karsimaan sieltä vanhimpia, huonokuntoisia sekä turhia hihnoja ja pantoja pois.Siellä oli mm. kasapäin metallisia kuristuspantoja Oskun ja Tessun ajoilta. Eipä semmosia tule enää nykyään käytettyä millään koiralla. Mietin vain voisikohan noita jonnekkin lahjoittaa, olisikohan noille jollakin käyttöä.
Tässä kaikki mitä laatikosta löytyi. Vanhimmat tavarat on vuodelta 1987-1988… Tämän lisäksi on tietenkin vielä käyttöhihnat ja flexit jokaiselle.
Pistä myyntiin vaan hyväkuntoiset hihnat ja pannat ja valjakset! Meille ainakin kelpaisi jo moni tuosta kuvasta 😉
Samoin meillekin jokin hihna kelpaisi. Ensi kertaa kommentoimassa vaikka useasti olen ennenkin käynyt kurkkimassa :):