Illat pimenee ja heijastimien tutkaili osoitti, että viimevuotiset, hihnaan kiinitettävät oli jo tuusannuuskana. Ne on olleet hyvä näkyviä, keltaisia ja tarrakiinnitteisiä, mutta kun hihnat meillä usein raahaa maata, niin ne ei kestä. Nyt hommasin jokaiselle oman heijastinjatkopalan hihnaan ja tietenkin jokaiselle oman värisen. Yksi tuollainen samanlainen vanha meillä on ollut jostain 80-luvun lopulta, kun Osku koiralle hommasin, nyt se on meillä polkupyöräjuoksutuksessa. Lisäksi meillä on parit vilkkuvalot. Jekulla on kaupanpäällisinä saatu pieni sydän ja Pupulla äitini ostama isompi sydän.

Uudet hienot jatkopalat ja Sisulla asennepanta, Naomin vanha niittipanta.

Tässä isojen poikien jatkopalat ja Jekun uusi kuonopanta, josta se ei ollut niin iloinen. Vilkkuvalokin näkyy (joskin vilkkuu niin hysteerisesti, että joku saa varmaan pimeässä epilepsiakohtauksen 😀 )

Pupun vointia. Pupu voi enemmän kuin hyvin! Se voi jo melkoisen normaalisti, on kaadellut jo pikku neitiä… Ruokana menee kypsää broileria, seitä ja kukkakaalia lisillä. Vatsa toimii, koira mennä porskuttaa, nykyään kaikilla lenkeillä mukana. Tätä on nyt ollut jo ainakin pari viikkoa, alan uskoa tulevaan. Toki se pieni ääni sisälläni pelottelee, että romahdus voi tulla… Silti ajatukset siintää jo tulevassa, jos näin hyvin koira toipuu, niin puolen vuoden päästä voitaisiin jo miettiä ehkä niitä veteraanikehiäkin…

Aivan mahtavia lenkkireittejä ollaan löydetty. Viedään pikkuneiti jumppaan ja siitä lähdetään lenkille mahtaviin maastoihin ja lukemattomiin kävelyteihin. Tässä mennään hautausmaan luona.