Pupulla menee nyt melkoisen tasaisesti. Ilmeisesti ruuatkin on löytäneet uomansa. Pupu saa edelleen ja ilmeisesti loppuelämän Antepsin tabletin puolikkaan aamuin illoin. Se on annettava noin puoli tuntia ennen ruokaa, ruokaa ei missään nimessä voi antaa aiemmin, mieluummin vaikka tunnin päästä. Tabletin otto on mieluisaa, sillä se on kiepattu pieneen palaan sulatejuustoviipaletta. Ruokana Pupulla on Hill’s Z/D eläinlääkärimuonaa, jota olen tilannut halvemmalla Zooplussasta. Sitä Pupu saa vajaa 3dl aamulla ja sama määrä illalla. Yleensä, jos olen vain muistanut tehdä, annoksen kruunaa 100g pala seitiä. Se kun pitää muistaa kypsentää etukäteen. Viimeksi tein pellillisen, niin riittää pariksi päiväksi. Lisinä Pupu saa Möllerin tupla kalaöljyä ja Biolatten 4-legs maitohappobakteeria.
Muidenkin ruokailut on uomissaan. Koirien ruokavoitot näyttelyistä on aiheuttaneet sen, että mun pitää käyttää noita nappuloitakin pois Ja meillähän ei ole nappuloita syöty muiden koirien osalta kuukausiin. No raa’alla edelleen menevät, mutta olen nyt heittänyt vajaa kourallisen ruuan sekaan kuiduksi, muun kuidun sijaan. Tosin jos tarjolla on kaurapuuron, riisin tai quinoa jämiä, niin tulee ne laitettua ennemmin. Lisinä porukalle menee sama Möller, ja biolatten 4-legs kuin Pupulle, mutta myös sinkkiä, biotiinia, merilevää, lisäöljyä ja nyt on ollut myös Pupulta jääneitä Aptuksen Multidog Vita tabletteja.